Henkilökuva: Hävettääkö koiruuksien jälkeen, Iiro Savela? "Kesken pelinkin voin miettiä, että miksi teen näin"

Henkilökuva: Hävettääkö koiruuksien jälkeen, Iiro Savela? "Kesken pelinkin voin miettiä, että miksi teen näin"

Kolmannessa audiohenkilökuvassa ääniestradin valtaa OLS:n räväkkä hyökkääjä Iiro Savela. Savelan, 24, peliura ei ole ollut ihan tavanomainen liigatasolle noustessa. Junioreissa raastamaan tottunut laituri otti isot askeleet kohti huippua kaudella 2021-22. LNM:n paidassa meinasi tulla myös liiganousu kaudella 2022-23, mutta lopulta tie liigakentille tuli seurasiirron myötä. Savela pelaa nyt toista kautta miesten liigaa OLS:ssa. Mikä OLS:n kaudessa on mättänyt? Kuka on oululaisten liideri? Mennäänkö Oulussa liikaakin show edellä? Entä miten OLS pärjäisi, jos se saisi kaikki parhaat muualla pelaavat Oulun ja Limingan alueen pelaajat omaan rosteriinsa? Savela on pelitaitojensa lisäksi tunnettu räksyttäjä, ärsyttäjä ja hämmentäjänä, eikä nouse vastustajien keskuudessa mukavimpien vastustajien joukkoon. Haastattelussa Savela pääsee kertomaan miltä käytös tuntuu, ja miten toiminta vaikuttaa häneen itsensä. Kelle Savela ei viitsi vinoilla ja kuka on ärsyttävin vastustaja? Myöntääkö Savela filmaavansa? Entä mikä mailapeli ei maistu missään tapauksessa. Haastattelun alussa mainittu Iiro Not Savela (@iiroonpomo) -tili löytyy X:stä jos viittaus ihmetyttää. Haastattelijana toimii Pääkallon päätoimittaja Joel Siltanen. Haastattelu on pituudeltaan noin 34 minuuttia ja löydät sen Pääkallon podcastit-tililtä, joka löytyy useista podcast-palveluista, kuten Spotifysta ja Itunesista. Aiemmat henkilökuvat: Henkilökuvassa sählyhörhöksi tunnustautuva Riku Hakanen: ”Päädyin siihen, että SPV:ssä en tule pelaamaan” Audio: Mäkisen tie salibandyn huipulle lähti pelipaikan vaihdoksesta: ”Taisin olla seiskakentän vasen laituri” Haastattelun sisältö: Ennen liigauraa - Iiro Savela vai @Iiroonpomo - Salibandyuran alku - junioritähti? - Ura nousuun Limingassa - Mitä tarkoittaa "Divarin läpipelaaminen?" OLS - Onko liigavauhti yllättänyt? - Milloin tulee 30 maalin kausi? - Mikä OLS:lla sakkaa? - Mennäänkö liikaa show edellä? - Miten OLS all stars pärjäisi? Koiruudet - Showmies vai ärsyttäjä? - Aki Karjalainen on huono maalivahti? - Liigakarsintojen kaikkien aikojen kevät 2023 - Hävettääkö pelien jälkeen? - Ärsyttävin vastustaja? Mielipiteet - 33 peliä vai vähemmän? - Aktiivisuussääntö vai ei? - MM-kisat neljän vai kahden vuoden välein? - Rankkareiden uudistus Salibandyn ulkopuolella - Työelämä - Muut harrastukset - Suositukset kategorioissa: elokuva, musiikki, kirja/äänikirja, podcast, tietokonepeli, Oulun nähtävyys - Missä Savela näkee itsensä viiden vuoden päästä?

