#15. Onko Amer Sports kiinalainen juttu, Anu Sirkiä?
Karon Grilli20 Maalis 2024

#15. Onko Amer Sports kiinalainen juttu, Anu Sirkiä?

Neljän miljardin euron liikevaihdon viime vuonna tehnyt, kaksinumeroisesti kasvava kansainvälinen kuluttajatuoteyhtiö, jonka pääkonttori on Helsingissä. Osake listattuna New Yorkin pörssissä NYSE:ssä. Amer Sports ei ole ihan tavallinen firma. Sen jälkeen kun kiinalaisvetoinen sijoittajaryhmä osti Amer Sportsin pois Helsingin pörssistä vuonna 2019, yhtiössä on muuttunut paljon. Suunto ja Precor on myyty, ja muita brändejä on kiihdytetty kovaan kasvuun. Divestoinneista puhdistettuna liikevaihto on tuplaantunut viidessä vuodessa. Erityisesti kasvua on haettu ja saatu Kiinasta, jonka osuus Amer Sportsin liikevaihdosta on kasvanut lähes viidesosaan. Brändeistä suurimmaksi on buustattu teknisiä vaatteita valmistava kanadalainen Arc'teryx. ”Kaksi isoa transformaatiota on mennyt läpi yhtiön. Ne olivat käynnissä jo silloin 2018–2019, mutta nyt on laitettu ihan uutta vaihdetta kehiin”, Amer Sportsin viestintäjohtaja Anu Sirkiä kertoo Karon Grillissä. Ensinnä Amer Sports on uudistanut toimintamallinsa brändivetoiseksi. Toiseksi yhtiö on ottanut kuluttajat entistä paremmin omiin näppeihinsä: suoramyynnin osuus on kasvanut vauhdikkaasti. Grillissä käydään läpi perustelut näille strategisille valinnoille ja selvitetään, millaisia oikein ovat Amer Sportsin brändit. S-Pankin sijoitusjohtaja Mika Leskinen on valittu ainoana suomalaisena Onalytican muodostaman maailman 50 tärkeimmän ESG-vaikuttajan listalle. Marinadi-osiossa hän kertoo myös, mistä ESG-teemoista maailmalla tällä hetkellä puhutaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa jyllää anti-ESG-liike, jonka vuoksi finanssitoimijat ovat haluttomia pitämään ääntä vastuullisuustoimistaan.

Amer Sportsin sijoittajasivut (englanniksi): https://investors.amersports.com/home/default.aspx


Yhteistyössä: Amer Sports

Marinadi-osio yhteistyössä: S-Pankki

Jaksot(100)

Minigrilli: Kryptopresidentti Donald Trumpin miljardibisnes

Minigrilli: Kryptopresidentti Donald Trumpin miljardibisnes

Virkaansa astumisen kynnyksellä Donald Trump laski liikkeelle nimeään ja vaimonsa nimeä kantavat meemikolikot. Ne villitsivät markkinat mutta olivat myös konkreettinen merkki siitä, että nyt Valkoise...

16 Loka 202514min

#74. Mahdollisuus miljardeihin, Herantis Pharman Antti Vuolanto?

#74. Mahdollisuus miljardeihin, Herantis Pharman Antti Vuolanto?

Herantis Pharmalla saattaa olla käsissään molekyyli, joka hidastaa Parkinsonin taudin etenemistä tai jopa pysäyttää sen. Se olisi mullistavaa, sillä tällä hetkellä markkinoilla olevat Parkinsonin taud...

15 Loka 20251h 5min

#73. Olli Rehn: "Stableconeista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"

#73. Olli Rehn: "Stableconeista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"

”Jos stablecoinien markkina kasvaa merkittävästi, niistä voi muodostua merkittäväkin rahoitusvakausriski", Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoo Karon Grillissä.Suomen Pankki on suhtautunut skeptis...

8 Loka 20251h 4min

Grilli-ekstra: Posti listautuu – merkitsen

Grilli-ekstra: Posti listautuu – merkitsen

Voiko oikeistohallitus myydä valtion omistuksia kavereilleen ylihintaan? Postin listautumismyynnin tapauksessa kavereita ovat kaikki suomalaiset, joilla on mahdollisuus ostaa pala Postia.Kirjeiden ja ...

1 Loka 202550min

#72. 3Q25 – ostot, myynnit ja lupaukset

#72. 3Q25 – ostot, myynnit ja lupaukset

Grillinpitäjän salkkuun ilmestyi heinä-syyskuun jaksolla kolme kokonaan uutta yhtiötä, minkä lisäksi muutaman vanhan omistuksen täydentäminen jatkui – niistä huolestuttavimpana pään lyöminen halpoihin...

1 Loka 202530min

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

MAINOSTutustu tämän jaksokuvauksen lopussa olevaan disclaimeriin!Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle listautumista suunnitteleva Cityvarasto on Suomen pienvarastobisneksen King Kong.Cityva...

24 Syys 20251h 15min

#70. Uncovering growth opportunities others miss, Baillie Gifford's Peter Singlehurst

#70. Uncovering growth opportunities others miss, Baillie Gifford's Peter Singlehurst

Grillattavana Euroopan tunnetuimpiin kasvuyhtiösijoittajiin kuuluvan Baillie Giffordin partneri ja listaamattomien markkinoiden tiimin johtaja Peter Singlehurst. Grillaus on englanniksi mutta haastatt...

17 Syys 202553min

#69. Miksi PE pesee pörssituotot, Titaniumin Kenneth Barner-Rasmussen?

#69. Miksi PE pesee pörssituotot, Titaniumin Kenneth Barner-Rasmussen?

Osakesijoitukset listaamattomiin yhtiöihin ovat antaneet 2000-luvulla keskimäärin kaksinumeroisia vuosituottoja. Private Equity on päihittänyt suurten pörssi-indeksien kehityksen.Listaamattomiin yhtiö...

10 Syys 20251h 16min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-seuraava-potilas
pomojen-suusta
taloudellinen-mielenrauha
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rss-20-30-40-podcast
rahapuhetta
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
rss-draivi
juristipodi
rss-inspiroivat-naiset
rss-siksi-viestinta