Tasa-arvo, tasapäistäminen ja yleistäminen – Heidi Pitula 3/7

Tasa-arvo, tasapäistäminen ja yleistäminen.

Tasa-arvon pitäisi olla itseisarvo ihan kaikessa. Käytännössä se meinaa tasapuolisia ja reiluja lähtökohtia sekä kriteereitä mistään irrelevanteista seikoista riippumatta. Tästä puhutaan yleisesti paljon ja hyvä niin. Epäkohtien tuominen keskusteluun on aina askel oikeaan suuntaan.

Välillä kuitenkin tuntuu, että tasa-arvokeskustelun siivellä mennään myös hieman väärään suuntaan. Silloin on tasapuolisuuden sijaan kyse tasapäistämisestä, mikä on taas monellakin tapaa huono asia. Pahimmillaan tasapäistämisellä vesitetään yksilöiden saavutuksia ja aliarvostetaan parhaiten suoriutuvaa joukkoa, samalla kun jakauman toista häntää nostetaan tarpeettomasti ylöspäin. Tasapäistämisen nouseminen esiin tasa-arvokeskustelussa liittyneekin usein oikoteihin. Halutaan tai vaaditaan jotain sellaista mihin aidosti tasapuolisista lähtökohdista ei (vielä) olisi mahdollisuutta.

Toinen, ja oikeastaan helposti tasapäistämiseen johtava, lieveilmiö on yleistäminen. Yleistäminen on liiankin helppoa varsinkin kun kyse on itselle vieraista asioista. Yleistämisellä on äärimmäisen helppo laittaa asioita sellaisiin koreihin mihin ne eivät kuulu tai esimerkiksi juuri tasapäistää kaikki joko äärilaitojen tai keskiarvon mukaan. Yksi yleistämiseen liittyvä yleinen esimerkki on millenniaalit, tai sukupolvet ylipäätään. Absoluuttisen synnyinvuoden sijaan paljon loogisempaa olisi puhua henkisestä ja sosiaalisesta sukupolvikäsitteestä . Eri ihmiset voivat olla hyvinkin samanlaisissa elämäntilanteissa ja jakaa samanlaisen arvomaailman iästä riippumatta.

Pahimmillaan hyvät tarkoitusperät johtavat huonoihin lopputuloksiin, jos toimintatavat ovat väärät. Tasa-arvonkeskustelun siivellä tapahtuvalla tasapäistämisellä ja yleistämisellä luodaankin helposti eriarvoa.