Nuorille työnantajamielikuvassa tärkeää arvot, vastuullisuus ja avoimuus

Nuorille työnantajamielikuvassa tärkeää arvot, vastuullisuus ja avoimuus

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä JAMK:in liiketoiminnan lehtorin Tanja Shemeikan kanssa johtamisesta. YZ- hankkeessa on tehty kartoituksia yrityksiin, jota kautta saatu monipuolista tietoa koskien myös työnantajamielikuvaa. Työantajamielikuva nuorille tärkeä asia, sillä hankkeessa tehdyn tutkimuksen alustavat tulokset osoittivat, että vastaajista 75 % koki sen tärkeänä. Yli puolet Y- ja Z -sukupolven edustajista oli mieltä, että yrityskuva muodostuu yrityksen arvomaailmasta ja n. 40 % kokee sen muodostuvan vastuullisuudesta. Tietoa työnantajista etsitäänkin monista eri kanavista eikä vain perinteisiltä internet -sivustoilta. Nettisivuilta haetaan ensisijaisesti arvoihin ja vastuullisuuteen liittyvää asioita. Sen sijaan rekrytointiin ja avoimuuteen liittyvää tietoa haetaan muualta, enempi sosiaalisen median kautta. Tutkimuksessa todettiin, että jopa 80 % nuorista käytti vähintään 4 tuntia tiedonhakuun työnantajasta ennen työpaikan hakemista. Näin ollen on olennaista, että tieto löytyy ja se on oikeassa paikassa. Yritykset itse saattavat ajatella oman yrityskuvan olevan hyvä, kun taas nuoret voivat olla eri mieltä tai ainakin niin, että yritykset saattavat olla tuntemattomia. Toki on niin, että yritysten voi olla vaikea pysyä vauhdissa mukana keskustelun nopeudessa ja tunnistaa esim. arvokeskustelusta olennaisia asioita koskien omaan toimintaansa ja viestintää. Yleisesti nuoret odottavat työpaikoilla avoimuutta ja läpinäkyvyyttä myös niistä asioita, jotka eivät suoraan edes välttämättä koske heitä. Rehellisyys on tärkeää työnantajamielikuvan rakentamisessa. Läpinäkyvyys ei koske vain rekrytointiprosessia, vaan on varmasti tärkeä koko yrityksen toimintaa koskeva asia: päätöksenteko, kommunikointi, prosessit, ym. Rekrytoinnissa tärkeä olla rehellinen ja hyvä olisi pyrkiä sanoittamaan mahdollisimman tarkasti tehtävä, jotta ei tule pettymyksiä sen takia. Sanoittaminen on tärkeää, jotta molempien odotukset kohtaavat oikealla tavalla. Video on nuorille hyvin luontainen tapa, joten rekrytoinnissa sitä kannattaa ehdottomasti käyttää. Videota voi käyttää joko niin, että hakija kertoo avoimesti itsestään tai sitten tarkkoja kysymyksiä, joihin odotetaan selkeitä vastauksia. Rekrytointiprosessit hoidetaan usein ulkoisten toimittajien avulla, mutta sen toki voi tehdä yritys itsekin ja joissakin tapauksissa varmasti myös kannattaa. Kannattaa aidosti miettiä kuka esimerkiksi yrityksestä on sopivin ja paras videolla esiintymään. Sen ei välttämättä aina tarvitse tai edes kannata olla toimitusjohtaja. Lähes kaikki tutkimuksen kyselyyn vastanneet nuoret olivat sitä mieltä, että työssä pysyminen pitkään samalla työnantajalla ei ole niin haluttua kuin aiemmin. Sen sijaan pätkätyöt voivatkin olla juuri se ensisijainen kiinnostuksen kohde. Työssä viihtyminen on tärkeää sitoutumisen ja työssä pysymisen kannalta. Viihtyminen liittyy erityisesti seuraaviin: teen merkityksellisiä asioita ja se mitä teen, on kivaa. Nuoremmat sukupolvet hakevat tiimityötä, yhdessä onnistumista ja taustatukea, työn jakamista ja avoimuutta. Näistä kumpuaa onnistuessaan varmasti myös se olennaisin kivan tekemisen fiilis. Tärkeää on, että ei ole kampitusta, huonoja kemioita tms. Sen sijaan nuoretkin ymmärtävät, että työhön kuin työhön kuuluu myös vähemmän kivoja vaiheita ja tehtäviä. Toki nuoret erityisesti haluavat vaihtelevia työtehtäviä ja jatkuvaa kehittymisen mahdollisuuksia ja ne pitävät sisällään myös haastavia hetkiä, kun ollaan kokonaan oman osaamis- ja mukavuusalueen ulkopuolella. Siksi onkin tärkeä käydä vuoropuhelua myös niistä. Toki tärkeintä, että koko kokonaisuus on kunnossa. Puskaradio toimii nykyisin hyvin vahvasti eli jos työpaikalla on esimerkiksi työhyvinvoinnin näkökulmasta klikkejä, niin ne kannattaa laittaa ensin kuntoon sen sijaan, että kehittäisi yksittäistä työkalua. Teksti: Mirva Leppälä