Jaksot(311)

30. Kelpaako piste: Vieraana Petri Kuitunen - "Tää on se joku ruma serkku siellä kulmas"

30. Kelpaako piste: Vieraana Petri Kuitunen - "Tää on se joku ruma serkku siellä kulmas"

Kelpaako Piste? - podcastin 30. jaksossa studiossa ovat vakioäänet Atte ja Severi, jotka saavat vieraakseen ÅIF:ssa pelaavan Petri Kuitusen. 199 Divari-ottelun kokemuksen omaava Kuitunen ottaa tyylilleen uskollisesti värikkääseen tapaan kantaa moniin Divari-aiheisiin. Lähes parituntisessa jaksossa pääosin käydään läpi lukuisia kuulijakysymyksiä, jonka lisäksi aiheina ovat mm. menneet ottelut ja Kuitusen näkökannat aiemmin syksyllä paljon puhuttaneeseen aiheeseen liittyen Salibandyliiton ja Inssi-Divarin väliseen suhteeseen. TOP3-listauksessa käydään läpi kilpailuedut ja extraosiossa soitetaan Kirkkonummi Rangersin kapteenille Erik Heleniukselle. Kelpaako piste? -podcast on yleisön pyynnöstä alkunsa saanut, Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa Inssi-Divaria käsittelevä podcast. Jo toiselle kaudelle edenneen podcastin vakiojäseninä toimii kolme Inssi-Divarin persoonaa: Severi Hopsu, Atte Silvennoinen sekä Niklas Niemi yhdessä vaihtuvien vieraiden kanssa. Jakson tuotannosta on vastannut kolmikko itse. Löydät jakson myös Spotifysta ja Itunesista.

13 Marras 20231h 53min

29. Kelpaako piste: ID-pelurit liigassa - "Samanlaista hulluutta Nurmossa kuin Limingassa"

29. Kelpaako piste: ID-pelurit liigassa - "Samanlaista hulluutta Nurmossa kuin Limingassa"

Uusimmassa jaksossa studion valtaavat Atte ja Severi, kun pöydällä on vakioaiheiden lisäksi viime kaudella Inssi-divarissa pelanneet F-Liiga-pelaajat sekä katsaus Suomisarjaan. Puhelimen päähän saadaan kaikkien rakastama Ville Rynnäs ja Suomisarja-asiantuntija Tomi Rastas. Top3-osiossa joukkueet, joissa haluaisit pelata ID:ssä, mikäli omaa joukkuetta ei saa valita. Kelpaako piste? -podcast on yleisön pyynnöstä alkunsa saanut, Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa Inssi-Divaria käsittelevä podcast. Jo toiselle kaudelle edenneen podcastin vakiojäseninä toimii kolme Inssi-Divarin persoonaa: Severi Hopsu, Atte Silvennoinen sekä Niklas Niemi yhdessä vaihtuvien vieraiden kanssa. Jakson tuotannosta on vastannut kolmikko itse. Löydät jakson myös Spotifysta ja Itunesista.

4 Marras 20231h 7min

28. Kelpaako piste: "Kuulostat ihan, että oisit töissä liitossa"

28. Kelpaako piste: "Kuulostat ihan, että oisit töissä liitossa"

Kelpaako piste?-podcastin jakso numero 28 on julkaistu. Uusimmassa jaksossa käydään läpi Salibandyliiton uusia satsauksia Inssi-Divariin. Lisäksi vastaillaan kuulijakysymyksiin, jossa nähdään muun muassa ehkä kaikkien aikojen sekoilu. Top 3 -listassa listataan parhaimmat salibandy-aiheiset Twitter käyttäjät. Kelpaako piste? -podcast on yleisön pyynnöstä alkunsa saanut, Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa Inssi-Divaria käsittelevä podcast. Jo toiselle kaudelle edenneen podcastin vakiojäseninä toimii kolme Inssi-Divarin persoonaa: Severi Hopsu, Atte Silvennoinen sekä Niklas Niemi yhdessä vaihtuvien vieraiden kanssa. Jakson tuotannosta on vastannut kolmikko itse. Löydät jakson myös Spotifysta ja Itunesista.

