114. Pekka Peiponen Oravasta 2014 feat. Jenni From the Block

114. Pekka Peiponen Oravasta 2014 feat. Jenni From the Block

Orava ei ole enää REIT ja eikä Oravaa sellaisenaan enää ole. Monien vaiheiden kautta pörssistä löytyy Ovaro Kiinteistösijoitusyhtiö. Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen kertoi myös tästä muutoksesta jaksossa Yrittäjä Petri Roininen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #39.

Nyt palataan loppuvuoteen 2014, jossa Jenni Witikkala haastattelee silloisen Orava Asuinkiinteistörahaston toimitusjohtajaa Pekka Peiposta. Älä missään tapauksessa kuvittele, että kyseessä on joku "mikä meni pieleen" -jälkiviisastelujakso.

Päinvastoin, Jenni kysyy todella hyviä "jalat maassa" -kysymyksiä ja saa niihin avoimia vastauksia, joita kaikki asuntosijoittajat pystyvät sulattelemaan.

Tästä voit myös oppia lisää, mikä on REIT, jos sellaiseen haluaa vaikka USA:ssa sijoittaa tai kun sellainen jonain päivänä taas Suomeen tulee. Ajatukset soveltuvat myös osin asuntorahastoihin sijoittamista harkitseville tai niistä suoraan "osta ja pidä" -asuntosijoittamiseen siirtymistä miettiville.

Axel "REIT" Aminoff Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #92

Lisäksi mukana on oikeasti hyvää keskustelua, josta voi poimia ideoita myös aloitteleva asuntosijoittaja. Kokenut sijoittaja voi miettiä, kuuleeko jossain rivien välissä syitä, miksi Oravasta ei tullutkaan menestystarinaa.

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Jenni Witikkala LKV, LVV, KTM www.jenniwitikkala.fi, puh. 0503076539, email jenni@snooa.fi

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

"Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!"

Ostan Asuntoja Podcast #18 – Yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja Henri Neuvonen osa 1

Käy lukemassa Sijoitusasunnot.comin Blogista "Vuokrattavuuden parantaminen asunnon yleisilmettä kohentamalla"

Miten pärjätä parhaiten vuokranantajana yli suhdanteiden? – YouTube #129

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

Anttoni Kerkkonen ja Waltteri Hiljanen ovat kirjoittaneet muistilistaa vuokraustoiminnan kokemuksistaan. Nämä kokemukset on nyt koottu "82 vinkkiä asunnon vuokraukseen" -oppaaseen.

Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106

Sijoitusasunnot.com myy vuosittain suuren määrän valmiiksi vuokrattuja asuntoja. Tämä opas ei kuitenkaan ole myynnissä vaan sen saa ladattua ilmaiseksi osoitteesta sijoitusasunnot.com.

Sain mahdollisuuden lukea oppaan läpi ennen sen julkaisua ja löysin täydennettäväksi yhden pilkkuvirheen ja puuttuvan i-kirjaimen. Jos oma vuokraustoiminta tökkii, ota tämä laadukas opas esille ja katso sieltä ratkaisevat vinkit asunnon vuokraamiseksi.

Jaksot(565)

378. Kolmen kivijalan kasvattamisesta fokus yhteen Henri Neuvonen

378. Kolmen kivijalan kasvattamisesta fokus yhteen Henri Neuvonen

Henri Neuvonen, Sijoitusasunnot.com toimitusjohtaja, palasi kolmanne vierailulle Ostan Asuntoja Podcastiin. Juttelimme Epäonnistuneesta listautumisesta Listautumisesta luopumisen jälkeisestä ajasta o...

26 Syys 20251h 52min

377. Rovaniemi ja 11 jälleenvuokrausasuntoa Laura Arvola

377. Rovaniemi ja 11 jälleenvuokrausasuntoa Laura Arvola

Laura "hostedbyhoisko" Arvola on "Lapin Airbnb Emäntä", jolla on tarinoita ja oivalluksia pohjoisesta. Lauran Insta Laura Arvola on asuntosijoittaja Rovaniemeltä. Hänellä on 3 sijoitusasuntoa ja 11 jä...

19 Syys 20251h 2min

376. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 24

376. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 24

Kuukausipalaverin agendalla oli monta aihetta ja kesästä piristyneillä riitti keskusteltavaa. Agendalla oli: Vakioaihe opiskelijoiden siirtyminen opiskelijoiden asumislisän piiriin Ehdotus uudeksi va...

12 Syys 20252h 26min

375. Asuntosijoittamisen lopettamisesta 10 sijoitusasuntoon Taru Tammikallio

375. Asuntosijoittamisen lopettamisesta 10 sijoitusasuntoon Taru Tammikallio

Olen seurannut Instassa pirteää Taru Tammikalliota vuosikausia. Muistan useamman kerran pohtineeni, onkohan Taru asuntosijoittaja, kun hän tuntui seuraavan joskus munkin juttuja. Kysymällä sekin selvi...

5 Syys 20251h 6min

374. Kokemuksia ja ajatuksia Marko Jaanu Osa 2

374. Kokemuksia ja ajatuksia Marko Jaanu Osa 2

Juttelimme Marko Jaanun kanssa melkein 4 tuntia, josta vajaat 3 tuntia oli äänityskin päällä. Vaihdoimme kokemuksia ja ajatuksia noin 25 vuoden ajanjaksolta, jonka ohella myös Markon ja hänen vaimonsa...

29 Elo 20251h 29min

373. Kokemuksia ja ajatuksia Marko Jaanu Osa 1

373. Kokemuksia ja ajatuksia Marko Jaanu Osa 1

Juttelimme Marko Jaanun kanssa melkein 4 tuntia, josta vajaat 3 tuntia oli äänityskin päällä. Vaihdoimme kokemuksia ja ajatuksia noin 25 vuoden ajanjaksolta, jonka ohella myös Markon ja hänen vaimonsa...

22 Elo 20251h 5min

372. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 23

372. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 23

Kuukausipalaveri 23 agenda: ⁠Opiskelijoiden siirtyminen asumislisään Rahoituksen saatavuus Kuluttajahinnat Pankkien luotonannon seurantakysely Suomen tulokset N2/2025 Euro area bank lending surv...

15 Elo 20251h 3min

371. Remppaa, flippejä, vuokraemännyyttä Tammisaaresta Jonna Kankaanpää

371. Remppaa, flippejä, vuokraemännyyttä Tammisaaresta Jonna Kankaanpää

"Haaveista tulee tavoitteita, kun ne uskaltaa sanoa ääneen" oli Tammisaarelaisen Jonna Kankaanpään motto. Jonna K sai tekemiseensä uuden vaihteen päälle, kun kävi Ronja Romsin ja Jenny Nymanin valmenn...

8 Elo 20251h 27min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-seuraava-potilas
pomojen-suusta
taloudellinen-mielenrauha
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rss-20-30-40-podcast
rahapuhetta
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
rss-draivi
juristipodi
rss-inspiroivat-naiset
rss-siksi-viestinta