Rahatsunami, tuotantokapeikot ja vapaudet Tuomas Malinen #neuvottelija 104

Rahatsunami, tuotantokapeikot ja vapaudet Tuomas Malinen #neuvottelija 104

Tuomas Malinen keskustelee kolmesta nykyhetken tärkeimmästä teemasta: 1) rahatsunamista, 2) tuotantokapeikoista ja 3) yksilönvapauksista. Venetzuela osoittaa pienen maan kohdalla mihin näiden myrkyllinen yhdistelmä voi johtaa: hyperinflaatioon, absoluuttiseen köyhyyteen ja vapauksien menetykseen.

Suuret maat eivät ole immuuneita: USA:ssa tuotantokapeikot näkyvät mm. rahtihintojen moninkertaistumisena sekä ja jopa kuluttajahintainflaatio on noussut 5,4% tasolle. Bidenin valtiojohtoisuus on ajautunut törmäyskurssille monen osavaltion kanssa mm. Teksas on houkutellut yrityksiä kuten Tesla Kaliforniaan. Heikko USA ei ole vastus Kiinalle. Kiinan kohdalla vapauksien menetys on ilmeisintä, social credit eli ihmisten kontrollointi yhdistyy myös keskuspankkirahajärjestelmäuudistukseen.

Tuomaksen mukaan euroopalaista koronapassia voidaan pitää perustuslakia uhmaavana erotteluperustana, joka voi johtaa valtiollisen social credit-monitorointijärjestelmään. Samaan aikaan eurooppalaisten maiden riskejä yhdistetään ja jaetaan mm. elvytysrahastolla, vihreän siirtymän rahastoilla sekä pankkiunionilla. Näitä riskeihin valmistautumista varten Tuomas Malinen on perustanut Varautuminen ja omaisuus -kurssin, johon voi liittyä läpi vuoden. Tuomas muistuttaa Daron Acemoglua siteeraten, että liian vahvaa valtiota tai ylikansallisia instituutioita vastaan ei toimi kuin kansalaisyhteiskunta.

00:00-01:00 Maailmantaloutta ei voi ongelmitta pysäyttää ja käynnistää lockdowneille. Inflaation pomppu. Ihmisten kiinnostus ja herääminen talousasioihin. Kansalaisyhteiskunnan merkitys (totalitaristisen) valtion ja itsekkäiden poliitikkojen vastapainona.

01:01-36:23 GnS Economicsin toimitusjotaja Tuomas Malinen ja Sami Miettinen keskustelevat inflaatiosta, rahatsunamista, tuotantokapeikoista, kontrolliyhteiskunnasta sekä kansalaisyhteiskunnasta Kiinassa, USA:ssa ja Euroopassa.

#ekonomistit #inflaatio #politiikka #sijoittajat #neuvottelija #neuvottelijat

Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat

Kaikki #neuvottelija -jaksot ja haku: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(388)

Demarien vaalivoitto | Suominen Tontti | #neuvottelija 332.

Demarien vaalivoitto | Suominen Tontti | #neuvottelija 332.

Demarien vaalivoitto | Suominen Tontti | #neuvottelija 332. Esa Suominen ja Jarkko Tontti pohtivat demarien vaalivoittoa ja aluevaaleja, joissa oikeistaan vain perussuomalaiset hävisivät. Heti vasemmi...

21 Touko 20251h 5min

Vernerin osakekatsaus | Pulkkinen | #neuvottelija 331

Vernerin osakekatsaus | Pulkkinen | #neuvottelija 331

Verneri Pulkkinen, Vernerin vartin vetäjä, laventaa markkinakatsauksen Samin kanssa moninkertaiseksi. He käyvät läpi tariffit, kauppasodan, USA:n, Euroopan ja Kiinan peliliikkeet ja osakemarkkinoiden ...

15 Touko 202552min

Berkshire Novo Hims | Blomster Viljanen | #neuvottelija 330

Berkshire Novo Hims | Blomster Viljanen | #neuvottelija 330

Berkshire Novo Hims | Blomster Viljanen | #neuvottelija 330. Berkshire Hathawayn sijoitukset ja nykytila Jesse Viljasen ja Henri Blomsterin kanssa. Hims & Hers -osake on tuottanut Samille hurjat +700 ...

12 Touko 20251h

Warren Buffett Verot | Miettinen | #neuvottelija 329

Warren Buffett Verot | Miettinen | #neuvottelija 329

Warren Buffett Verot | Miettinen | #neuvottelija 329. Sami vieraili mm. Tähtäimessä osakkeet - Heikki Keskivälin ja Osinkoinsinööri Jesse Viljasen kanssa Berkshire Hathawayn vuoden 2025 yhtiökokoukses...

7 Touko 202533min

Irti konsensustodellisuudesta | Juote Tuonihovi | #neuvotelija 328

Irti konsensustodellisuudesta | Juote Tuonihovi | #neuvotelija 328

Irti konsensustodellisuudesta | Juote Tuonihovi | #neuvottelija 328. Gnostilainen tieto, nousu konsensustodellisuudesta ja Philip K. Dickin ontologinen sokki aiheina yli 2 tunnin erikoisjaksossa.Konst...

29 Huhti 20251h 50min

Väliriihi onnistui | Kangasharju Kujanpää | #neuvottelija 327

Väliriihi onnistui | Kangasharju Kujanpää | #neuvottelija 327

Väliriihi onnistui | Kangasharju Kujanpää | #neuvottelija 327. Aki Kangasharju, ETLA:n toimistujohtaja ja Emmiliina Kujanpää EVA:n veroasiantuntija purkavat historiallisen oikeistolaista hallituksen p...

25 Huhti 202546min

Autistinen mieli | Kurimo | #neuvottelija 326

Autistinen mieli | Kurimo | #neuvottelija 326

Autistinen mieli | Kurimo | #neuvottelija 326. Puheenaiheen juontaja Rami Kurimo luotaa autismia, aspergeria ja ADHD-diagnoosejaan henkilökohtaisessa jaksossa. Neuvottelija-kanavan ensimmäisessä yli 2...

21 Huhti 20252h

Pääomaomistus kuntoon | Sipilä Asmala | #neuvottelija 325

Pääomaomistus kuntoon | Sipilä Asmala | #neuvottelija 325

Pääomaomistus kuntoon | Sipilä Asmala | #neuvottelija 325Samuli Sipilä ja Tommi Asmala avaavat pääomaomistamista – miksi se on tärkeää Suomelle, miten se toimii ja mitä jo väliriihessä voitaisiin lait...

17 Huhti 202556min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
mimmit-sijoittaa
rss-rahamania
rss-startup-ministerio
rss-sami-miettinen-neuvottelija
hyva-paha-johtaminen
asuntoasiaa-paivakirjat
ostan-asuntoja-podcast
rahapuhetta
pomojen-suusta
sijoituspodi
juristipodi
rss-uskalla-yrittaa
rss-lahtijat
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
rss-seuraava-potilas