Uteliaisuus ja poisoppiminen nuorten johtamisessa

Uteliaisuus ja poisoppiminen nuorten johtamisessa

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Hermanni Hyytiälän kanssa johtamisesta, sen muutoksesta ja nuorten sukupolvien vaikutuksesta siihen. Hermanni Hyytiälä on toiminut pitkään johdon ja toimii johtavana konsulttina Goforella. Hän on erikoistunut organisaatioiden kyvykkyyden parantamiseen auttamalla päättäjiä tekemään parempia asioita – ei vanhoja asioita paremmin. Johtamisen ja organisoituneen yhteistyön murros On tärkeä puhua paitsi johtamisen muutoksesta, myös organisoituneen yhteistyön murroksesta. On muitakin tapoja harjoittaa ja organisoida yhteistyötä kuin johtamiseen perustuva. Onkin todettu, että valtarakenteisiin pohjautuvalle tavalle ei ole tieteellistä pohjaa vaan se pohjaa hyvin pitkälti ihmiskunnan traditioihin (uskonto, armeija). Lapsesta ja nuoresta ihmisestä poiketen, aikuinen ihminen ei tarvitse elämässä auktoriteettia. Muutosta johtamisessa ja yhteistyön organisoitumisessa on ensin näkynyt toimialoilla, missä yhteistyö on oleellinen työntapa ja aloilla missä ei ole rajoitteita vanhoista toimintamalleista. Verkostomaiseen vuorovaikutukseen liittyvä tapa organisoitua toimii kuitenkin monella alalla. Toki ei voida ajatella, että tietty malli toimisi kaikkialla. Ajatus siitä, että kaikille samaa, samalla tavalla ja samanaikaisesti on mahdoton nykyajan kompleksissa maailmassa. Tekemällä paremmin -ajattelu on sivistynyttä hulluutta Tekemällä paremmin on niin sanottua sivistynyttä hullutta. Paremmin tekemisen sijaan tarvitaan todellista poisoppimista. Oppimista pois perusoletuksista ja niiden kyseenalaistamista. Lähijohtamisessa täytyy olla läsnä ja kuunnella; tunnistaa sitä mikä kussakin hetkessä on olennaista. Oleellista on tunneyhteyden saavuttaminen Johtamisessa ja vanhemmuudessa on paljon samaa: perustoimintaedellytysten luominen ja pelisäännöt sekä turvallisten tunneyhteyden luominen, joista jälkimmäinen usein unohtuu. Etenkin nuorten johtamisessa tärkeää on juuri tunneyhteyden saavuttaminen. Se on hyvin erilaista kuin perinteisessä kovassa talousjohtamisessa, jota edelleenkin arvostetaan. Usein painotetaan tulosvastuuta, joka liitetään suoraan rahaan ja lukuihin. Olennaista olisi kuitenkin muistaa, että lukujen takana on aina ihminen. Poisoppiminen välttämätöntä, mutta pelottavaa Yleisesti voidaan todeta, että työelämässä ja organisaatioissa on ollut samat haasteet ja sama ihmiskäsitys viimeiset 50 vuotta, joten tarvetta uudistumiseen on. Usein toiminta ja järjestelmät perustuvat oletukseen, että ihminen on laiska eikä osaa ottaa vastuuta, vaan tarvitsee kontrollia. Tämä ei kuitenkaan perustu mihinkään todelliseen saatikka tieteelliseen havaintoon. Siksi meidän täytyy uskaltaa tehdä toisin ja olla uteliaita. Puhutaan vahvistusharhasta, joka tarkoittaa, että ihminen automaattisesti poimii todellisuutta vain niitä, mitkä sopivat hänen uskomusjärjestelmäänsä. Ja siksi ajan saatossa ihmisen mieli suppiloituu ja entisestään havaitaan enemmän vain niitä asioita, mitkä tukevat aiempia uskomuksia. Olisi tärkeä tietoisesti havainnoida, kyseenalaistaa ja muistaa, että se mikä on todennäköistä ei ole aina totta. Tilannekohtainen organisoituminen korostuu Ei ole yhtä oikeaa tapaa organisoitua ja tehdä yhteistyötä, vaan tilannekohtainen organisoituminen korostuu koko ajan enemmän. Samassa organisaatiossakin voi olla ja täytyykin olla erilaisia tapoja, koska tilanteet, toimijat ja tarpeet ovat erilaisia. Tärkeä muistaa, että pitää oppia hahmottamaan muutosta eri tavoin, jolloin oppimisen mahdollistaminen tärkeää. Sitä on oleellista saada tehdä omassa tahdissa, jotta muutos voi aidosti vaikuttaa. Teksti: Mirva Leppälä Pohdinnat liittyvät YZ-sukupolvi vie työyhteisön uudelle tasolle -projektiin, jota JAMK hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.10.2018–31.12.2020. Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020.

Jaksot(134)

Heikkous voikin olla voimavara

Heikkous voikin olla voimavara

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Iris Mäkisen kanssa YZ-hankkeen loppuseminaarin tunnelmissa ja tunnelmista. Iris on ...

5 Touko 202118min

Johtajan pitää pystyä seuraamaan maailmaa ja kehittymään itse.

Johtajan pitää pystyä seuraamaan maailmaa ja kehittymään itse.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä JAMKin yrittäjyyden huippuyksikössä Tiimiakatemiassa työskentelevän, päävalmentaja A...

22 Huhti 202136min

Kun tunnistaa omat ihmisyyden rajansa, niin on helpompi ymmärtää myös toisten rajoja.

Kun tunnistaa omat ihmisyyden rajansa, niin on helpompi ymmärtää myös toisten rajoja.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat Tulevaisuudenjohtaja-blogia pitävän Kimmo Kolun kanssa johtamisesta. Itsensä johtaminen on...

7 Huhti 202139min

Merkityksellisyys on yksilöllinen kokemus

Merkityksellisyys on yksilöllinen kokemus

Merkityksellisyys on yksilöllinen kokemus Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä JAMKissa johtamisen lehtorina työskentel...

31 Maalis 202136min

Johtajan tärkeä olla avoin ja valmis kuuntelemaan ja oppimaan nuorelta.

Johtajan tärkeä olla avoin ja valmis kuuntelemaan ja oppimaan nuorelta.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä JAMKissa erityisesti e-urheilua kehittävän projektiasiantuntija Tuomas Rauhansalon k...

24 Maalis 202131min

Intohimo vai merkityksellisyys?

Intohimo vai merkityksellisyys?

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä milleniaaliterapeutti Saara Rantanen kanssa johtamisesta. Alle 35-vuotiaiden elä...

18 Maalis 202133min

Pysähdy miettimään arvojasi. Toteutuvatko ne käytännön työssäsi?

Pysähdy miettimään arvojasi. Toteutuvatko ne käytännön työssäsi?

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä JAMKissa tutkijana työskentelevän, psykologi, työ- ja organisaatiopsykologian dosent...

10 Maalis 202130min

Johtamisen tärkeä olla jossain määrin näkymätöntä.

Johtamisen tärkeä olla jossain määrin näkymätöntä.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Yleisradion toimittajan, Ralliradion pitkäaikaisen tuottajan Arvo Vuorelan kanssa jo...

4 Maalis 202142min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-sisalto-kuntoon
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
taloudellinen-mielenrauha
pomojen-suusta
rss-seuraava-potilas
rss-h-asselmoilanen
rss-startup-ministerio
rss-20-30-40-podcast
rss-siksi-viestinta
rahapuhetta
rss-bisnesta-bebeja
rss-inspiroivat-naiset
rss-karon-grilli
rss-vaikuttavan-opettajan-vierella