18. Nostalgiapaloja: Mitä tapahtui Latviassa vuonna 2001? (osa 1)

18. Nostalgiapaloja: Mitä tapahtui Latviassa vuonna 2001? (osa 1)

Jari Kinnusen ja Suomen Salibandymuseon Nostalgiapaloja-podcastin avauskausi kurvailee kohti loppuaan. Tämän viikon jakso on kauden toiseksi viimeinen ja viimeinen jakso on saman aiheen toinen osio, joka julkaistaan parin viikon päästä. Nostalgiapalojen 18. jaksossa palaamme 20 vuoden taakse. Päällimmäisenä muistoissa tulee tietenkin olla Suomen naisten saavuttama järjestyksessään toinen maailmanmestaruus Latvian Riiassa vuonna 2001. Nuo kisat ja niihin liittynyt tapahtumavyyhti on paksulla tussilla kirjoitettua salibandyhistoriaa, mutta myös suomalaista urheiluhistoriaa. Lopulta maailmanmestaruuteen johtanut tapahtumien ketju sai valtavan mediahuomion suomalaisissa tiedotusvälineissä. Joku voisi sanoa, että loppu hyvin kaikki hyvin, kun mestaruus lopulta voitettiin. Niin ei kuitenkaan ollut. Tuota jälkipyykkiä pestiin kisojen jälkeen vielä pitkään. Näin 20 vuoden jälkeen haluaisi ajatella, että ”aika parantaa haavat” eikä ketään tule syyllistää, eikä kenenkään päätä tule enää vaatia pölkylle. Tapaus on ainutlaatuisuudessaan ja merkityksellisyydessään kuitenkin niin uniikki, että se ansaitsee perusteellisen nostalgisoinnin. Tapahtumavyyhteen liittyy paljon henkilöitä ja jokaisen yksilön kokemukset ja tunnetilat ovat aitoja, uniikkeja ja henkilökohtaisia ja niitä tulee kunnioittaa. Ei ole oikeaa eikä väärää. Salibandyliitto perusti tapauksen selvittelyyn selvitystyöryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää mitä Riiassa oikein tapahtui. Myös museo-ukko halusi Nostalgisoida tapahtumavyyhtiä mahdollisimman monipuolisesti eri osapuolten kanssa. Pelaajien edustajana tapahtumia muistelee joukkueen kapteenistoon kuulunut Arja Kilpeläinen (os. Joutsen). Äänessä on myös tehtävistä vapautettu päävalmentaja Kai Ahlstedt, päävalmentajaksi kesken kisojen nimitetty liiton valmennuspäällikkö Jari Oksanen sekä liiton puheenjohtajana toiminut ja Ahstedtin valmennustehtävistä vapauttanut Risto Kauppinen. Koska materiaalia on sen verran runsaasti, jakaantuu case Latvia -nimellä kulkevan historiallisen tapahtumavyyhdin nostalgisointi kahteen Nostalgiapalat jaksoon. Tässä ensimmäisessä jaksossa ääneen pääsevät Arja Kilpeläinen ja Kai Ahlstedt. Jatkojännärin toisessa osassa, Nostalgiapalojen 19. jaksossa äänessä ovat Kai Ahlstedt, Jari Oksanen ja Risto Kauppinen. Jaksoissa on myös runsaasti autenttista TV:n uutismateriaalia Riigan tapahtumista ja sen jälkipyykistä. Studio-isäntänä toimii museo-ukko Jari Kinnunen. Jakso 18 00:00:00 – 00:44:30 Näkökulma 1: MM-joukkueen varakapteeni Arja Kilpeläinen (os. Joutsen) - Lehdet kirjoittivat ”Himmeää kultaa”, ”Unelmasta tuli painajainen” - ”Luottamuspulaa, pelkoa ja epäuskoa” - Oliko kieltäytyminen kollektiivinen päätös? - ”Kriisin ja rasituksen alla tunteet korostuvat” - ”Joukkueessa voitiin pahoin” - ”Korjauksen avaimia ei enää ollut” - ”Henkisesti joukkue kasvoi paljon” - ”Mentiin Kaitsun pelikirjalla” - ”Kriisiytyneen joukkueen saaminen tasapainoon ei ole helppoa” - Tämä oli erilainen maailmanmestaruus - ”Ei se ollut mitään naisten kiukuttelua” - ”Miesten puolella tilanne olisi ratkaistu varmaan toisin” - Olisiko kieltäytyneille pelaajille tullut langettaa jokin rangaistus? - Onko aika parantanut haavat? - Yleisökysely: saako pelaajat erottaa valmentajansa 00:44:31 – 01:09:32 Näkökulma 2: Tehtävistä vapautettu päävalmentaja Kai Ahlstedt - Mistä tuli lisänimi ”Midas”? - Sektor, no limits - ”Ennen oli voimakkaita persoonia ja ärsykkeitä” - ”Voittamisen tahto ja lujuus on tavaramerkki” - ”Ei vedetä vastustajaa nyt ihan säpäleiks” - ”Vain mestaruus kelpaa” - ”Tommosia, kun vedellään, niin on jo löysät housuissa” - ”Sitten alkaa tällainen huseeraaminen” - ”Kettunen oli tietoinen riski” - ”Huvittavaa, että tällaisia lauseita kehitellään” - ”Toiminta häiriintyy, jos siellä setvitään omia rakkaustarinoita” - ”No hard feelings”

