Matkailuala uusiksi SaaSilla kriisistä huolimatta. Vieraana Tomi Virtanen, Doerz

Matkailuala uusiksi SaaSilla kriisistä huolimatta. Vieraana Tomi Virtanen, Doerz

Doerz lähti uudistamaan matkailualaa. Sitten iski pandemia ja matkailu loppui. Onneksi liiketoimintamalli oli kääntynyt pilviohjelmistoihin eli SaaS:iin, ja Doerz onnistui kaikesta huolimatta triplaamaan liikevaihdon viime vuonna.

Käymme siis läpi matkailun murrosta, että Doerzin tarinaa, josta löytyy mielenkiintoisia käännöksiä, oppeja ja yksityiskohtia.

Esimerkiksi kun Turusta ei löytynyt kuin 8 enkelisijoittajaa, perusti Tomi Virtanen oman pääomarahaston. Ja kun pääomasijoittajat eivät aluksi uskoneet Doerziin, haettiin joukkorahoituksella mukaan 210 omistajaa.

Käymme läpi myös miten Doerz polkee vauhtia businekseen, jonka onnistuminen edellyttää sekä myyjien että ostajien keräämistä alustalle.

Ja miten B2C-business muotoillaan nopeammin ja kannattavammin kasvatettavaksi B2B-businekseksi, jota sijoittajatkin ymmärtävät, menettämättä kuitenkaan itse ideaa.

Puhumme myös SaaSin raskaasta vauhtipyörästä. Siitä kuinka asiakashankinta on aluksi kovin työlästä ja kallista tuottoihin nähden, mutta olennaisesti helpompaa ja erittäin kannattavaa sitten kun vauhtipyörä on saatu liikkeelle. Ja mietimme, millä kikoilla pienillä pääomilla liikkeelle lähtevät suomalaiset SaaS-startupit voivat kiihdyttää nopeammin ja toisaalta saada enemmän rahoitusta.

---------------------------------------------------------------

KESKUSTELIJAT

Tomi Virtanen

https://www.linkedin.com/in/tomivirtanen/

Doerz Co Ltd Oy

https://doerz.com/

Antti Pietilä

https://www.linkedin.com/in/anttipietila

Loyalistic Oy

https://loyalistic.com/fi/

-----------------------------------------------------------------------------------------

Episoder(158)

Miten pieni asiantuntijayritys saa näkyvyyttä? (Antti Pietilä ja Mikko Sillanpää)

Miten pieni asiantuntijayritys saa näkyvyyttä? (Antti Pietilä ja Mikko Sillanpää)

Mitkä ovat ne peruselementit, joilla pienen asiantuntijayrityksen tulisi lähteä rakentamaan näkyvyyttään? Miten näkyvyyttä voi ajan mittaan parantaa? Loyalisticin Antti Pietilä ja Harkonsalo&Vesan Mikko Sillanpää vastaavat tässä podcastissa montaa pientä asiantuntijayritystä vaivaaviin kysymyksiin siitä, miten ne voisivat saada lisää näkyvyyttä yritykselleen. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Harkonsalo&Vesan blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ http://www.harkonsalovesa.fi/category/blogi/

17 Jan 20198min

Meitä ei tunne kukaan. Mistä se johtuu? (Antti Pietilä & Mikko Sillanpää)

Meitä ei tunne kukaan. Mistä se johtuu? (Antti Pietilä & Mikko Sillanpää)

Loyalisticin Antti Pietilä sekä Harkonsalo & Vesan toimitusjohtaja, viestinnän asiantuntija Mikko Sillanpää pohtivat tässä podcastissa sitä, mitä asialle voi tehdä, jos yritystäsi ei tunneta. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Harkonsalo & Vesan blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ http://www.harkonsalovesa.fi/

14 Jan 20199min

5 tärkeintä asiaa kun kirjoitat blogijuttua tai webbisivua (Antti Pietilä ja Jarno Wuorisalo)

5 tärkeintä asiaa kun kirjoitat blogijuttua tai webbisivua (Antti Pietilä ja Jarno Wuorisalo)

Tässä podcastissa Loyalisticin Antti Pietilä ja Cuution Jarno Wuorisalo keskustelevat siitä, mitkä ovat 5 tärkeintä asiaa huomioitavaksi kirjoitit sitten blogijuttua tai webbisivua niin hakukoneoptimoinnin kuin sisällön toimivuudenkin kannalta. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Cuution blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ https://www.cuutio.com/blog/

10 Jan 201912min

Sijoituksemme Googlessa on pudonnut, missä vika? (Antti Pietilä ja Jarno Wuorisalo)

Sijoituksemme Googlessa on pudonnut, missä vika? (Antti Pietilä ja Jarno Wuorisalo)

