#55. Kuinka korkealle kulta kipuaa, Endominesin Kari Vyhtinen?
Karon Grilli23 Huhti 2025

#55. Kuinka korkealle kulta kipuaa, Endominesin Kari Vyhtinen?

Vajaa vuosi sitten Grillillä vieraillessaan Endominesin toimitusjohtaja Kari Vyhtinen ennakoi kullan hinnalle tulista nousua. Vyhtisen uumoilema 3000 dollarin raja rikkoutui maaliskuussa, ja sittemmin rikki on mennyt jo 3500:kin taalaa.


Mikä on Kari Vyhtisen ennustus kullan hinnalle seuraavan vuoden jaksolle? Entä mitkä tekijät ajavat arvometallin hintaa?


Kullan hinta nostaa kullankaivajien tulosta kovalla vivulla, sillä yhtiöiden tuotantokustannukset pysyvät ennallaan, vaikka lopputuotteen hinta kiitää. Samalla tuotantomäärällä ja samoilla kuluilla saadaan suurempi liikevaihto. Ei siis ihme, että kullankaivajat ovat olleet kurssiraketteja. Endominesin osakekurssi on miltei kaksinkertaistunut alkuvuoden aikana.


Endomines tehnee tänä vuonna erinomaisen tuloksen nykyisellä kaivoksellaan, mutta yhtiön pitkän aikavälin arvo on maan alla. Endominesin tavoitteena on löytää Karjalan kultalinjalta yli miljoona unssia kultaa. Uusien kaivosten myötä tuotantovolyymikin olisi tarkoitus nostaa 70–100 000 unssiin vuodessa, kun tämän vuoden ohjeistus on 16–22 000 unssia.


Kauempana siintää vielä kovempi luku, 200–400 000 unssin vuosituotantotavoite.


Millaista polkua pitkin tavoitteeseen astellaan?


Yhteistyössä: Endomines

Jaksot(99)

#67. Infrainvestointibuumi, Kreaten Timo Vikström?

#67. Infrainvestointibuumi, Kreaten Timo Vikström?

Asuntorakentamisen mataessa infrarakentamiseen on salakavalasti syntynyt vahva investointibuumi. Infrabuumia vetää kaksi vahvaa kärkeä: puolustusinfran parantaminen ja datakeskukset. Rahahanat on avat...

27 Elo 202558min

#66. Kovin kasvu, halvimmat kertoimet – Grillillä Tekovan Jaakko Heikkilä?

#66. Kovin kasvu, halvimmat kertoimet – Grillillä Tekovan Jaakko Heikkilä?

Pörssin kovinta kasvua tehdä ohjelmistoilla eikä hiilinanoputkilla vaan rakentamalla yksinkertaisia halleja ympäri Suomen.Viime vuoden lopulla pörssiin ilman listautumisantia hiipinyt Tekova tuplasi v...

20 Elo 20251h 13min

#65. Miksi WithSecure-sijoitus onnistui?

#65. Miksi WithSecure-sijoitus onnistui?

WithSecuren perustajan Risto Siilasmaan ja CVC-pääomasijoitusyhtiön tekemässä ostotarjouksessa WithSecuren osakkeesta maksetaan 1,70 euroa, mikä vastaa 300 miljoonan euron markkina-arvoa. Kesä-heinäku...

13 Elo 202547min

#64. 2Q25 – ostot, myynnit ja selitykset

#64. 2Q25 – ostot, myynnit ja selitykset

Mitä grillinpitäjä osti ja mitä myi huhti-kesäkuussa?Ostotositteita kertyi toisen vuosineljänneksen aikana yhteensä 25 kappaletta, joista kuusi etf-kuukausisäästöohjelmasta ja neljä listautumisantimer...

25 Kesä 202545min

#63. Mitä osinkovyöryn jälkeen, Mandatumin Petri Niemisvirta?

#63. Mitä osinkovyöryn jälkeen, Mandatumin Petri Niemisvirta?

Mandatum antoi osinkomyrskyvaroituksen: Yhtiö aikoo maksaa omistajilleen vuoteen 2028 ulottuvan strategiakauden aikana yli miljardin euron osingot. Se vastaa kahta euroa osaketta kohden.Mandatumin toi...

18 Kesä 20251h 10min

#62. Kaurapuuro kansainväliseksi, Raision Pasi Flinkman?

#62. Kaurapuuro kansainväliseksi, Raision Pasi Flinkman?

Raisio on suomalaiseksi elintarvikeyhtiöksi poikkeuksellisen kansainvälinen: kuluttajabrändätystä myynnistä puolet tulee Suomen rajojen ulkopuolelta.Raision kansainvälisyys on käytännössä Benecolia, j...

11 Kesä 20251h 20min

#61. Varman Risto Murto: "Pörssiyhtiö on hankala byrokraattinen elin"

#61. Varman Risto Murto: "Pörssiyhtiö on hankala byrokraattinen elin"

Varman osakesijoituksista peräti 37 prosenttia kohdistuu pörssin ulkopuolisiin yhtiöihin, joko pääomasijoituksiin tai noteeraamattomiin osakkeisiin. Vuodesta 2010 ei-listatun markkinan osuus Varman os...

4 Kesä 20251h 12min

#60. Löylykisan voittaja, Harvian Matias Järnefelt?

#60. Löylykisan voittaja, Harvian Matias Järnefelt?

Toimiala on murroksessa, kun kuluttaja-asiakkaiden kysyntä alkaa kasvaa kohisten. Kasvuennusteita korjataan ylöspäin. Suomalainen yhtiö on toimialan globaali markkinajohtaja ja tekee tulosta kovalla k...

28 Touko 20251h 24min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
ostan-asuntoja-podcast
pomojen-suusta
rss-seuraava-potilas
rss-sisalto-kuntoon
taloudellinen-mielenrauha
rss-lahtijat
rss-20-30-40-podcast
rss-h-asselmoilanen
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
sijoituspodi
rss-startup-ministerio
rss-inspiroivat-naiset
rss-inderes
rss-siksi-viestinta