Kieltääkö EU navettojen laajentamisen?

Kieltääkö EU navettojen laajentamisen?

Brasiliassa Amazonin sademetsän alueella tuhottiin pelkästään tämän vuoden maaliskuussa yli 350 neliökilometriä metsää. Tahti on hurja, ja mikäli EU haluaa saattaa loppuun tavarakaupan tullit poistavan Mercosur-kauppasopimuksen Brasilian, Argentiinan, Uruguayn ja Paraguayn kanssa, on asiaan järkevä vaikuttaa sopimusta neuvoteltaessa. Tähän liittyvän EU-asetuksen myötä EU-alueella ei saa pian enää myydä tuotteita, jotka ovat aiheuttaneet metsäkatoa. Asetuksen niin sanottu huolellisuusvelvoite edellyttää, että tuote ei ole heikentänyt metsien tilaa joulukuun 2020 jälkeen. Asetus, jonka tarkoitus on hillitä globaalia metsäkatoa, vaatii vielä jäsenmaiden hyväksynnän. Ongelmaksi on muodostunut tämän niin kutsutun metsäkatoasetuksen muotoilu ja lisäykset, joita tulkitaan nyt Suomessa tapamme mukaisesti kuin piru raamattua. Nauta- tai lypsykarjanavettojen rakentamisen osalta on epäselvää, tulkitaanko niitä metsäkatoa aiheuttaviksi. Tiukasti noudatettuna asetus voi estää naudanlihan toimittamisen markkinoille. Maa- ja metsätalousministeriö on jo suositellut, ettei uusin navettainvestointeihin kannata lähteä. Tämän voidaan sanoa suoraan olevan ylitulkintaa. Sääntelyn pääkohteena on tuonti EU:n ulkopuolisista maista, mutta vaikka asetus koskee myös EU:n omaa tuotantoa, kannattaa ensin odottaa tulkintaohjetta komissiolta ja senkin jälkeen järjen käyttö on sallittua. Miten tällainen tilanne pääsee syntymään ja miksi EU-lainsäädäntöön jää tulkinnanvaraa?

Jaksot(152)

Uhkaako kauppasota EU:n ja Yhdysvaltojen välillä?

Uhkaako kauppasota EU:n ja Yhdysvaltojen välillä?

Kauppapolitiikka niin sanottua kovaa EU-politiikkaa, joka on EU:n toimivallassa ja hyvä näin. Varsinkin pienille jäsenmaille kuten Suomelle tästä on merkittävää etua päästä eturiviin maailmanmarkkinoi...

6 Joulu 202223min

Mitä sinä tiedät EU:n budjetin ja vallan käytöstä?

Mitä sinä tiedät EU:n budjetin ja vallan käytöstä?

EU pääsi viime viikolla sopuun ensi vuoden budjetista ja parlamentti antaa sille siunauksen tällä viikolla Strasbourgissa. Parlamentti saa lisärahoitusta uuteen pääosastoon ja virkamiehet palkankorotu...

22 Marras 202222min

EU:n ennallistamistavoitteet - mikä meni vikaan ennakkovaikuttamisessa, Suomi?

EU:n ennallistamistavoitteet - mikä meni vikaan ennakkovaikuttamisessa, Suomi?

Unionin ennalistamistavoitteet puhuttavat nyt, komission annettua esityksenä, myös Suomessa vahvoilla argumenteilla puolesta ja vastaan. On totta, että metsäpolitiikka ei kuulu EU:lle, mutta ympäristö...

8 Marras 202223min

Mikä moderni rahateoria ja miksi se puhuttaa?

Mikä moderni rahateoria ja miksi se puhuttaa?

Kiteytettynä modernin rahateorian idea on, että valtio jolla on oma valuutta ja keskuspankki voi lähes huoletta velkaantua keskuspankin myöntämillä lainoilla. Käytännössä siis valtio painaa rahaa ilma...

25 Loka 202224min

EU:n Kiina-politiikan raaka todellisuus

EU:n Kiina-politiikan raaka todellisuus

Maailmantalouden tuotannon riippuvuus Kiinasta on kiistaton ja EU:n vastine tällä hetkellä heikko. Kiina tarvitsee kuitenkin myös muuta maailmaa ja ydinsodalla uhkailevasta Putinista alkaa tulla sille...

18 Loka 202222min

Viikon polttavat ja vastauksia kuulijakysymyksiin

Viikon polttavat ja vastauksia kuulijakysymyksiin

Energia, talous sekä kiristyvä sota Ukrainassa pysyvät korkealla EU:n agendalla tälläkin viikolla. Tänään ajankohtaisten lisäksi vastauksia teiltä tulleisiin kysymyksiin.

11 Loka 202222min

Miksi keskuspankkien on toimittava inflaation laukatessa?

Miksi keskuspankkien on toimittava inflaation laukatessa?

Koronakriisin ja Venäjän hyökkäyssodan myötä kiihtynyt inflaatio herättää keskustelua keskuspankkien hintavakauslupauksista. Yhdysvalloissa FED reagoi nopeammin kuin Euroopan keskuspankki - monien arv...

4 Loka 202222min

Mitä Italian vaalitulos merkitsee EU:lle?

Mitä Italian vaalitulos merkitsee EU:lle?

Italian talouden heikot perustukset ja tulevaisuudennäkymät sekä turbulentti politiikka uhkaavat unionin yhtenäisyyttä. Jatkuuko talouden alamäki ja mitä se tarkoittaa euroalueelle?

27 Syys 202223min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
tervo-halme
politiikan-puskaradio
rss-vaalirankkurit-podcast
viisupodi
rss-podme-livebox
rss-asiastudio
otetaan-yhdet
the-ulkopolitist
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-kaikki-uusiksi
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
linda-maria
rss-kalevi-sorsa-saation-podcast
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-merja-mahkan-rahat
rss-kuka-mina-olen
rss-tekkipodi