Jaksot(136)

Tilitoimiston uudet liiketoimintamallit

Tilitoimiston uudet liiketoimintamallit

Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja samalla toimintaympäristön muutos haastaa myös tilitoimistoja. Digitaalisuus mahdollistaa tilitoimistoille uusia liiketoimintamalleja. Kuulemme tässä podcastissa tilit...

23 Elo 20246min

Ikäihmisten kotipalvelutyö

Ikäihmisten kotipalvelutyö

Tässä podcatissa pureudumme ikäihmisten kotipalvelutyöhön. Ikäihmisten kotipalvelutyö puhuttaa nykyisen paljon, koska kentältä löytyy monenlaisia toimijoita. Kuulemme millaisia ratkaisuja haasteisiin ...

23 Elo 202415min

Yrittäjyys ja ikäsyrjintä

Yrittäjyys ja ikäsyrjintä

Tässä podcastissa keskustellaan senioreiden yrittäjyydestä ja ikäsyrjinnästä. Työurien pidentäminen on paljon keskusteluissa tämän päivän julkisuudessa. Yhtenä vaihtoehtona voidaan nähdä senioreiden y...

23 Elo 20249min

Soft Skills And Adaptability - Fundamental Qualities Of A Games Professional - DGC Podcast

Soft Skills And Adaptability - Fundamental Qualities Of A Games Professional - DGC Podcast

Making games is multidisciplinary teamwork at its finest and coming along with different types of people is crucial. Equally important is the flexibility one can practice around their main role. This ...

17 Touko 202433min

From gamer to game developer - DGC Podcast #4

From gamer to game developer - DGC Podcast #4

In this episode Expa's chairperson Wanda O Rly (Valtteri Lahti) and Jamk's Business Information Technology, Game Production senior lecturer Mika Karhulahti discuss together with Niko Autio, founder of...

17 Touko 202425min

Vastuullisuus osana strategiaa

Vastuullisuus osana strategiaa

Tämä podcastissa keskustellaan vastuullisuuden ja strategian yhteydestä. Mukana keskustelussa on Jamkin asiantuntijat Petri Liukkonen ja Erica Svärd. Puhujat: Petri Liukkonen ja Erica Svärd Erica, Jy...

14 Touko 20243min

Generalists and Specialists - Supporting Different Orientations In Games Education - DGC Podcast

Generalists and Specialists - Supporting Different Orientations In Games Education - DGC Podcast

The gaming industry needs generalists and specialists. How should this be considered in games education? In this episode Expa's chairperson Wanda O Rly (Valtteri Lahti) and Jamk's Business Informatio...

11 Huhti 202429min

Tools of employment in the game industry - DGC Podcast

Tools of employment in the game industry - DGC Podcast

Landing a job in the game industry is often much more than completing a formal degree and sending around CVs. For the most part of its entire existence, the game industry has lacked formal education, ...

9 Helmi 202428min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-lahtijat
rahapuhetta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-doulapodi
rss-paasipodi
yrittaja
hyva-paha-johtaminen
juristipodi
rss-sisalto-kuntoon
rss-seuraava-potilas
pomojen-suusta
seminuoret-sijoittajat
rss-porssipuhetta