12 käsitettä maailmasta. Jakso 7: Ruokajärjestelmä
BIOS-podcast4 Apr 2024

12 käsitettä maailmasta. Jakso 7: Ruokajärjestelmä

Mitä ovat ruokajärjestelmät, ja miten niiden pitäisi muuttua? Tässä jaksossa sukelletaan ruoan tuotannon, käsittelyn ja kulutuksen monimutkaiseen vyyhteen. Tuotantokeskeisessä ruoka-ajattelussa ongelmana on pohjimmiltaan aina riittämätön tuotanto ja ratkaisu sen kasvattaminen, mikä luo mahdottomalta vaikuttavan ristiriidan ympäristökriisin kanssa. Tuotatokeskeisyyden ongelmalliset oletukset paljastuvat kuitenkin, kun tarkastellaan nälän ja ruokaturvan problematiikkaa. Ruoan puute on joskus ongelma, mutta harvoin se on ongelmien juuri. Nälkää on myös runsauden keskellä. Ongelmien tarkastelu globaalien tuotanto- ja kulutuslukujen valossa viekin harhaan: on ymmärrettävä paikallisten ja alueellisten ongelmien erityisluonnetta. Asiaa mutkistaa se, että elämme yhtaikaa globaalisti verkottuneessa yhdessä ruokajärjestelmässä mutta samalla keskellä lukuisia radikaalisti erilaisia ruokajärjestelmiä, joiden keskinäiset suhteet ovat eriarvoiset. Globaaliin optimoituun työnjakoon, tiiviiseen kauppaan ja taloudelliseen tehokkuuteen pyrkivä tuotantokeskeisyys ei ole onnistunut nälän voittamisessa, se on vahvistanut toimijoiden välistä eriarvoisuutta ja se on luonut aivan uudenlaista haavoittuvaisuutta kriiseille. LISÄLUKEMISTOA: Ville Lähde et al. The crises inherent in the success of the global food system https://ecologyandsociety.org/vol28/iss4/art16/ Ville Lähde, Mitä maailman nälän voittaminen vaatii? https://aluejaymparisto.journal.fi/article/view/79663 Ville Lähde, Ruokakriisi ja omavaraisuuden illuusiot https://bios.fi/ruokakriisi-ja-omavaraisuuden-illuusiot/ Ville Lähde, Ruokajärjestelmän menestyksessä muhivat kriisit https://bios.fi/ruokajarjestelman-menestyksessa-muhivat-kriisit/ Ville Lähde, Nälkä lisääntyy maailmassa ilman koronapandemiaakin https://kehityslehti.fi/12138/ Ville Lähde, If laboratory food is the answer, what is the question? https://www.opendemocracy.net/en/oureconomy/if-laboratory-food-answer-what-question/ Ville Lähde, Miksi keskustelu ruoasta ja ympäristöstä menee koko ajan pieleen? https://bios.fi/miksi-keskustelu-ruoasta-ja-ymparistosta-menee-koko-ajan-pieleen/ Ville Lähde, Ruoantuotannon synkkä utopia https://bios.fi/ruoantuotannon-synkka-utopia/ Ville Lähde, Ruokajärjestelmän kohtalonkysymyksiä – Miten niitä pitäisi kysyä? https://bios.fi/ruokajarjestelman-kohtalonkysymyksia-miten-niita-pitaisi-kysya/ Ville Lähteen radiokeskustelu Juha Heleniuksen kanssa: Mitä syömme tulevaisuudessa? https://areena.yle.fi/podcastit/1-4291479 Ville Lähteen vierailu Dimitri Ollikaisen vlogissa: Ruokakriisi – onko pahin edessä? https://www.youtube.com/watch?v=7GTJO9cACow Ville Lähde ja Mila Sell Kirkon Ulkomaanavun podcastissa: Lisääkö ilmastonmuutos nälkää? https://www.supla.fi/episode/59158881-6ed5-519b-ba4e-c72fb4dfa348 Ville Lähteen vierailu JustFood -hankkeen podcastissa: Ruokamurroksen reilut politiikkakeinot https://open.spotify.com/episode/5M78XTeUOvXi61BvXZAMQZ?si=ow_O5FHESaWau_bXW2jtZA&nd=1 Ville Lähde ohjelmassa “Pieleen mennyt historia”: Nälkä on vallan puutetta, ei ruoan puutetta https://areena.yle.fi/podcastit/1-67588077 Hannah Ritchie, How much of global greenhouse gas emissions come from food? https://ourworldindata.org/greenhouse-gas-emissions-food Feed: A Food System Podcast https://tabledebates.org/podcast SUOMALAISTA TUTKIMUSTA Ruokavarma https://www.ruokavarma.info/ JustFood https://www.justfood.fi/fi-FI RuokaMinimi https://projects.luke.fi/ruokaminimi/

Episoder(45)

Metsäpodcast 12: Metsasektorin kestävyys

Metsäpodcast 12: Metsasektorin kestävyys

Keskustelemassa europarlamentaarikot Miapetra Kumpula-Natri (SDP), Ville Niinistö (VIHR) ja videokommentilla Silvia Modig (VAS) sekä tieteen edustajana Tuotannon ja kulutuksen keskuksen johtaja, professori Jyri Seppälä (SYKE). Keskustelun erityisteemana on metsien käytön sovittaminen ympäristön ja ilmaston kannalta kestäviin raameihin. Keskustelu pidettiin Eurooppa-salissa (Helsinki), 9.9. 2022 Ks. myös https://youtu.be/EYjja_sFWUI

