#68. 100 %:n osinko, Arvo Sijoitusosuuskunnan Jari Pirinen?
Karon Grilli3 Syys 2025

#68. 100 %:n osinko, Arvo Sijoitusosuuskunnan Jari Pirinen?

Arvo Sijoitusosuuskunta voisi maksaa markkina-arvonsa verran osuuspääoman korkoa, ja silti jäljelle jäisi varsinainen liiketoiminta – eikä lainkaan velkaa.


Omalaatuinen tilanne johtuu siitä, että osuuskunnan finanssisijoitusten määrä on päinvastaisista pyrkimyksistä päässyt kasvamaan 63 prosenttiin yhtiön taseesta. Irtautumisten myötä Arvo Sijoitusosuuskunnalle on tullut enemmän rahaa kuin mitä se on ehtinyt sijoittaa.


Voisiko finanssivarallisuuden siirtää yhtiön taseesta osuuskunnan jäsenten taseisiin? Kerrotko, että näin tehdään, Arvo Sijoitusosuuskunnan toimitusjohtaja Jari Pirinen?


”Ei huomenna”, Pirinen vastaa Karon Grillissä. ”Kaikki on mahdollista. Ohjaamme itse itseämme ja toimimme omalla taseella. Jos hallitus lähtee siihen, niin duunarit suorittaa.”


Markkinat eivät todellakaan hinnoittele sitä, että Arvo Sijoitusosuuskunta siirtäisi ”ylimääräisen” omistajiensa taskuihin. Ennemminkin pörssikurssin perusteella sijoittajat hinnoittelevat sitä, että yhtiö ei onnistu varojen hallitsemisessa erityisen hyvin.


Skeptisyyteen sijoittajilla voi olla hyvät perusteet. Arvo Sijoitusosuuskunta tavoittelee vähintään 7,5 prosentin sijoitetun pääoman tuottoa, mihin se ei ole viime vuosina päässyt. Tänä vuonna tavoite vaikuttaisi olevan paperia, sillä alkuvuonna tapahtunut irtautuminen Leden Groupista oli onnistunut. Kaiken lisäksi Arvo Sijoitusosuuskunta otti osan kauppahinnasta ostaneen ruotsalaisyhtiön Hanzan osakkeina. Hanzan osakekurssi on kehittynyt erinomaisesti, myös osavuosikatsauksen päätöspäivän jälkeen.


Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Arvo Sijoitusosuuskunta teki peräti 9,60 euron osuuskohtaisen tuloksen. Kun tavoitteena on jakaa tuloksesta 60–80 % osinkoa vastaavana osuuspääoman korkona, jo alkuvuoden pohjalta ensi keväällä voisi odotella 5,80–7,70 euron osuuskorkoa. Eikä loppuvuonnakaan rahaa ole tarkoitus hassata vaan mieluummin tienata.


Yhteistyössä: Arvo Sijoitusosuuskunta

Jaksot(99)

#67. Infrainvestointibuumi, Kreaten Timo Vikström?

#67. Infrainvestointibuumi, Kreaten Timo Vikström?

Asuntorakentamisen mataessa infrarakentamiseen on salakavalasti syntynyt vahva investointibuumi. Infrabuumia vetää kaksi vahvaa kärkeä: puolustusinfran parantaminen ja datakeskukset. Rahahanat on avat...

27 Elo 202558min

#66. Kovin kasvu, halvimmat kertoimet – Grillillä Tekovan Jaakko Heikkilä?

#66. Kovin kasvu, halvimmat kertoimet – Grillillä Tekovan Jaakko Heikkilä?

Pörssin kovinta kasvua tehdä ohjelmistoilla eikä hiilinanoputkilla vaan rakentamalla yksinkertaisia halleja ympäri Suomen.Viime vuoden lopulla pörssiin ilman listautumisantia hiipinyt Tekova tuplasi v...

20 Elo 20251h 13min

#65. Miksi WithSecure-sijoitus onnistui?

#65. Miksi WithSecure-sijoitus onnistui?

WithSecuren perustajan Risto Siilasmaan ja CVC-pääomasijoitusyhtiön tekemässä ostotarjouksessa WithSecuren osakkeesta maksetaan 1,70 euroa, mikä vastaa 300 miljoonan euron markkina-arvoa. Kesä-heinäku...

13 Elo 202547min

#64. 2Q25 – ostot, myynnit ja selitykset

#64. 2Q25 – ostot, myynnit ja selitykset

Mitä grillinpitäjä osti ja mitä myi huhti-kesäkuussa?Ostotositteita kertyi toisen vuosineljänneksen aikana yhteensä 25 kappaletta, joista kuusi etf-kuukausisäästöohjelmasta ja neljä listautumisantimer...

25 Kesä 202545min

#63. Mitä osinkovyöryn jälkeen, Mandatumin Petri Niemisvirta?

#63. Mitä osinkovyöryn jälkeen, Mandatumin Petri Niemisvirta?

Mandatum antoi osinkomyrskyvaroituksen: Yhtiö aikoo maksaa omistajilleen vuoteen 2028 ulottuvan strategiakauden aikana yli miljardin euron osingot. Se vastaa kahta euroa osaketta kohden.Mandatumin toi...

18 Kesä 20251h 10min

#62. Kaurapuuro kansainväliseksi, Raision Pasi Flinkman?

#62. Kaurapuuro kansainväliseksi, Raision Pasi Flinkman?

Raisio on suomalaiseksi elintarvikeyhtiöksi poikkeuksellisen kansainvälinen: kuluttajabrändätystä myynnistä puolet tulee Suomen rajojen ulkopuolelta.Raision kansainvälisyys on käytännössä Benecolia, j...

11 Kesä 20251h 20min

#61. Varman Risto Murto: "Pörssiyhtiö on hankala byrokraattinen elin"

#61. Varman Risto Murto: "Pörssiyhtiö on hankala byrokraattinen elin"

Varman osakesijoituksista peräti 37 prosenttia kohdistuu pörssin ulkopuolisiin yhtiöihin, joko pääomasijoituksiin tai noteeraamattomiin osakkeisiin. Vuodesta 2010 ei-listatun markkinan osuus Varman os...

4 Kesä 20251h 12min

#60. Löylykisan voittaja, Harvian Matias Järnefelt?

#60. Löylykisan voittaja, Harvian Matias Järnefelt?

Toimiala on murroksessa, kun kuluttaja-asiakkaiden kysyntä alkaa kasvaa kohisten. Kasvuennusteita korjataan ylöspäin. Suomalainen yhtiö on toimialan globaali markkinajohtaja ja tekee tulosta kovalla k...

28 Touko 20251h 24min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-seuraava-potilas
pomojen-suusta
taloudellinen-mielenrauha
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rss-20-30-40-podcast
rahapuhetta
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
rss-draivi
juristipodi
rss-inspiroivat-naiset
rss-siksi-viestinta