Jakso 114: Pohdintaa perinnöstä ja vastuullisesta vauraudesta – vieraana Anna Herlin

Jakso 114: Pohdintaa perinnöstä ja vastuullisesta vauraudesta – vieraana Anna Herlin

Vaurastuminen luo monenlaisia mahdollisuuksia, mutta millaista vastuuta siihen liittyy? Entä miksi perintö herättää ihmisissä ristiriitaisia tuntemuksia, kun taas vaikkapa lottovoitto nähdään hyväksyttävämpänä tapana vaurastua?

Jasminin ja Kaisan vieraana jaksossa on Suomen varakkaimpaan sukuun kuuluva Anna Herlin, joka on luonut itselleen vaikuttavan uran, jonka kautta hän pääsee vaikuttamaan itselleen merkityksellisiin asioihin ja edistämään tärkeitä tavoitteita kestävän tulevaisuuden rakentamisen parissa.

Anna Herlin toimii Tiina ja Antti Herlinin eli TAH-säätiön kehitysjohtajana ja hallituksen jäsenenä, sekä kehitysjohtaja ja hallituksen varapuheenjohtaja myös sijoitusyhtiö Security Tradingissä. Lisäksi hän toimii Sanoman hallituksessa.

Anna kertoo jaksossa TAH-säätiön toiminnasta ja jakaa, että säätiön taustalla on takaisin maksamisen periaate. Mitä tämä tarkoittaa? Entä millaisia ajatuksia Annalla on siitä, miten yhteiskunnallisella tasolla voitaisiin lähteä rakentamaan kestävämpää elämää planeetan rajoissa?

Vaikka Anna itse tekee vastuullisuuden eteen niin paljon kuin pystyy, hän kertoo rehellisesti kokevansa myös turhautumisen hetkiä, kun tuntuu, etteivät vaikutusmahdollisuudet siitä huolimatta riitä.

Anna ajattelee, että jokaisen yksilön olisi hyvä pohtia, millaista valtaa juuri hänellä on osana muutosta kohti kestävämpää elämää. Samaan aikaan hän ymmärtää täysin eri lähtökohdista tulevia ihmisiä sekä heitä, jotka kokevat vastuullisuuden tematiikan hankalaksi. Miten Anna tasapainoilee kaiken keskellä ja millaisia vinkkejä hän antaa muille?

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(129)

Jakso 110: Hallusinaatiota vai apua arkeen? Tekoälyn myytit ja mahdollisuudet

Jakso 110: Hallusinaatiota vai apua arkeen? Tekoälyn myytit ja mahdollisuudet

Tekoäly on kaikkien puheissa ja ihan huomaamattakin läsnä jollain tavoin kaikkien elämässä. Luemme esimerkiksi generatiiviseen tekoälyn tuottamaa sisältöä, ja kaupat ja lentoyhtiöt ennustavat kysyntää...

4 Kesä 202444min

Jakso 109: Mistä tunnistaa hyvän yhtiön ja miten välttää hudit osakepoiminnassa?

Jakso 109: Mistä tunnistaa hyvän yhtiön ja miten välttää hudit osakepoiminnassa?

Osakkeita ja yhtiöitä on tuhansittain – miten ihmeessä niiden joukosta voi löytää aidosti hyvät sijoituskohteet ilman yhtiökohtaista tuntikausien taustatyötä... joka pahimmassa tapauksessa saattaa oll...

28 Touko 202450min

Jakso 108: Leikataanko sopivasti... vai liikaa ja liian nopeasti?

Jakso 108: Leikataanko sopivasti... vai liikaa ja liian nopeasti?

Suomen talous on taantumassa ja julkinen talous pitää saada kuntoon, mutta onko hallituksen kaavailemista sopeutustoimista ja leikkauksista apua?   Jasminin ja Kaisan vieraana jaksossa on Jyväskylän y...

21 Touko 202445min

Jakso 107: Miksi rahasto on laiskan (ja fiksun) sijoittajan paras kaveri?

Jakso 107: Miksi rahasto on laiskan (ja fiksun) sijoittajan paras kaveri?

Rahastot ovat sijoittajille helppo väylä ulottuvuuksiin, joihin pääsy vaatisi muuten uuden opettelua, timanttista riskinsietokykyä ja usein myös isompia rahallisia panostuksia. Automatisoitu säännölli...

14 Touko 202435min

Jakso 106: Asuntosijoittajan sudenkuopat ja checklist menestykseen

Jakso 106: Asuntosijoittajan sudenkuopat ja checklist menestykseen

Mistä tietää, onko nyt hyvä hetki ryhtyä asuntosijoittajaksi? Tällä hetkellä asunnot ovat melko edullisia ja korotkin laskusuunnassa, mutta miltä näyttää vuokramarkkinoilla? Millaisia merkkejä asuntos...

7 Touko 202443min

Jakso 105: ”Tyhjätaskuista” asuntosijoittajiksi – miten ihmeessä?

Jakso 105: ”Tyhjätaskuista” asuntosijoittajiksi – miten ihmeessä?

Eikö asuntosijoittaminen vaadikaan lottovoittoa tai messevää perintöä? Ei!  Moni haaveilee asuntosijoittamisen avulla vaurastumisesta, mutta usein ajatus jää haaveen tasolle. Toisin kävi Anniina ja Je...

1 Touko 202441min

Jakso 104: Uskaltaako Helsingin pörssiin vielä sijoittaa?

Jakso 104: Uskaltaako Helsingin pörssiin vielä sijoittaa?

Helsingin Pörssin arvo on ollut viime aikoina laskussa. Syiksi on arveltu muun muassa korkeaa korkotasoa ja teollisuuden kysynnän heikentymistä sekä Venäjän hyökkäyssodan seurauksia suomalaisiin yhtiö...

23 Huhti 202436min

Jakso 103: Korkokäänteessä juhlii asuntovelallinen... ja sijoittaja!

Jakso 103: Korkokäänteessä juhlii asuntovelallinen... ja sijoittaja!

Moni velallinen odottaa, että korot vihdoin laskisivat. 12 kuukauden euribor on ollut ennätyslukemissa ja se tuntuu monen kukkarossa.   Miksi nyt odotetaan korkojen laskua, mutta miten alas euriborit ...

16 Huhti 202439min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
mimmit-sijoittaa
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahamania
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-startup-ministerio
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-lahtijat
rahapuhetta
sijoituspodi
hyva-paha-johtaminen
rss-kaikki-koroista
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
rss-lentopaivakirjat
rss-set-for-life-sijoita-ja-vaurastu
rss-h-asselmoilanen
rss-paivystyspodi