22 Loka 20231h 15min

41. Nostalgiapaloja: Jani Kukkolan ura, osa 1

41. Nostalgiapaloja: Jani Kukkolan ura, osa 1

Salibandymuseon Nostalgiapalat palaa eetteriin. Tämä on nostalgiapalojen 41. jakso. Nostalgiapalojen 4. tuotantokausi polkaistaan käyntiin vauhdikkaasti. Neljännen tuotantokauden avausjakson lämppärinä toimii Jantta Alkion ja Reksa Tiiaisen reilut 20 -vuotta sitten musisoima Salibandyliigan tunnusbiisi ”Tahtoa, taitoa”, josta kuullaan Jantan ja Reksan omin sanoin biisin syntytarina. Ja kun jakson kuulijat on saatu jukeboxilla viritettyä lämpimiksi, niin eetteriin astuu illan tähti, keväällä upean salibandyuransa päättänyt Jani Kukkola. Kukkiksen kanssa museoidaan tässä ensimmäisessä osassa Kukkolan upea liigaura Suomessa ja Ruotsissa. Studioisäntänä tuttuun tapaan museoukko Jari Kinnunen. Jakson sisältö 00:00:00 – 00:24:04 Musacorner: ”Tahtoa, taitoa” – Jantta Alkio ja Reksa Tiiainen - Tilaustyö – ”Oisko saanut alkunsa vinyyli-illanvietosta” - ”Tanssittiin alasti” - Urheilumaailman kliseinen puoli kuultaa biisistä läpi - ”Tarttuva ralli, jonka voi mökin mieskin rallatella” - ”Alkuperäinen jäi kopion jalkoihin, ihan kuin ilmaveivissäkin” - Biisi on tuttu ainakin Urheilukanavan lähetyksistä - Yli 400 biisiä löytyy repertuaarista - Mökkiviikonloppua odotellessa - ”Ehkä joskus vielä jotain” - Duo Umpivintit sekä Reijo ja humppanöyryys -”Vittuilun taso on iso tai vähän isompi” 00:24:05 – 01:06:02 Jani Kukkola – tulta ja tappuraa, osa 1 - Klaukkalan ”Kukkola” -salibandymuseo - Vanhempien merkitys liikuntaharrastuksissa? - Harrastusten hinnan merkitys? - Röykän salibandystä maailmalle - Legendaarinen liiganousu SB Pron kanssa - Steppi kerrallaan eteenpäin uusiin haasteisiin - ”Sentterin rooli tuntui tutulta ja omalta” - ”Vähän räkänokkana hakkasin sukille” - ”Jengissä oli pientä kitkaa” - Siirto Ruotsiin Helsinborgiin huippuolosuhteisiin - ErVi ensimmäisellä kaudella Superfinaaliin - ”Ympyrä sulkeutui: karsinnoista karsintoihin” - Miksi ErVin miesten liigahistoria on ollut kivikkoinen? - Miltä näyttää pääkaupunkiseudun salibandyn tulevaisuus? - Merkittävimmät valmentajat uran varrelta?

11 Loka 20231h 6min

27. Kelpaako piste: Syysretki Rusalle: “Nyt se musiikki helvettiin sieltä”

27. Kelpaako piste: Syysretki Rusalle: “Nyt se musiikki helvettiin sieltä”

Kelpaako piste?-podcastin jaksossa numero 27 vieraillaan Divarin ottelussa M-Team-O2. Uusimmassa jaksossa kokeillaan uutta konseptia, kun äänitykset tapahtuvat suoraan Inssi-Divari ottelusta M-Team-O2-Jyväskylä. Vieraita saadaan molemmista leireistä ja keskiössä ovat mm. kyseinen ottelu, musiikin soitto ottelun aikana ja Inssi-Divarin nykytilanne. TOP 3 -osiossa käydään läpi vekkuleimmat pelaajat. Kelpaako piste? -podcast on yleisön pyynnöstä alkunsa saanut, Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa Inssi-Divaria käsittelevä podcast. Jo toiselle kaudelle edenneen podcastin vakiojäseninä toimii kolme Inssi-Divarin persoonaa: Severi Hopsu, Atte Silvennoinen sekä Niklas Niemi yhdessä vaihtuvien vieraiden kanssa. Jakson tuotannosta on vastannut kolmikko itse. Löydät jakson myös Itunesista ja Spotifysta.

