Hidas punnerrus kasvun puolelle
Huomisen talous4 Kesä 2024

Hidas punnerrus kasvun puolelle

Suomen bkt:n ennakkoluvut saivat toukokuussa innokkaimmat jo arvioimaan taantuman olevan ohi. Lopulliset lukemat olivat vähemmän valoisia, mutta antoivat silti katetta optimismille: Suomi nousi hennosti kasvun puolelle. Kuntakentällä ajat puolestaan jatkuvat vaikeina. Sote-kiinteistöjen myynnillä – tai myyntien epäonnistumisella – tulee olemaan vaikutuksia kuntien talouteen samaan aikaan, kun säästökohteita joudutaan etsimään mahdollisesti opetuksen puolelta. Kuntarahoitus julkaisee vuoden toisen suhdanne-ennusteensa 6. kesäkuuta. Huomisen talous -podcast viettää kevätkauden päätösjaksossaan tuon ennusteen etkoja. Jakson juontaa Tuomas Mäkinen ja suhdanteiden suuntaa pohtivat Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala sekä kuntatalouden asiantuntija Lauri Pekkilä.

Jaksot(90)

Onko inflaatiosta otettu niskalenkki?

Onko inflaatiosta otettu niskalenkki?

Euroopan keskuspankki on nostanut ohjauskorkojaan kolmella prosenttiyksiköllä noin puolessa vuodessa. Rahapolitiikkaa on kiristetty historiallisen nopeasti, ja vaikutuksia aletaan vasta toden teolla n...

14 Helmi 202346min

Mistä koostuu kriisinkestävä kunta?

Mistä koostuu kriisinkestävä kunta?

Miten kunnat ja kaupungit pitävät huolen siitä, että suomalaisille tärkeät palvelut toimivat myös poikkeustilanteessa, esimerkiksi sähköpulan uhatessa? Miten kuntien varautumista ja riskienhallintaa j...

31 Tammi 202340min

Mihin Kiina on matkalla?

Mihin Kiina on matkalla?

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Euroopan riippuvuus idännaapurinsa energiasta lävähti päin länsivaltojen kasvoja. Kun Venäjä-kytköksiä on katkottu, ovat katseet kääntyneet vielä kauemmas itään. Kiinasta p...

17 Tammi 202346min

Selviääkö talous kriisitalvesta säikähdyksellä?

Selviääkö talous kriisitalvesta säikähdyksellä?

Eurooppaa piinaa energiapula, mutta talous pitää sitkeästi pintansa. Yhdysvalloissa inflaatio hellittää otettaan, eikä käänne ole kaukana euroalueellakaan. Selvitäänkö kriisitalvesta säikähdyksellä? E...

7 Joulu 202234min

Kuntajohtaja – maailman paras vai kamalin työ?

Kuntajohtaja – maailman paras vai kamalin työ?

Kuntajohtajan työ on muuttunut raskaammaksi. Johtajiin kohdistuu ristiriitaisia odotuksia ja virheistä saa kuulla kunniansa – välillä värikkäin sanankääntein. Moni on kuitenkin innostunut työstään ja ...

22 Marras 202241min

Kustannusten nousu kurittaa kuntia

Kustannusten nousu kurittaa kuntia

Inflaatio syö kuluttajien ostovoimaa, mutta kustannusten nousu on vakava paikka myös Suomen kunnille. Paisuvat energia-, rakennus- ja korkokulut syövät kuntien kassaa, eikä hintapainetta ole helppo si...

8 Marras 202227min

Sumea tulevaisuus, paisuvat odotukset – nuoret kahden tulen välissä

Sumea tulevaisuus, paisuvat odotukset – nuoret kahden tulen välissä

Nuorten hyvinvoinnista on puhuttu viime vuosina huolestuneeseen sävyyn. Maailma seilaa kriisistä toiseen, ja nuorten jaksaminen on koetuksella. Samalla Suomi vanhenee, ja nuorten harteille kasautuu en...

25 Loka 202222min

Suunta on oikea, mutta riittääkö vauhti? Kunnat ilmastokriisin ja luontokadon etulinjassa

Suunta on oikea, mutta riittääkö vauhti? Kunnat ilmastokriisin ja luontokadon etulinjassa

Kuntien ilmastotavoitteet näyttävät mallia muille, mutta vastaako työn tahti kunnianhimon tasoa? Entä milloin luontokato saa ansaitsemansa aseman vastuullisuustavoitteiden kiireellisimmässä kärjessä? ...

11 Loka 202238min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-sisalto-kuntoon
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
taloudellinen-mielenrauha
pomojen-suusta
rss-seuraava-potilas
rss-h-asselmoilanen
rss-startup-ministerio
rss-20-30-40-podcast
rss-siksi-viestinta
rahapuhetta
rss-bisnesta-bebeja
rss-inspiroivat-naiset
rss-karon-grilli
rss-vaikuttavan-opettajan-vierella