#8 - Onko Liigan kriisiseuran titteli siirtynyt Lahdesta itään?

#8 - Onko Liigan kriisiseuran titteli siirtynyt Lahdesta itään?

Tuoreimmassa Etelä-Suomen Sanomien hokipodcastissa otetaan yhteyttä Lappeenrantaan. Perjantaina Pelicansin vieraaksi saapuva SaiPa on pyörinyt otsikoissa heikkojen pelisuoritusten, valmentajalomautusten ja keskustan ulkopuolelle suunnitellun hallihankkeen vuoksi.

JAKSON PUHEENAIHEET:

--- KooKoo oli selkeästi parempi ja velvoitteistaan luistaneen Jussi Tapolan johtama Tappara puolestaan tehoton. Pelicans avasi uuden Liiga-viikon jäähyihin ja heikkoon maalivahtipeliin sortuneen Ässien vieraana (00:11).

--- Valmentajansa lomauttaneen SaiPan videojulkaisu herätti hämmennystä, ihastusta ja kauhistusta. Etelä-Saimaan urheilutoimituksen esimies Vesa Salminen kuvailee lomautetun Sputnik-luotsi Tero Lehterän asemaa heikoksi. Liigan toiseksi parasta alivoimaa pelanneelle SaiPalle Salminen povaa maalin vierasvoittoa – strippareilla tai ilman (07:17).

--- Keskiviikkona Porissa loukkaantuneen Jonatan Tanuksen pelikunto on arvoitus. Pelicans-käskijä Tommi Niemelä avaa kaksi edellistä peliä huilanneen Otto Sompin tilannetta. Ilkka Kaarna raivasi jo muinoin tietä Jussi Markkaselle (20:27).

Mitä mieltä sinä olet hurjia tehopistelukemia nakuttavan Ryan Laschin puolustusmoraalista? Kuinka Pelicansille käy viikonlopun SaiPa- ja KooKoo-otteluissa? Kommentoi! Lättyä, poikkaria ja palautetta voit viskellä Twitterissä tilille nimeltä Hockey Time Lahti (@HokiPodi) ja aihetunnisteella #hokipodi.

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(83)

#81 - Silli ja Kiiski(nen)

#81 - Silli ja Kiiski(nen)

Pelicansilla on verkot vesillä ainakin uuden maalivahdin hankkimiseksi, mitä sieltä mahtaa tarttua? Hockey Time sai haaviinsa kaksi kalanimeä Pelsusta, valmentaja Jussi "Silli" Silanderin ja Jesse Kii...

13 Des 20231h 6min

#80 - Ville Nieminen, lumityöt ja lihamuki

#80 - Ville Nieminen, lumityöt ja lihamuki

Millaisiin koukeroihin ihminen joutuu toimiessaan Pelicansin päävalmentajana? Ville Nieminen koki Lahdessa 2018-19 tulokaskoutsina aluksi valmentajauransa hienointa aikaa, ja sitten vähemmän hienoa. N...

30 Nov 20231h 15min

#79 - Kuinka kuumalla jakkaralla Tommi Niemelä istuu?

#79 - Kuinka kuumalla jakkaralla Tommi Niemelä istuu?

Välitilinpäätöksen paikka - Liiga on maaottelutauolla ja Pelicans on sarjataulukossa sijalla 12. Päävalmentaja Niemelä oli lähellä saada potkut - vai oliko? Haastattelussa Pelicansin urheilutoimenjoht...

7 Nov 20231h 8min

#78 - Santtu Kinnusen kurkotus kohti NHL:ää ja arki Amerikassa

#78 - Santtu Kinnusen kurkotus kohti NHL:ää ja arki Amerikassa

Väliviikon erikoisjakso! Linjan päähän saatiin suoraan Pohjois-Carolinan Charlotesta Pelicans-kasvatti Santtu Kinnunen, joka kolkuttelee Florida Panthersin organisaatiossa NHL:n portteja. Viime kausi ...

2 Nov 202340min

#77 - Utunen tulevaisuus

#77 - Utunen tulevaisuus

Paluu studioon neljän viikon tauon jälkeen, tuloksena tuhti kattaus. Ohjelmaisäntä Mikael Hoikkalan vieraina Hämeen Sanomien toimittaja Samuel Savolainen ja Pelicansin luottopuolustaja Toni Utunen. Ja...

25 Okt 20231h 36min

#76 - Jonas Enlund, "ajoituksen mestari"

#76 - Jonas Enlund, "ajoituksen mestari"

Toinen jakso tälle viikolle! Vieraana Pelicansin konkarihyökkääjä Jonas Enlund, äänessä myös Ville "Nemo" Nieminen. Jakson sisältö: Esittelyssä Jonas Enlund, Pelicansin toiseksi (vai sittenkin kolma...

28 Sep 202337min

#75 - Ohittaako Patrikainen Olkinuoran? (ja muita Peicans-syksyn kysymyksiä)

#75 - Ohittaako Patrikainen Olkinuoran? (ja muita Peicans-syksyn kysymyksiä)

Kaksi viikkoa Liigaa takana, on kauden toisen Hockey Time -jakson vuoro. Vieraana Ilta-Sanomien Sami Hoffrén. Jakson sisältö: Keväällä Sanomataloon tuli palautetta, "puhdasta lahtelaista v..." (00:0...

26 Sep 202351min

#74 - Pelicans-kausiennakko 2023-24 ja puhetta rahasta

#74 - Pelicans-kausiennakko 2023-24 ja puhetta rahasta

Hockey Time is back! Uuden kauden avausjaksossa käydään läpi kiekkokauden ennakkoasetelmia ja Pelicansin talousnäkymiä. Jakson sisältö: Uuden kauden askelmerkit (00:08) Pelicans, menestysodotukset...

11 Sep 20231h 25min

Populært innen Sport

fotballpodden-2
fastlegen
ballspark
alt-fortalt
rss-tv-2-snakk-sport-vm
rss-gukild-johaug
fotballpreik
viaplay-motor-pod
rabona
rss-hor-na-vm-podden
liverpoolno-pausepraten
rss-aftenball
breaking-marathon-limits
studio-a
rotsekk-en-podcast-i-sort-hvitt
tv-2-b-laget
loperadet
lopeprat
rss-chatter-ball
rss-joggel-as