10 Loka 202356min

26. Kelpaako piste: "Miksi me seurataan Karita Mattilaa Twitterissä?"

26. Kelpaako piste: "Miksi me seurataan Karita Mattilaa Twitterissä?"

Inssi-Divariin keskittyvä Kelpaako piste jatkaa sarjan ansiokasta perkausta. Kauden kolmannessa jaksossa studion valtaavat Atte ja Severi, mutta myös puhelimen saadaan Niku. Pöydällä ovat sarjan viimeiset käänteet, liiton kanssa käydyt keskustelut, kuulijakysymykset ja TOP-3 eleganteimmat pelaajat. Kelpaako piste? -podcast on yleisön pyynnöstä alkunsa saanut, Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa Inssi-Divaria käsittelevä podcast. Jo toiselle kaudelle edenneen podcastin vakiojäseninä toimii kolme Inssi-Divarin persoonaa: Severi Hopsu, Atte Silvennoinen sekä Niklas Niemi yhdessä vaihtuvien vieraiden kanssa. Jakson tuotannosta on vastannut kolmikko itse. Löydät jakson myös Spotifysta ja Itunesista

2 Loka 202355min

25. Kelpaako piste: Inssi-Divarin tilanne puhuttaa - “Tää sarja on v***u myyty”

25. Kelpaako piste: Inssi-Divarin tilanne puhuttaa - “Tää sarja on v***u myyty”

Inssi-Divarin virallinen äänitorvi Kelpaako piste? nostaa kauden kakkosjaksossa prässin korkealle. Jaksossa Atte ja Niklas käyvät läpi kauden avausta ja erityisen huomion saa Inssi-Divari X Salibandyliitto yhteistyö. Puhelussa soitetaan Severille sängyn pohjalle ja TOP 3-listauksessa käydään läpi pelaajia keneen haluaisi tutustua! Kelpaako piste? -podcast on yleisön pyynnöstä alkunsa saanut, Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa Inssi-Divaria käsittelevä podcast. Jo toiselle kaudelle edenneen podcastin vakiojäseninä toimii kolme Inssi-Divarin persoonaa: Severi Hopsu, Atte Silvennoinen sekä Niklas Niemi yhdessä vaihtuvien vieraiden kanssa. Jakson tuotannosta on vastannut kolmikko itse. Löydät jakson myös Spotifysta ja Itunesista.

20 Syys 202352min

24. Kelpaako piste: Kausiennakko - "Ei Turusta kauaa Raumalle aja"

24. Kelpaako piste: Kausiennakko - "Ei Turusta kauaa Raumalle aja"

Kelpaako piste? palaa Inssi-Divarin pariin kakkoskauden avausjaksolla, jossa pääteemana on kausiennakko. Uuden kauden ensimmäisessä jaksossa käydään perinteisesti mahdottoman tehtävän ääreen, kun jäsenet koittavat arvioida tulevan runkosarjan voimasuhteita. Tämän lisäksi perinteikkäässä TOP-3 listauksessa käydään läpi mihin ensi kaudella Inssi-Divarin seuraajan kannattaa kiinnittää huomio! Lisäksi vielä mäkiviikkomies-spesiaali. Kelpaako piste? -podcast on yleisön pyynnöstä alkunsa saanut, Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa Divaria käsittelevä podcast. Vakiojäseninä toimii kolme Divarin pelaajaa, kukin eri joukkueista: Severi Hopsu SC Hawksista, Atte Silvennoinen Kirkkonummi Rangersista sekä Niklas Niemi M-Teamista yhdessä vaihtuvien vieraiden kanssa. Jakson tuotannosta on vastannut kolmikko itse. Löydät jakson myös Spotifysta ja Itunesista.

14 Syys 20231h 30min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
kimanttia
urheilun-varjoissa
kaiken-takana
junnut-pelissa
rss-kiuas
rss-235-podcast
rss-kulmalippu
unelmia-onkimassa
runners-high-podcast
ilen-ja-matin-urheiluohjelma
rss-nba-tuokio
rss-narriradio
rss-paholaisen-asianajaja-mufc-podcast
rss-r5-athletics-and-health
rss-kaukaan-paaty
rss-kihu
rss-piippuhylly
rss-polkuporinat