Kipupiste: Ahdistus
Finska Dokumentti29 Tammi 2021

Kipupiste: Ahdistus

Hengittäminen ja huolipäiväkirja tehokkaita ahdistuksen nujertajia. Terapeutti Pirita Jaaksi tapaa johtamisen valmentajan Marika Nikkisen, joka on kärsinyt voimakkaasta ahdistuksesta.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

– Pelko valtaa koko kehon, varpaista hiuksiin. Tuntuu siltä, että mä en selviä tästä, mitä mä olen tekemässä. Tulee kokonaisvaltainen tunne siitä, että vieras valta on hyökännyt kehoon ja keho on hälytystilassa, kuvailee johtamisen valmentaja ja kahden lapsen äiti Marika Nikkinen omaa ahdistustaan.

Marika Nikkinen koki vuonna 2015 masennuksen ja työuupumuksen. Sen jälkeen oma lapsi sairastui ykköstyypin diabetekseen. Lisäksi Nikkisen äiti sairastui syöpään ja menehtyi. Ahdistus oli kovaa ja johti m.m. paniikkikohtauksiin. Nyt Marika Nikkinen kokee, että ahdistus kuitenkin kuuluu normaaliin elämään.

– Kun on ollut paljon haasteita elämässä yhtä aikaa, niin ymmärtää, ettei elämä voi olla vain helppoa. Täytyy myös antaa itsensä olla niissä haastavissa tunteissa. Se ei ole helppoa, mutta se on normaalia.

Kipupistettä juontaa Tukholmassa asuva kognitiivinen käyttäytymisterapeutti Pirita Jaaksi.

- Pitkäkestoinen stressi on usein ahdistuksen laukaisija, Pirita Jaaksi sanoo.

- Ahdistusoireet ovat hyvin selkeitä merkkejä siitä, että kehollamme on meille jotain kerrottavaa.

Ahdistuksen epämukavia tunteita voi kohdata esimerkiksi huolipäiväkirjan avulla, Pirita Jaaksi kertoo.

Juontaja: Pirita Jaaksi

Tuottaja: Heidi Herrmann
heidi.herrmann@sverigesradio.se

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(236)

Puhelu äidille: Nuorta yksinhuoltajaäitiä ei katsottu hyvällä 1957

Puhelu äidille: Nuorta yksinhuoltajaäitiä ei katsottu hyvällä 1957

Ritvasta tuli äiti jo 19-vuotiaana ja sen jälkeen seurasi villejä vuosia, jotka johtivat hänen lapsensa, Tainan, huostaanottoon. Taina asui lastenkodissa, kunnes hänen äitinsä lopetti juomisen. Lyssna...

12 Huhti 201932min

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 8: Kaksi tarinaa suhteesta Suomeen

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 8: Kaksi tarinaa suhteesta Suomeen

Suomen romanit kuuluvat Ruotsissa kahteen kielivähemmistöön. Sekä romani chib että suomen kieli ovat tärkeitä. Kulttuurin suhteen Suomi on monen sydämen kotimaa, toisille se on Ruotsi. Lyssna på alla ...

8 Huhti 201917min

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 7: Usko on osa Orvon arkipäivää

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 7: Usko on osa Orvon arkipäivää

Monet Ruotsissa asuvat romanit kuuluvat helluntaisaurakuntiin tai muihin vapaakirkkoihin ja ovat kiinteästi mukana kirkkojensa toiminnassa. Orvon usko ei lopu kirkon ovelle. Lyssna på alla avsnitt i ...

8 Huhti 201917min

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 6: Paljon on tapahtunut 20 vuodessa

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 6: Paljon on tapahtunut 20 vuodessa

Lait antavat tukea, mutta samalla rasismi muuttaa muotoaan. Diana Nyman ja Domino Kai ovat tehneet yhteistyötä yli 20 vuotta työkenttänään romaniasiat sekä ihmisoikeuskysymykset yleensä. Lyssna på al...

8 Huhti 201917min

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 5: Luottamus on kaveruudessa A ja O

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 5: Luottamus on kaveruudessa A ja O

Marko Taimi, 35, ja Aarne Schwarts, 70, ovat olleet hyviä kavereita monta vuotta. Heitä yhdistävät hevoset ja karaoke. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Jakso on nauhoitettu eskilstunalais...

8 Huhti 201918min

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 4: Joustamalla työelämään

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 4: Joustamalla työelämään

Marko Grönfors Västeråsissa ja Richard Nyman Eskilstunassa opastavat ja auttavat romaneja työelämään ja opiskelujen pariin. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Marko Grönfors ja Richard Nym...

8 Huhti 201917min

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 3: Aino ja Orvo Grönfors pitävät romanikielen elävänä arjessaan

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 3: Aino ja Orvo Grönfors pitävät romanikielen elävänä arjessaan

Orvo ja Aino Grönfors ovat molemmat opettaneet romanikieltä koulussa. Nykyään kieliaktivismi on saanut uusia muotoja. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. "Lattjo dives, hyvää päivää!" Aino ...

8 Huhti 201915min

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 2: Rasismia ja uskoa tulevaisuuteen

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 2: Rasismia ja uskoa tulevaisuuteen

Enköpingissä Palmien keittössä pohditaan tulevaisuutta. Allan, Roni, Alvari, Rainer ja Robertino pohtivat, kuinka pysyä hyvänä ihmisenä, kun ympäristö aina epäilee. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges R...

8 Huhti 201915min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
sita
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
ihme-ja-kumma
hupiklubi
i-dont-like-mondays
uutiscast
poks
antin-palautepalvelu
kolme-kaannekohtaa
rss-murhan-anatomia
mamma-mia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
meidan-pitais-puhua
aikalisa
taskula-trishin