Kipupiste: Ahdistus
Finska Dokumentti29 Tammi 2021

Kipupiste: Ahdistus

Hengittäminen ja huolipäiväkirja tehokkaita ahdistuksen nujertajia. Terapeutti Pirita Jaaksi tapaa johtamisen valmentajan Marika Nikkisen, joka on kärsinyt voimakkaasta ahdistuksesta.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

– Pelko valtaa koko kehon, varpaista hiuksiin. Tuntuu siltä, että mä en selviä tästä, mitä mä olen tekemässä. Tulee kokonaisvaltainen tunne siitä, että vieras valta on hyökännyt kehoon ja keho on hälytystilassa, kuvailee johtamisen valmentaja ja kahden lapsen äiti Marika Nikkinen omaa ahdistustaan.

Marika Nikkinen koki vuonna 2015 masennuksen ja työuupumuksen. Sen jälkeen oma lapsi sairastui ykköstyypin diabetekseen. Lisäksi Nikkisen äiti sairastui syöpään ja menehtyi. Ahdistus oli kovaa ja johti m.m. paniikkikohtauksiin. Nyt Marika Nikkinen kokee, että ahdistus kuitenkin kuuluu normaaliin elämään.

– Kun on ollut paljon haasteita elämässä yhtä aikaa, niin ymmärtää, ettei elämä voi olla vain helppoa. Täytyy myös antaa itsensä olla niissä haastavissa tunteissa. Se ei ole helppoa, mutta se on normaalia.

Kipupistettä juontaa Tukholmassa asuva kognitiivinen käyttäytymisterapeutti Pirita Jaaksi.

- Pitkäkestoinen stressi on usein ahdistuksen laukaisija, Pirita Jaaksi sanoo.

- Ahdistusoireet ovat hyvin selkeitä merkkejä siitä, että kehollamme on meille jotain kerrottavaa.

Ahdistuksen epämukavia tunteita voi kohdata esimerkiksi huolipäiväkirjan avulla, Pirita Jaaksi kertoo.

Juontaja: Pirita Jaaksi

Tuottaja: Heidi Herrmann
heidi.herrmann@sverigesradio.se

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(236)

Sukellus Itämereen 2: Miksi Itämeri kukkii?

Sukellus Itämereen 2: Miksi Itämeri kukkii?

Itämeren leväkukinnot aiheutuvat pääasiallisesti maatalouden typpi- ja fosforipäästöistä. Kuolleet merenpohjat ovat taas suoraa seurausta Itämeren runsaasta rehevöitymisestä. Itämeren hapettoman pohja...

12 Kesä 202011min

Monikielistä arkea 10: Greatest hits vol. 1 eli kauden päätösjakso

Monikielistä arkea 10: Greatest hits vol. 1 eli kauden päätösjakso

Juontajat Hanna & Hanna nostavat esiin kauden parhaat palat ja pohtivat, mitä kaikkea he ovat oppineet ohjelman aikana. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. finska@sverigesradio.se

1 Kesä 202038min

Monikielistä arkea 9: Ulkopuolisena omassa kodissaan – puolisoiden vuoro kertoa

Monikielistä arkea 9: Ulkopuolisena omassa kodissaan – puolisoiden vuoro kertoa

Miltä tuntuu, kun ei ymmärrä oman lapsensa puhetta? Entä miten onnistuvat vierailut puolison vanhempien luona, kun yhteistä kieltä ei ole? Hannat ovat kutsuneet studioonsa kaksi ruotsalaista isää, jot...

25 Touko 202031min

Ont i gurkan 1: Kanelipullaa ja gurkkua

Ont i gurkan 1: Kanelipullaa ja gurkkua

Anni ja Pamela tarttuvat ruotsalais-suomalaisten kielimokien klassikoihin. Nyt näet etsitään kestäviä työkaluja, kasvisläheisiä diagnooseja ja käydään napakoilla leivonnaisilla. Lyssna på alla avsnitt...

20 Touko 20205min

Ont i gurkan 2: Lastenhoitosanastoa

Ont i gurkan 2: Lastenhoitosanastoa

Ruotsalais-suomalaisia kielimokia sattuu juuri siellä missä ei pitäisi. Tässä jaksossa käydään läpi kyseenalaisia lastenhoitovihjeitä ja kuullaan muun muassa intohimoisesta museokäynnistä. Lyssna på a...

20 Touko 20205min

Ont i gurkan 3: Ota rennosti

Ont i gurkan 3: Ota rennosti

Ruotsalais-suomalaisiin kielimokiin pystyvät niin lapset kuin aikuiset. Tässä jaksossa punastutaan pääsiäisostoksilla ja vieraillaan rennossa puhelinvaihteessa. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

20 Touko 20205min

Ont i gurkan 4: Vyönalaisia

Ont i gurkan 4: Vyönalaisia

Ruotsalais-suomalaiset mokat laskeutuvat tällä kertaa riman alle. Anni ja Pamela ovat saaneet kuuntelijoilta erikoisen mehukkaita tarinoita muun muassa moninäkökulmaisista työpresentaatioista. Lyssna ...

20 Touko 20205min

Ont i gurkan 5:  Itsetunto kohdallaan

Ont i gurkan 5: Itsetunto kohdallaan

Ruotsalais-suomalaiset kielimokat voivat olla elämän ja kuoleman asioita. Tässä jaksossa toivotaan kirjaimellisesti pahinta, mutta kohotetaan myös itsetuntoa uusiin ulottuvuuksiin. Lyssna på alla avsn...

20 Touko 20205min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
sita
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
ihme-ja-kumma
hupiklubi
i-dont-like-mondays
uutiscast
poks
antin-palautepalvelu
kolme-kaannekohtaa
rss-murhan-anatomia
mamma-mia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
meidan-pitais-puhua
aikalisa
taskula-trishin