Juhlajaksolla tulevaisuuteen | #rahapodi 269
Rahapodi23 Joulu 2021

Juhlajaksolla tulevaisuuteen | #rahapodi 269

TSÄDÄM! 10 miljoonan kuuntelukerran kunniaksi #rahapodin juhlajaksossa kerrataan haikeina menneitä aikoja ja käännetään samalla katsetta myös tulevaisuuteen. Reilun kuuden vuoden aikana Miikka ja Martin ovat käsitelleet lähes kaikkea mahdollista sijoittamiseen ja talouteen liittyvää, eikä vieraslistaltakaan ole tähtiloistoa puuttunut, sillä #rahapodissa on vuosien mittaan vieraillut alan suurimpia nimiä mm. Peter Vesterbackan, Jari Sarasvuon ja Vesa Puttosen johdolla. Mistä kaikki lähti aikoinaan liikkeelle ja kuka on miehiään tuottajamme Tuomas Tuominen, jolla on tärkeä rooli jaksojen paketoimisessa lopulliseen muotoonsa? Menneiden muistelun lisäksi #rahapodi-isännät pohjustavat myös vuotta 2022. Mitä tapahtuu, jos elvytyspaketteja ei enää nähdä ja keskuspankkien elvytystahti hiipuu? Entä Kiinan tilanne, Euroopan energiakriisi, USA:n inflaatio tai Venäjän uhittelu Ukrainaa kohtaan? Sarjakytkettyjä riskejä riittää, mutta mitä sijoittajan kannattaisi tehdä? Kuuntele Miikan ja Martinin mietteet aiheesta vuoden viimeisestä #rahapodi-jaksosta! Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

Jaksot(423)

Sammon ryöstö | #rahapodi 341

Sammon ryöstö | #rahapodi 341

EU-huoltovarmuus ollaan rakentamassa suomalaisen maa-aineksen varaan. Ulkomaiset kaivostoimijat saisivat oikeuden kaivostoimintaan Suomessa löysennetyllä ympäristönsuojelulla ja nopeutetulla luvitukse...

14 Syys 20231h 8min

Pahimmat mokat | #rahapodi 340

Pahimmat mokat | #rahapodi 340

Muutkin mokaa kuin Pauli Hanhiniemi. Mokan tuoksu leijuu nyt vahvana #rahapodi-studiossa, kun Miikka ja Martin jakavat pahimmat sijoitus- ja työuramokansa – tilanteet, joissa spelöga on loistanut pois...

7 Syys 20231h 6min

Asuntomarkkinat umpijäässä? | #rahapodi 339

Asuntomarkkinat umpijäässä? | #rahapodi 339

Korot ja rakentamisen kustannukset hipovat taivaita kuin Kalasataman puolivalmiit tornitalot. Miltä Suomen asuntomarkkinat, kaupunkikehitys ja rakentamisen tulevaisuus näyttävät tällä hetkellä? #rahap...

31 Elo 20231h 9min

Sähkön hinta | #rahapodi 338

Sähkön hinta | #rahapodi 338

Toinen sodan sävyttämä talvi on alkamassa ja sähkön hinta puhututtaa ympäri maan. Mikä on tähän ajanhetkeen paras vaihtoehto ja miten sähkölaskun voi minimoida? #rahapodi-jaksossa 338 Miikka ja Martin...

24 Elo 20231h 3min

Kiperimmät kuulijakysymykset | #rahapodi 337

Kiperimmät kuulijakysymykset | #rahapodi 337

#rahapodi is back! Miikka ja Martin starttaavat syyskauden vastailemalla kinkkisiin kuulijakysymyksiin. (0:00) Intro (5:16) Kehuja (11:03) Mistä inflaatio muodostuu ja miten siltä voi suojautua? (28:...

17 Elo 20231h 20min

Kesävinkeillä uuteen nousuun | #rahapodi 336

Kesävinkeillä uuteen nousuun | #rahapodi 336

Ikäviä uutisia on viime aikoina riittänyt, joten Miikka ja Martin tarjoavat kevätkauden viimeisessä #rahapodi-jaksossa vain positiivisia viboja ja aurinkoisia kesävinkkejä oravanpyörästä irrottautumis...

15 Kesä 202356min

Maailman kahdeksan ihmettä | #rahapodi 335

Maailman kahdeksan ihmettä | #rahapodi 335

Artemiin temppeli, Babylonin riippuvat puutarhat, Faroksen majakka, Gizan pyramidi, Halikarnassoksen mausoleumi, Rodoksen kolossi, Zeuksen patsas ja Korkoa korolle -ilmiö. Miikka ja Martin käyvät läpi...

8 Kesä 202354min

Suomalaisten ostovoima 2009 tasolla | #rahapodi 334

Suomalaisten ostovoima 2009 tasolla | #rahapodi 334

#rahapodi-jaksossa 334 käsittelyssä mm. Plug Powerin vetytehdasinvestoinnit Suomeen, velkakattosopu ja valtion osakeomistusten ottaminen hyötykäyttöön. Pääaiheena ostovoima: olemme hypänneet aikakonee...

1 Kesä 20231h

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-seuraava-potilas
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rss-20-30-40-podcast
taloudellinen-mielenrauha
pomojen-suusta
rss-sisalto-kuntoon
rahapuhetta
rss-lahtijat
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
rss-draivi
juristipodi
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli