OlympiaCastin vieraina Lasse Kukkonen ja Eero Mikkelä – hyvässä joukkueessa on yhteistä huumoria ja tilaa olla oma itsensä

Vuosi sitten jääkiekkouransa päättänyt Lasse Kukkonen ja urheilupsykologi Eero Mikkelä kannustavat OlympiaCastissa nuoria urheilijoita tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kehittämään niitä. Itsensä tunteminen urheilijana auttaa kehittymään oikeissa asioissa.

- Itsetuntemus, sen tunteminen, että kuka on urheilijana ja mikä sulle sopii, on ihan älyttömän tärkeä asia ja ihan lajista riippumatta. Kuka olet urheilijana ja millainen kilpailija olet, mikä sopii sun ominaisuuksiin? Ajatus lähtee siitä, että tietää ylipäänsä, että kuka urheilijana on ja vähän reflektoi sitä, pohtii sitä mikä just itselle sopii. Muutenhan urheilusta tulee aika vaikeita, kommentoi Mikkelä.

Kiekkourallaan lukuisten valmentajien luottopelaajana tunnettu Kukkonen tietää kokemuksesta, miten vahvuuksien tunteminen auttaa kehittymään.

- Uran loppupuolella sanottiin, että olen henkisesti vahva, mutta en mä syntynyt henkisesti vahvana, vaan harjoittelin tietoisesti sitä asiaa, itseni tuntemista, Kukkonen sanoo.

- Sellaiselle pelaajalle, joka pystyy joukkuetta auttamaan, löytyy pelipaikka aika usein. Itse sain pelata aika pitkän uran, mutta en ollut ihan hirveän hyvä jääkiekkoilija fyysisiltä tai taidollisilta ominaisuuksiltani. Mutta aika nuorena hoksasin, että pystyn auttamaan joukkuekavereita aika paljon. Sain olla aika monessa paikassa sen takia ja itse asiassa kehityin sitten sitä kautta pelaajanakin aika paljon. Se mihin voin ja mihin haluan oikeasti vaikuttaa, on se juttu, hän jatkaa.

Tulevissa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleissa Suomen joukkueessa on urheilijoita kahdeksassa lajissa. Yhtenäinen joukkue rakentuu yhteisillä pelisäännöillä.

- Huumori ja tutustuminen sekä asioista keskusteleminen on aina semmoisia hyviä lähtökohtia. Kukaan ei ole suurempi kuin joukkue, ja kaikki huomioidaan, tuli siellä millaista menestystä vaan. Pyritään luomaan semmoinen ilmapiiri, jossa kaikki saa olla omia itsejään ja tulee kohdatuksi myös omana itsenään siellä kisatilanteessa, toteaa Mikkelä.

Kotimaansa edustaminen arvokilpailuissa on harvinaista herkkua ja Kukkonen muistaa haaveilleensa maajoukkueesta jo pienestä pitäen.

- Ei silloin lapsena vielä NHL:stä unelmoitu, sitä unelmoitiin maajoukkueesta. Olin 14-vuotias, kun 1995 voitettiin maailmanmestaruus. Kyllähän se oli semmonen hetki, että tiesin, että tuolla haluan olla joskus. Se unelma heräsi silloin, kertoo Kukkonen.

- Viimeiset kisat palasin 2018 olympialaisissa, ja kyllä se sama tunne säilyi hyvin pitkältä. Kyllä se oli aina semmoinen spesiaalihetki, kun sai sen leijonapaidan laittaa. Se on oikeasti aika iso etuoikeus.