Jaksot(329)

26. KalloCast: Kausiennakon sijat 9-14 - "Ainoastaan se ruistaikinakuori on jäljellä kalakukossa"

26. KalloCast: Kausiennakon sijat 9-14 - "Ainoastaan se ruistaikinakuori on jäljellä kalakukossa"

KalloCastin kakkoskauden kakkosjaksossa pureudutaan Salibandyliigakauden 2019-2020 ennakkotunnelmiin. Jaksossa käydään lähtökohtaisesti läpi Pääkallo.fi:n kausiennakkoa, joka julkaistiin tiistaiaamun...

18 Syys 201950min

5. Profeetat: B-poikien karsintojen erikoinen jäähyepisodi ja lähetysten ongelmakohdat

5. Profeetat: B-poikien karsintojen erikoinen jäähyepisodi ja lähetysten ongelmakohdat

Juniorisalibandyn saloihin sukeltava Profeetat jatkaa samalla vanhalla linjalla ja viidenessä jaksossa ollaan jälleen ajankohtaisten juniorisalibandyyn liittyvien aiheiden kimpussa. Ensinnäkin juonta...

16 Syys 201930min

1. Ilmaveivi: Vieraana Lasse Kurronen - avasi loukkaantuneen tähtipakin tilannetta

1. Ilmaveivi: Vieraana Lasse Kurronen - avasi loukkaantuneen tähtipakin tilannetta

Pääkallo.fi:n podcasteja on julkaistu aktiivisesti viime aikoina. Uusimpana podcastina julkaistaan Ilmaveivi, jonka isäntänä toimii Feliks Heikkinen. Ilmaveivin fokus on eritoten naissalibandyssa. MM...

12 Syys 201920min

25. KalloCast: "IFF:n pitäisi pysyä kaukana itse pelistä"

25. KalloCast: "IFF:n pitäisi pysyä kaukana itse pelistä"

KalloCastin kakkoskausi starttaa tymäkällä paketilla. Keskustelunaiheita on useita, mutta suurimman osan jaksoa puidaan mennyttä siirtokesää. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n päätoimittaja...

11 Syys 20191h 28min

4. Profeetat: FBA-hintalapun ihmettelyä ja lajin keskustelukulttuurin puimista

4. Profeetat: FBA-hintalapun ihmettelyä ja lajin keskustelukulttuurin puimista

Profeettojen neljäs jakso palaa vielä hiukan edellisen viikon aihealueeseen eli FBA-toimintaa. Juontajakaksikko pohtii edelleen avoimesti varsinkin toiminnan kulurakennetta. Jari Nissinen ja Tommi Ma...

10 Syys 201928min

3. Profeetat: Huippu-urheilujohtaja kommentoi Maajoukkuetie FBA -toimintaa

3. Profeetat: Huippu-urheilujohtaja kommentoi Maajoukkuetie FBA -toimintaa

Profeettojen kolmas jakso käsittelee vielä jokseenkin junioreiden SM-karsintoja, mutta pääaiheena on yksi iso kokonaisuus. Muutama vuosi sitten lanseerattu Maajoukkuetie FBA -toiminta on paikoin nost...

4 Syys 201931min

2. Profeetat: Karsinnat ja tuore U19-maajoukkue tapetilla – "Tuskin motivaatiosta jää kiinni"

2. Profeetat: Karsinnat ja tuore U19-maajoukkue tapetilla – "Tuskin motivaatiosta jää kiinni"

Pääkallo.fi:n uusi podcast-ohjelma Profeetat jatkaa lähes yliluonnollista sanansaattajan työtään keskittyen erityisesti juniorisalibandyyn ja sen ympärillä pyöriviin ilmiöihin. Podcastin isäntinä toi...

27 Elo 201924min

1. Profeetat: Syynissä junioreiden karsinnat - "Tää antaa pienen mahdollisuuden jopa kikkailla"

1. Profeetat: Syynissä junioreiden karsinnat - "Tää antaa pienen mahdollisuuden jopa kikkailla"

Pääkallo.fi:n uusi podcast-ohjelma Profeetat aloittaa maallisen taivalluksensa tällä päivämäärällä. Ohjelma keskittyy erityisesti juniorisalibandyyn ja ilmiöihin sen ympärillä. Podcastin isäntinä toi...

22 Elo 201924min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
urheilun-varjoissa
kimanttia
kaiken-takana
juoksumania
runners-high-podcast
junnut-pelissa
rss-kalju-corner
rss-gillacast
rss-kaukaan-paaty
rss-piippuhylly
rss-latkapodi
rss-ylilyonti
rss-liiga-fm
rss-polkuporinat
rss-ylakuluma
ohjissa
rss-henkisesti-vahva-urheilija-podcast
rss-eteenpain-on-menty-jalkapallo-podcast