Moni B2B-yrityskin joutuu harva se päivä nenätysten sellaisen tilanteen kanssa, että sen Google-sijoitus jollain hakutermillä yhtäkkiä tippuu dramaattisestikin. Mistä tällainen tilanne voi johtua? Apua ongelmaan tarjoavat tässä podcastissa Loyalisticin Antti Pietilä sekä Cuution Jarno Wuorisalo. Tutustu myös Loyalisticin blogiin: https://blog.loyalistic.com/fi/ sekä Cuution blogiin: https://www.cuutio.com/blog/

7 Jan 20199min

Ennen kuin aloitat blogijutun, tee tämä SEO-harjoitus (Antti Pietilä ja Jarno Wuorisalo)

Ennen kuin aloitat blogijutun, tee tämä SEO-harjoitus (Antti Pietilä ja Jarno Wuorisalo)

Usein kun lähdetään kirjoittamaan blogijuttua, unohdetaan tehdä hakukoneoptimointiharjoitus, eli ei tiedetä, mille yrityksen potentiaalisten asiakkaiden etsimälle hakusanalle artikkelia ollaan optimoimassa. Loyalisticin Antti Pietilä ja Cuution Jarno Wuorisalo käyvät tässä podcastissa läpi yksinkertaisen, muutamassa minuutissa tehtävissä olevan SEO-harjoituksen, jonka avulla saat parannettua kirjoittamasi blogiartikkelin hakukonenäkyvyyttä huomattavasti. Tsekkaa myös Loyalisticin blogi: https://blog.loyalistic.com/fi/ sekä Cuution blogi: https://www.cuutio.com/blog/

3 Jan 20198min

Miten löydän ne hakusanat, joille meidän pitäisi optimoida? (Antti Pietilä ja Jarno Wuorisalo)

Miten löydän ne hakusanat, joille meidän pitäisi optimoida? (Antti Pietilä ja Jarno Wuorisalo)

Kun yritykset perustavat uusia verkkosivuja tai aloittavat sisältömarkkinointia, tulee hakusanojen optimointi jatkuvasti heidän eteensä. Yrityksen voi olla vaikea hahmottaa, mille hakusanoille heidän tulisi sisältöään optimoida. Tyypillistä on se, että yritys lähtee optimoimaan sisältöään niihin samoihin hakusanoihin, joihin kaikki muutkin yritykset panostavat ja joissa on siten lähes mahdoton pärjätä. Loyalisticin Antti Pietilä ja Cuution Jarno Wuorisalo esittelevät tässä podcastissa edellä mainittua parempia konsteja sille, että yrityksen hakusanaoptimointi toimisi ja toisi tuloksia. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Cuution blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ https://www.cuutio.com/blog/

21 Des 201811min

Miksi hakukoneoptimointi ei tuokaan tuloksia? (Antti Pietilä & Jarno Wuorisalo)

Miksi hakukoneoptimointi ei tuokaan tuloksia? (Antti Pietilä & Jarno Wuorisalo)

Verkkosivujen hakukoneoptimoinnilla saavutetaan harvoin haluttuja tuloksia. Onko hakukoneoptimointi (eli SEO) edelleen järkevää, vai missä vika? Tässä podcastissa oman arvionsa antavat Loyalisticin Antti Pietilä sekä hänen vieraansa, SEO-asiantuntija, Cuution toimitusjohtaja Jarno Wuorisalo. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Cuution blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ https://www.cuutio.com/blog/

18 Des 20189min

Miksi liidituotanto on keskeistä myymisen tehokkuudessa? (Antti Pietilä ja Erkki Tuomi)

Miksi liidituotanto on keskeistä myymisen tehokkuudessa? (Antti Pietilä ja Erkki Tuomi)

Käynnistääkseen myyntiprosessinsa B2B-yritykset tarvitsevat liidejä, joiden kanssa ryhtyä hieromaan kauppaa, mutta miksi liidien tuotannolla on niin suuri yhteys yrityksen myynnin tehokkuuteen? Loyalisticin Antti Pietilä ja Pro Growth Consultingin Erkki Tuomi kokosivat tähän podcastiin 6 tärkeää huomiota yritykselle mahdollisimman hyödyllisestä liidituotannosta myynnin tehokkuuden näkökulmasta. Tutustu myös Loyalisticin ja Pro Growth Consultingin blogeihin: https://blog.loyalistic.com/fi/ http://blogi.progrowth.fi/blogi

14 Des 201813min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
e24-podden
utbytte
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
stormkast-med-valebrokk-stordalen
finansredaksjonen
pengepodden-2
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-rettssikkerhet-bak-fasaden-pa-rettsstaten-norge-en-podcast-av-sonia-loinsworth
lederpodden
okonomiamatorene
rss-investering-gjort-enkelt
rss-markedspuls-2
hr-podden-2