Kieltääkö EU navettojen laajentamisen?

Kieltääkö EU navettojen laajentamisen?

Brasiliassa Amazonin sademetsän alueella tuhottiin pelkästään tämän vuoden maaliskuussa yli 350 neliökilometriä metsää. Tahti on hurja, ja mikäli EU haluaa saattaa loppuun tavarakaupan tullit poistavan Mercosur-kauppasopimuksen Brasilian, Argentiinan, Uruguayn ja Paraguayn kanssa, on asiaan järkevä vaikuttaa sopimusta neuvoteltaessa. Tähän liittyvän EU-asetuksen myötä EU-alueella ei saa pian enää myydä tuotteita, jotka ovat aiheuttaneet metsäkatoa. Asetuksen niin sanottu huolellisuusvelvoite edellyttää, että tuote ei ole heikentänyt metsien tilaa joulukuun 2020 jälkeen. Asetus, jonka tarkoitus on hillitä globaalia metsäkatoa, vaatii vielä jäsenmaiden hyväksynnän. Ongelmaksi on muodostunut tämän niin kutsutun metsäkatoasetuksen muotoilu ja lisäykset, joita tulkitaan nyt Suomessa tapamme mukaisesti kuin piru raamattua. Nauta- tai lypsykarjanavettojen rakentamisen osalta on epäselvää, tulkitaanko niitä metsäkatoa aiheuttaviksi. Tiukasti noudatettuna asetus voi estää naudanlihan toimittamisen markkinoille. Maa- ja metsätalousministeriö on jo suositellut, ettei uusin navettainvestointeihin kannata lähteä. Tämän voidaan sanoa suoraan olevan ylitulkintaa. Sääntelyn pääkohteena on tuonti EU:n ulkopuolisista maista, mutta vaikka asetus koskee myös EU:n omaa tuotantoa, kannattaa ensin odottaa tulkintaohjetta komissiolta ja senkin jälkeen järjen käyttö on sallittua. Miten tällainen tilanne pääsee syntymään ja miksi EU-lainsäädäntöön jää tulkinnanvaraa?

Jaksot(152)

EU:n tulevaisuuden seuraavat mahdolliset askeleet

EU:n tulevaisuuden seuraavat mahdolliset askeleet

Miltä näyttää EU:n tulevaisuus Ranskan vaalien jälkeen ja mitkä ovat Ukrainan sodan seuraukset unionille? Syveneekö integraatio ja jos niin miltä osin? Suomalainen ja ranskalainen näkemys eivät tässä ...

10 Touko 202222min

Energiahintojen pysyvä nousu ja lisääntyvä niukkuus

Energiahintojen pysyvä nousu ja lisääntyvä niukkuus

Maailmantaloudessa huolestuttavaa on tällä hetkellä etenkin energian ja ruuan hintojen voimakas nousu. Kehitys uhkaa jopa yhteiskuntarauhaa varsinkin vähemmän kehittyneissä maissa. Mikäli raaka-aineid...

3 Touko 202221min

Onko Ukraina todella voitolla Venäjästä informaatiosodassa?

Onko Ukraina todella voitolla Venäjästä informaatiosodassa?

Länsimaissa leviää sitkeä käsitys siitä, että Ukraina on voitolla informaatiosodassa Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Näin varmasti onkin länsimaisissa viestintävälineissä. Todellisuus on kuitenkin päinva...

26 Huhti 202223min

Irti venäläisestä energiasta, nyt.

Irti venäläisestä energiasta, nyt.

Viime päivien kuvat Ukrainasta ovat erittäin vaikeita, mutta tärkeitä, katsoa. Historia toistaa itseään ja osoittaa jälleen, että ihminen on kykeneväinen äärimmäiseen raakuuteen. Näihin kuviin ei saa ...

5 Huhti 202222min

Mitä on kiertotalous ja miksi siitä puhutaan yhä enemmän?

Mitä on kiertotalous ja miksi siitä puhutaan yhä enemmän?

Kiertotalous on kokonaisvaltainen ajattelumaailman muutos. Tarkoituksena on, että uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö vähenisi, kaikkea pystyttäisiin kierrättämään enemmän ja jätettä syntyisi mahdo...

29 Maalis 202224min

Säilyykö EU:n yhtenäisyys Ukrainan kriisin edetessä?

Säilyykö EU:n yhtenäisyys Ukrainan kriisin edetessä?

Energian ja viljan maailmanmarkkinahinnat jatkavat rajua nousuaan ja tällä viikolla Brysselissä puhuttaakin ruokaturvallisuus ja energiapolitiikka. Joe Biden saapuu kaupunkiin ottaakseen osaa NATO:n j...

22 Maalis 202222min

EU:n nopea siirtymä kohti energiaomavaraisuutta

EU:n nopea siirtymä kohti energiaomavaraisuutta

Venäjän hyökkäys Ukrainassa jatkuu ja EU vastaa tilanteeseen laajasti eri politiikka-alueilla. Monien EU-maiden energiapolitiikka on ollut lyhytnäköistä ja jopa vastuutonta, kuten Saksan ja Belgian pä...

15 Maalis 202222min

Ei naisjohtaja vaan johtaja. Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

Ei naisjohtaja vaan johtaja. Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

Naisten ansiot ovat edelleen Suomessa keskimäärin 16 prosenttia miesten ansioita pienemmät, maailmanlaajuisesti 22 prosenttia. Äidit pitävät edelleen suurimman osan vanhempainvapaista. Suomessa vuonna...

8 Maalis 202220min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
tervo-halme
politiikan-puskaradio
rss-vaalirankkurit-podcast
viisupodi
rss-podme-livebox
rss-asiastudio
otetaan-yhdet
the-ulkopolitist
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-kaikki-uusiksi
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
linda-maria
rss-kalevi-sorsa-saation-podcast
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-merja-mahkan-rahat
rss-kuka-mina-olen
rss-tekkipodi