Opettajan arki: Bonusjakso
Lähtijät27 Marras 2024

Opettajan arki: Bonusjakso

Tällä Lähtijät bonusraidalla keskustelemme opetusministeri Anders Adlecreutzin ja Otavan sisältöjohtaja Anna-Reetta Sipilän kanssa heidän näkemyksistään opettamisen nykytilasta Suomessa.

Keskitymme keskustelussa opettajien kohtaamiin haasteisiin ja kokemuksiin, sekä keväällä 2024 Otava Oppimisen palveluiden teettämään tutkimukseen opettajan arjesta sekä tutkimuksen löydöksiin.

Tutkimuslöydökset korostavat kasvavaa epävarmuutta opettajien keskuudessa johtuen lisääntyneistä vastuista ja koetusta arvostuksen vähenemisestä.

Käymme läpi opettajan päivittäisen elämän monimutkaisuuksia, tutkien työn merkitystä ja paineita, joita he kohtaavat, sekä hyvinvoinnin vaikutusta oppimisympäristöihin.


Lähtijät. Puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Lähtijät on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi. Uudet Lähtijät -jaksot julkaistaan aina keskiviikkoisin. Palautetta ja aiheideoita voi lähettää lahtijat@lahtijat.fi Kaupalliset kumppanuudet ja yhteistyö minna@hearhearmedia.fi --------------------------------------------------------------------- Lähtijät on yksi Hear Hear Median korkeatasoisista vaikuttajapodcasteista – mutta mitä se korkeatasoisuus meillä oikein tarkoittaa? No, se tarkoittaa sitä, että podcastin äärellä ei pelkästään kuunnella, vaan myös eletään mukana: nauretaan, nyökytellään, hihkutaa ja välillä pysähdytään kirjoittamaan muistiinpanoja. Se saa ajatukset liikkeelle ja jättää jäljen. Lähtijät ei vain viihdytä, vaan vaikuttaa – ja juuri siksi se on meille niin erityinen. Hear Hear Media - Not just a podcast.

Jaksot(112)

#86. Huijarisyndrooma

#86. Huijarisyndrooma

Miksi menestyneetkin ihmiset kokevat, etteivät ansaitse saavutuksiaan? Tässä jaksossa Lähtijät-kolmikko Liisa, Minna ja Ulla sukeltaa huijarisyndrooman maailmaan – ilmiöön, joka saa meidät epäilemään ...

16 Huhti 202554min

#85. Työpaikasta lähteminen

#85. Työpaikasta lähteminen

Tässä jaksossa astutaan työsuhteen lopettamisen hetkeen – siihen tarkkaan pisteeseen, jossa työsuhde päättyy. Lähtijät tarttuvat vihdoin aiheeseen, jota on aiemmin sivuttu mutta ei kunnolla käsitelty:...

9 Huhti 202550min

#84. Ensimmäisten työpaikkojen vaikutus maailmankuvaan

#84. Ensimmäisten työpaikkojen vaikutus maailmankuvaan

Miksi Ulla lopetti Mäkkärissä kolmen kuukauden jälkeen ja mitä Minna teki hienosti pukeutuneena Tohmajärven puistossa? Uusimmassa Lähtijöiden jaksossa Minna, Ulla ja Liisa keskustelevat ensimmäisistä ...

2 Huhti 202559min

#83. Koeaika

#83. Koeaika

Tässä jaksossa sukelletaan koeajan kipukohtiin ja mahdollisuuksiin. Onko koeaika molemminpuolinen deittailujakso vai pelkkää epävarmuutta? Studiossa Liisa, Minna ja Ulla keskustelevat asiantuntijavier...

26 Maalis 20251h

#82. Naiset tekevät omannäköisen työelämän

#82. Naiset tekevät omannäköisen työelämän

Miksi yhä useampi nainen perustaa yrityksen? Tässä jaksossa sukellamme naisyrittäjyyteen ja siihen, miten työpaikkoja voidaan rakentaa omien arvojen pohjalta – tasa-arvoisemmaksi, inhimillisemmäksi ja...

19 Maalis 20251h 5min

#81. Kantapään kautta opittua

#81. Kantapään kautta opittua

Miksi joskus päädytään aivan väärään työpaikkaan? Kannattaako ystävän tai perheenjäsenen kanssa perustaa yritystä? Mikä tekee palautteen pyytämisestä niin vaikeaa? Ja ennen kaikkea: miten välttää tois...

12 Maalis 20251h 2min

#80.Tyhmä työelämä

#80.Tyhmä työelämä

Työelämästä on tullut tyhmää – ja se on ongelma aivoillemme. Miksi ajatustyötä tehdään tavoilla, jotka uuvuttavat, mutta eivät tuota parempia tuloksia? Mona Moisalan uutuuskirja Tyhmä työelämä avaa, m...

5 Maalis 20251h 8min

#79. Joulubonus: Mielenrauhaa Maaret Kallion seurassa

#79. Joulubonus: Mielenrauhaa Maaret Kallion seurassa

Vuoden viimeisessä jaksossa pysähdymme Maaret Kallion kanssa pohtimaan mielen rauhaa ja elämämme räsymattoa: mustia raitoja, kirkkaampia hetkiä ja kaikkea siltä väliltä. Keskustelemme joulunajasta, od...

18 Joulu 20241h 5min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rss-seuraava-potilas
rahapuhetta
rss-20-30-40-podcast
taloudellinen-mielenrauha
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-karon-grilli
rss-inderes-femme
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
rss-draivi
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-vaikuttavan-opettajan-vierella