10 uutta ministeriä vetämään Suomi suosta | #rahapodi 241
Rahapodi15 Huhti 2021

10 uutta ministeriä vetämään Suomi suosta | #rahapodi 241

Suomi on tänä päivänä harmaantuva ja BKT:ltään kitukasvuinen maa, jonka parhaat ajat näyttävät jääneen Nokian ja telekommunikaatioalan kukoistusvuosien mukana historiaan. Koronan jälkeen on aika pohtia, miten saadaan Suomi uuteen nousuun. Reittejä on monia, eikä pyörää tarvitse keksiä uudelleen – rusinat voi poimia esimerkiksi muiden EU-maiden pullista. On myös aika luoda uusia ministerisalkkuja, joilla saadaan potkittua vauhtia kaikkein kriittisimpiin hankkeisiin. #rahapodi esittelee 10 tarkasti rajattua uutta ministeripestiä, jotka toimisivat katalyytteinä Suomen nostamiseksi suosta uudelleen kasvuun kiinni. 📌 Syntyvyyden ja rakastelutieteen ministeri. Tämän ministerin onnistumista mitataan syntyvyyden jatkuvalla nousulla. Päivän syntyvyysluvut on aika nostaa kaikkien huulille ja koronatyyliin tiedotustilaisuus mediassa päivittäin. Nuorille pareille tulee antaa rakastelun ”äitiyspakkaus” valtiolta, jotta snäpit ja pleikkarit jäävät hetkeksi rauhaan. Pakkaus sisältäisi ”heiluvan peiton”, leikkikaluja ja romanttista K-18-materiaalia. 📌 Julkisen talouden armoton leikkausministeri. Valmistelee diktaattorimaisesti 10–20 miljardin euron leikkaukset valtion ja kuntien menopuolelle. Saatu hyöty palautetaan kansalle täysimääräisesti. Kaikkia kannustetaan töihin. 📌 EU-tukien lypsyministeri. Onnistumista mitataan sillä, paljonko saa lypsettyä EU:lta tukiaisrahaa Suomeen. Auttaa yrityksiä saamaan maksimaaliset tuet projekteilleen proaktiivisesti ja hoitaa byrokratian. 📌 Vientisektorin edellytysten parantajaministeri. Onnistumista mitataan viennin arvolla/volyymilla suhteessa kilpailijamaihin. Suomen pitää voittaa tärkeimpien vientialojensa kilpailukyvyssä pahimmat kilpailijansa! Yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä, kun Suomesta pyritään mm. verotusta, maksuja ja toimintaedellytyksiä optimoimalla saamaan omien tärkeimpien vientialojensa numero ykkönen. 📌 Työperäisen maahanmuuton ministeri. Onnistumista mitataan sillä, saako roudattua Suomeen 10 000 korkeasti koulutettua osaajaa vuosittain suoraan töihin. Huolehtii myös asunnoista perheiden tarpeista lähtien, jotta kotoutus Suomeen onnistuu. 📌 Järkevän vihreän siirtymän ministeri. Onnistumisen mittarina on tarvittavien siirtymien valmiiksi saaminen taloudellisesti kestävällä tavalla. Esimerkkeinä mm. turve, autoilu, energiantuotanto ja asuminen. Suomen kansalaista ei turhaan pidä laittaa vihersiirtymien maksumieheksi. Kuuntele loput #rahapodin ministeriehdotukset jaksosta! Jätä tykkäys, jos olet #rahapodin visioimien ministerisalkkujen kannalla! Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

Jaksot(418)

Suuri sijoitusbattle: Osakkeet vs. rahastot | Rahapodi 400

Suuri sijoitusbattle: Osakkeet vs. rahastot | Rahapodi 400

400. juhlajaksossa Jasmin ja Miikka luovat katsauksen Rahapodin kymmenvuotiseen historiaan ja ottavat yhteen sijoitusbattlen muodossa. Kumpi voittaa, Osake-Miikka vai Rahastorap-Jasmin? Äänestä ja voi...

2 Loka 202527min

Kovaa peliä tulleilla – vieraana Timo Vuori | Rahapodi 399

Kovaa peliä tulleilla – vieraana Timo Vuori | Rahapodi 399

Suistivatko Trumpin tullit Suomen talouden haaksirikkoon, vai vieläkö kurssi saadaan korjattua? Jos, niin miten? Jasmin Hamid ja Miikka Luukkonen jalkautuivat Nordic Business Forumiin aistimaan Suomen...

25 Syys 202545min

Velalla sijoittaminen – uhkapeliä vai fiksu veto? | Rahapodi 398

Velalla sijoittaminen – uhkapeliä vai fiksu veto? | Rahapodi 398

Onko velan ottaminen sijoitussalkkua vastaan tie taloudelliseen tuhoon vai avain nopeampaan vaurastumiseen? Miikka Luukkonen ja Jasmin Hamid tarttuvat kuumaan perunaan: lainarahalla sijoittamiseen. Mi...

18 Syys 202534min

Tilit tursuilee – tee jotain! | Rahapodi 397

Tilit tursuilee – tee jotain! | Rahapodi 397

Suomalaisilla on rahaa tileillä enemmän kuin koskaan. Asunnot ovat halvempia kuin koskaan suhteessa palkkatuloihin. Palkankorotukset ja veronlaskut lisäävät ostovoimaa. Silti kukaan ei kuluta. Mitä me...

11 Syys 202535min

Rahastot osakesäästötilille ja sassiin! | Rahapodi 396

Rahastot osakesäästötilille ja sassiin! | Rahapodi 396

Osakesäästötili on päässyt jo eskari-ikään. Ennen 7-vuotissynttäreitä olisi kuitenkin pienen muutoksen aika. Tuore elinkeinoministeri väläytteli jo rahastojen lisäämistä tuotevalikoimaan. Ja olisiko a...

4 Syys 202532min

Helsingin pörssillä edessä dinosaurusten kohtalo? | Rahapodi 395

Helsingin pörssillä edessä dinosaurusten kohtalo? | Rahapodi 395

Jaksavatko Helsingin pörssin yhtiöt kiinnostaa kryptojen ja teknojen innostamaa, äkkirikastumisesta haaveilevaa nuorisoa? Miten "Hesuliin" saataisiin uutta virtaa ja nuorta Zoomer-verta yhtiöiden omis...

28 Elo 202554min

Ratkaisu syntyvyyskriisiin | Rahapodi 394

Ratkaisu syntyvyyskriisiin | Rahapodi 394

Suomella on eksistentiaalinen ongelma: uusia veronmaksajia syntyy niin vähän, että koko katajainen kansa on katoamassa. Miten syntyvyys saataisiin takaisin nousuun? Jasmin ja Miikka latovat teesinsä k...

21 Elo 202541min

Varallisuusveron paluu | Rahapodi 393

Varallisuusveron paluu | Rahapodi 393

Pitäkää kiinni hatuistanne – ja rahoistanne! Kesän aikana korviimme on kantautunut muutakin kuin kuikan laulua. Risto Murto avasi pandoran lippaan ja ehdottaa yksilönvastuun lisäämistä vanhuuden hoiva...

14 Elo 202537min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-rahamania
rss-lahtijat
ostan-asuntoja-podcast
rahapuhetta
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rss-h-asselmoilanen
rss-laakispodi
inderespodi
rss-porssipuhetta
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
sijoituspodi
rss-strategian-seurassa
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-merja-mahkan-rahat
rss-paasipodi