Oikotiet – Heidi Pitula 2/7

Oikotiet – Heidi Pitula 2/7

Oikotiet.

Tämä on sellainen asia mikä tulee vastaan nykypäivänä monissakin eri asiayhteyksissä. Ja onhan se luonnollista - herätteitä tulee joka puolelta. Saa informaatiota, ideoita ja ajatuksia jatkuvasti, ja niitä helposti peilaa omaan elämään ja tekemiseen. Ja kun tähän lisätään länsimaiselle kulttuurille tunnusomaiset kilpailuhalu, suorittaminen ja omanlainen vallanhalu, sekä koko kakun kruunaava sosiaalinen media, eli näkymisen ja huomion huumaava vaikutus.

Käytännössä oikotiet negatiivisena asiana näkyvät silloin kun halutaan pisteestä A pisteeseen B mahdollisimman nopeasti, mutta ei olla valmiita odottamaan ja näkemään vaivaa sen eteen. Tai sitten sitä kokonaisuutta ei vaan ymmärretä. Se oma esikuva on päässyt siihen pisteeseen ajan kanssa ja hänen kulkemastaan matkasta nähdään ainoastaan se nykyinen piste. Halutaan ehkä toimia vastaavasti, mutta ei ymmärretä, että tavoitteiden saavuttaminen ja tiettyyn pisteeseen pääseminen on todennäköisesti vaatinut järjettömän määrän halua, keskittymistä, rutiineja, priorisointia ja paljon tylsää puurtamista niiden kulissien takana – siis sen kuuluisan substanssin keräämistä ajan kanssa.

Nykypäivän henkilöbrändien aikakaudella kannattaa yleisesti miettiä, millaista mielikuvaa itsestään muille luo. Ja ennen kaikkea sitä, vastaako se mielikuva oikeasti todellisuutta. Monellakin tapaa tämä on analoginen työnantajamielikuvan kanssa. Kun tehdään asioita oikein ja keskitytään oleelliseen, se mielikuva syntyy konkretian, ei puheiden perusteella.

On hyvä muistaa, että minnekään ei varsinaisesti ole mikään kiire, ylipäätään ani harvaan asiaan on oikeaa oikotietä, eikä elämän pitäisi olla mikään iso kukkulankuningas -kilpailu.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(32)

Erilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9

Erilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9

Rooleista. Työelämästä -podcastin neljännen jaksosarjan viimeisessä jaksossa pyöritään roolien maailmassa. Keskustelu alkaa työroolin olemassaolosta ja sen tarpeellisuudesta. Todennäköisesti historial...

25 Touko 20219min

Itsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9

Itsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9

Itsensä johtaminen. Otsikkoaiheesta puhutaan eri asiayhteyksissä oikeastaan suhteellisen paljon. Nykypäivän kiireisessä ja heräterikkaassa maailmassa itsensä johtamisen tärkeys korostuu Ja entisestään...

16 Touko 20218min

Guruista – Saana Rossi 7/9

Guruista – Saana Rossi 7/9

Guruista. Tietynlainen jalustalle nouseminen, ammattilaiseksi profiloituminen ja ehkä jopa jonkintasoinen guruilu on nykyisenä henkilöbrändien aikakautena helpompaa kuin koskaan aiemmin. Itseasiassa v...

26 Huhti 202111min

Onnen resepteihin – Saana Rossi 6/9

Onnen resepteihin – Saana Rossi 6/9

Onnen resepteihin. Työelämästä podcastin jaksosarja Saanan kanssa alkaa kääntymään loppusuoralle. Tähän mennessä on ehditty käsittelemään jo lukuisia aiheita niin työelämästä kuin elämästä yleisestiki...

19 Huhti 202111min

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat. Työelämästä -podcast palaa takaisin pieneltä pääsiäistauolta edellisen jakson teemoja syventäen. Tässä jaksossa työelämää (ja elämää sekä hyvinvointia) ehdi...

11 Huhti 202113min

 Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9

Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9

Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen. Tämänkertaisessa Työelämästä Podcastin jaksossa käsitellään 13 minuutissa niin useaa asiaa, että yhtä kulmaa on melko lailla mahdoton tiivistää. Näin ollen lis...

21 Maalis 202113min

Johtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9

Johtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9

Johtaminen ja viestintä. Onko olemassa sellaista yritystä, jonka sisäisessä viestinnässä ei olisi kehitettävää? Entä voiko avoimuutta olla liikaa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme tämänkertaisess...

14 Maalis 20217min

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri. Ajoittain tuntuu, että itseohjautuvuus- ja hierarkiakeskusteluissa pompataan veneen toiselta laidalta suoraan toiselle laidalle. Tavallaan ratkaistaan kipuk...

5 Maalis 202110min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-inderes
rss-perho-rajoilla
rss-rahataito-podcast
rahapuhetta
rss-karon-grilli
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rss-10x-finland
rss-tarkeista-asioista-2
rss-40-ajatusta-aanesta
pomojen-suusta
sijoituspodi
hyva-paha-johtaminen
lakicast
rss-porssipuhetta
rss-pinnan-alla-kiehuu