29. Marian neljännen lapsen arkisen ihana perhesynnytys kotona

29. Marian neljännen lapsen arkisen ihana perhesynnytys kotona

Tässä podcast-jaksossa kuulet Marian neljännen lapsen synnytyskertomuksen. Raskauden alussa tuli muutamia pieniä vuotoja, jotka saivat syvällisiä pohdintoja ja keskenmenon mahdollisuuden käsittelyn aikaiseksi. Marian mies kannusti olla tekemättä raskaustestiä ja vain antaa ajan kulua, mutta lopulta hän teki raskaustestin noin viikolla 9 vain todetakseen, että se näytti positiivista kuten jo sisäisesti tiesikin.


Tämäkin raskaus sujui pitkälle ilman suurempia vaivoja, normaalisti ja perinteisesti, ilman mitään tutkimuksia tai toimenpiteitä. Raskauden aikana Maria kävi pohdintaa synnytystiimiä koskien, mutta päätyi lopulta siihen ajatukseen, että tämä synnytys sujuisi perheen kesken, arkisesti, tavallisesti ja ilman mitään sen kummempaa.


Loppuraskaus haastoi taas yllättäen pituudellaan ja vaikka Maria tiesi lasketun ajan määritelmän olevan turhanpäiväistä, niin viimeiset viikot pistivät kärsivällisyyden koetukselle. Loppuraskauden mielialaa varjosti myös vahvat vatsakivut jotka ilmenivät kuin salama kirkkaalta taivaalta viikko ennen synnytystä - ja jatkuivat myöhemmin postpartumissa, paljastuen sappikivikohtauksiksi.


Synnytys alkoi lopulta täydellisenä päivänä, eräänä syksyisenä sunnuntai-aamuna yhden lapsen yöllisen oksennus-session jälkeen. Lempeät aallot voimistuivat suoraviivaisesti hurjiksi synnytys-supistuksiksi, jotka pistivät nöyrän hiljaiseksi voimallaan. Pikkusisko syntyi koko perheen todistaessa oman kodin kylpyhuoneessa aamutuimaan ja perhe täydentyi uudella pienellä ihmeellä.


Tässä jaksossa kuulet rehellistä puhetta synnytys-tuntemuksista sekä aitoja kuulumisia myös postpartumista ja tämän neljännen postpartumin tuomista yllättävistäkin haasteista.


Muista laittaa podcasti seurantaan ja pistä arvosteluksi viisi tähteä, jos koet että tästä on sinulle iloa!


Hae mukaan Embodied Birth- valmennukseen:

www.juurimama.fi/embodiedbirth

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(30)

28. Tiian lempeä ensisynnytys kotona

28. Tiian lempeä ensisynnytys kotona

Tänään podcastissa kuulemme ihanan, luonnollisen ensisynnytys-kertomuksen joka tapahtui oman kodin lämmössä. Tiia pohti nuorena sitä, että haluaisi äidiksi kunhan ei tarvitsisi synnyttää. Löytäessään ...

26 Mai 1h 22min

27. Miten valmistautua kotisynnytykseen

27. Miten valmistautua kotisynnytykseen

Tässä minijaksossa saat kenties vähän uutta näkökulmaa (koti)synnytykseen valmistautumiseen. Kuulet eroaako kotisynnytykseen valmistautuminen paljon sairaalasynnytykseen valmistautumisesta. Täytyykö k...

13 Mai 15min

26. Iineksen ensisynnytys vapaasti kotona

26. Iineksen ensisynnytys vapaasti kotona

Tässä podcast-jaksossa kuulet Iineksen luonnollisen ja upean ensisynnytys-tarinan!Iines oli kuunnellut voimaannuttavia synnytystarinoita podcasteista jo vuosia ennen kuin hän tuli itse raskaaksi ja ha...

8 Mai 1h 12min

25. Fysiologisen synnytyksen hyödyt

25. Fysiologisen synnytyksen hyödyt

Miksi joku haluaa fysiologisen, luonnollisen synnytyksen? Tässä jaksossa kuulet mitä hyötyjä luonnollisesta ja häiriöttömästä synnytyksestä on sekä äidille että vauvalle. Toisin kuin ehkä moni luulee,...

24 Apr 14min

24. Mikä tekee synnytyksestä turvallista

24. Mikä tekee synnytyksestä turvallista

Fysiologinen synnytys on puhututtanut viime viikkoina somessa. Mitä se edes tarkoittaa? Voiko fysiologinen synnytys tapahtua sairaalassa?Ja onko sen tavoittelu edes tarpeellista? Entä onko Suomi todel...

14 Apr 19min

23. Saaristolaisen vapaasynnytys: Ainin synnytystarinat

23. Saaristolaisen vapaasynnytys: Ainin synnytystarinat

Tänään podcastissa pääsee ääneen Aini, Kökarin saaristossa asuva kahden lapsen äiti. Aini kiinnostui äitiydestä jo ennen esikoisen raskausaikaa ja muutettuaan kumppaninsa kanssa Ahvenanmaalle päätös p...

8 Apr 1h 21min

22. Ajatuksia vapaasynnytys- ideologioista ja sen idealisoinnista

22. Ajatuksia vapaasynnytys- ideologioista ja sen idealisoinnista

Viime päivinä synnytyskentällä on kuhissut The Guardian lehden Yhdysvaltalaista vapaasynnytys-brändiä kritisoiva artikkeli.Tämä on kirvoittanut tärkeää keskustelua, johon myös yhdyn tässä podi-jaksoss...

27 Nov 202522min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
foreldreradet
treningspodden
jakt-og-fiskepodden
mikkels-paskenotter
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
rss-kunsten-a-leve
hverdagspsyken
sinnsyn
rss-kull
rss-var-forste-kaffe
tomprat-med-gunnar-tjomlid
rss-impressions-2
gravid-uke-for-uke
level-up-med-anniken-binz
rss-bisarr-historie
rss-kunstig-intelligens-med-elisabeth-maren-og-morten
dopet