Pallo Keskelle #149

Pallo Keskelle #149

PK149:ssa esiin nousevat pitkästä aikaa huolet olosuhteista. Tällä kertaa tikun nokkaan pääsee Kupittaan palloiluhalli ja etenkin Turun kaupunki, joka omien toimien vuoksi ei ole huolehtinut pelaajien turvallisuudesta. F-liigassa runkosarja alkaa kaartaa loppusuoralle, mutta edessä on vielä kovat kamppailut niin kärkipään kuin häntäpäänkin sijoista. Digipalvelua kaivataan jälleen salibandyn puolella, sillä yllättäen tulospalvelu ja SalibandyTV ovat jälleen kerran kyykänneet kerran jos toisenkin.

Inssi-Divarissa Jokerit on saanut pelinsä melkoiseen lentoon. Welhot nappasi ensimmäisen voittonsa ja nauhoitusten jälkeen kaatoi sarjakärki Wirmon Mynämäellä jatkoajan jälkeen. Onko kiri alkanut kuitenkin liian myöhään?

Kansainvälisessä salibandyssa tapahtuu. Veera Kauppi valittiin viidennen kerran maailman parhaaksi pelaajaksi, Karolína Klubalová siirtyi Ruotsiin ja MM-kotikisojen kotisivut herättävät keskustelua.

Junnukatsauksessa tuttuun tapaan katsaus sarjatilanteisiin. Jakson päätteeksi vastaamme kuulijakysymyksiin, jossa tiedustellaan esimerkiksi toiveita tulevaisuuden ottelulähetyksiin, kilpa- ja aluetoimintaan.

AIKALEIMAT:

Kuulumiset

F-liigakatsaus (07:45)

Inssi-Divari (35:18)

KV-nurkkaus (38:33)

Junnukatsaus (50:59)

Kuulijakysymykset (01:03:18)

Kysymykset, puheenaiheet & vierastoiveet palautesähköpostiin, sometilien kautta tai anonyymiin viestiboksiin (https://ngl.link/pallokeskelle)

Pallo keskelle on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoilla

Somet: @pallokeskelle

Palautteet ja kysymykset: palaute@pallokeskelle.fi

Podcastimme verkkokauppa: https://pallokeskelle.myspreadshop.com/all

Ryhdy kuukausilahjoittaksi: www.patreon.com/pallokeskelle

Alku- ja loppumusiikki: SAMI

Jaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(356)

Pallo Keskelle #167: Ränttejä

Pallo Keskelle #167: Ränttejä

Kauden viimeinen jakso pitää sisällään pintaraapaisun F-liigan ja Inssi-Divarin joukkeiden tilanteisiin. Lopussa kauan odotettu ränttäys, aiheesta jos toisesta.Oikein hyvää kesää jokaiselle kuulijalle...

26 Mai 1h 45min

Pallo Keskelle #166

Pallo Keskelle #166

Kauden toiseksi viimeinen jakso pitää sisällään puhetta siirroista, TPS:n keskikaistasta ja junnusarjoihin ilmoittautuneista joukkueista.Laita anonyymisti viestiä meille:https://ngl.link/pallokeskelle...

19 Mai 54min

Pallo Keskelle #165

Pallo Keskelle #165

Toukokuun toisessa jaksossa kuullaan Nicon ajatuksia Suomen maailmanmestaruuteen päättyneistä U19 MM-kisoista. Mitkä asiat nostivat Suomen ykköseksi? Mikä teki Italian reissusta Nicon mielestä mieleen...

12 Mai 1h 30min

Pallo Keskelle #164

Pallo Keskelle #164

Toukokuun ja samalla tämän tuotantokauden viimeisen kuukauden avausjaksossa on tasan kolme puheenaihetta. Lappeenrannan SaiPa joutui luopumaan sarjapaikastaan ja huhujen mukaan myös muutamalla muulla ...

5 Mai 1h 9min

Pallo Keskelle #163

Pallo Keskelle #163

Huhtikuun päätösjaksossa päätetään Fantasyn avauskausi. Mikäli kilpailu jatkuu tulevalla kaudella, niin toivotamme jokaisen teistä lämpimästi tervetulleeksi kimppaamme! Turun Palloseura palasi Suomen ...

30 Apr 55min

Pallo Keskelle #162

Pallo Keskelle #162

Viikon jaksossa puhe keskittyy F-liigan mitalipeleihin, juuri julkaistuun kausi-infoon, junnukatsaukseen & kuulijakysymyksiin.F-liigan pronssit matkasivat tällä kaudella SB-Pron suuntaan. Podcastimme ...

21 Apr 1h 24min

Pallo Keskelle #161

Pallo Keskelle #161

Kausi on edennyt jo siihen vaiheeseen, missä sarjoja alkaa porrastetusti päättyä ja katseita suunnataan jo kesän lenkkipolkuihin ja kauteen valmistautumiseen. Monella jengillä on kuitenkin paljon viel...

14 Apr 1h 20min

Pallo Keskelle #160

Pallo Keskelle #160

Kausi on edennyt jo huhtikuuhun, joten jakson aiheet painottuvat pudotuspelien läpikäyntiin. Fantasyssa saadaan jännittää kimpan voittajaa aina kauden päätösvihellykseen asti ja tottakai myös yksittäi...

7 Apr 1h 6min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
fotballpodden-2
forklart
popradet
stopp-verden
nokon-ma-ga
rss-espen-lee-usensurert
det-store-bildet
dine-penger-pengeradet
rss-gukild-johaug
hanna-de-heldige
lydartikler-fra-aftenposten
rss-penger-polser-og-politikk
aftenbla-bla
rss-ness
frokostshowet-pa-p5
e24-podden
chit-chat-med-helle