17 Sep 20221h 19min

Metsäpodcast 11: Metsäsektorin muutos

Metsäpodcast 11: Metsäsektorin muutos

Keskustelemassa ovat europarlamentaarikot Mauri Pekkarinen (KESK), Sirpa Pietikäinen (KOK) ja Nils Torvalds (RKP) sekä tieteen edustajana johtava asiantuntija Jyri Maunuksela (LUKE). Keskustelun erityisenä painopisteenä ovat uusien biojalostusteknologioiden potentiaalit sekä yritysten ja julkisen sektorin yhteistyö potentiaalien hyödyntämisessä. Keskustelu pidettiin 9.9. 2022. Ks. myös https://youtu.be/bRncLQXDTW4

17 Sep 20221h 9min

Metsäpodcast 10: Yhteenvetoa - riskit ja mahdollisuudet

Metsäpodcast 10: Yhteenvetoa - riskit ja mahdollisuudet

Sarjan kymmenes jakso poikkeaa aikaisemmista: nyt äänessä ovat Antti Majavan johdolla BIOS-tutkijat, jotka palaavat sarjan teemoihin, jakso jaksolta. Mitä olemme kuulleet, mitä oppineet? Mitkä kysymykset nousevat esiin? Ja ennen kaikkea, mitä pitäisi tehdä ja kenen? Metsissä ratkeavat monet suomalaisen maan- ja resurssien käytön keskeiset kysymykset ja metsät ovat suuressa roolissa ilmastokriisiin vastaamisessa ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Metsänomistajien asema korostuu ja metsäteollisuudella on tärkeä taloudellinen tehtävä myös tulevaisuudessa. Mitä riskejä ja mahdollisuuksia on näkyvissä? Kuva: Antti Majava https://bios.fi/metsapodcast/

23 Jun 20221h 46min

Metsäpodcast 9: PEFC -sertifikaatti ja kilpailukyky (Minna Halme, Timo Kuuluvainen)

Metsäpodcast 9: PEFC -sertifikaatti ja kilpailukyky (Minna Halme, Timo Kuuluvainen)

Sarjan yhdeksännessä jaksossa keskustellaan metsien käytön ekologisen kestävyyden takeena toimivista sertifikaateista ja erityisesti parhaillaan päivitettävästä PEFC -sertifikaatista, johon kuuluu 90% Suomen talousmetsistä. Keskustelemassa ovat Aalto-yliopiston vastuullisen liiketoiminnan professori ja Suomen Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsen Minna Halme sekä Helsingin yliopiston metsätieteen vanhempi yliopistonlehtori Timo Kuuluvainen. https://bios.fi/metsapodcast/

13 Apr 20221h 19min

Metsäpodcast 8: Ympäristökriteerit hyödyttävät metsänomistajaa (Lauri Hetemäki, Timo Pukkala)

Metsäpodcast 8: Ympäristökriteerit hyödyttävät metsänomistajaa (Lauri Hetemäki, Timo Pukkala)

Sarjan kahdeksannessa jaksossa hahmotetaan metsäsektorin toimintaympäristön muutosta metsätalouden ja metsänomistajan näkökulmasta. Keskustelemassa ovat Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan työelämäprofessori ja Euroopan metsäinstituutin vanhempi tutkija Lauri Hetemäki sekä Itä-Suomen yliopiston Metsätalouden suunnittelun professori Timo Pukkala. Kuva: Aamusumua Keravanjoella. Simo Räsänen, Wikimedia Commons. https://bios.fi/metsapodcast/

17 Mar 20221h 17min

Metsäpodcast 7: Metsäsektori ja rahoitussektorin muutos (Aila Aho, Miika Korja, Jussi Lintunen)

Metsäpodcast 7: Metsäsektori ja rahoitussektorin muutos (Aila Aho, Miika Korja, Jussi Lintunen)

Metsäpodcast -sarjan seitsemännessä jaksossa hahmotellaan, miltä suomalainen metsäsektori näyttää sijoituskohteena ja miten EU:n ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteet sekä tämän vuoden alusta voimaan astunut EU-taksonomia, eli asetus kestävän rahoituksen kriteereistä, vaikuttavat metsien käyttöön. Pohdimme myös, miten metsäsektorille asetetut ilmasto- ja ympäristövelvoitteet suhteutuvat muiden sektoreiden tavoitteisiin. Aiheesta ovat keskustelemassa rahoitusalan konkari ja EU-komission neuvonantajaryhmän jäsen Aila Aho, Sitran Ilmasto- ja luontoratkaisut -tiimin asiantuntija Miika Korja sekä Etlassa ja Lukessa työskentelevä ympäristö- ja luonnonvarataloustieteilijä Jussi Lintunen. https://bios.fi/metsapodcast/

13 Feb 20221h 21min

Metsäpodcast 6: Metsien monimuotoisuus (Artti Juutinen, Saija Kuusela)

Metsäpodcast 6: Metsien monimuotoisuus (Artti Juutinen, Saija Kuusela)

Metsäpodcastin kuudennessa jaksossa keskustellaan metsien käytön vaikutuksesta metsien monimuotoisuuteen ja vastaavasti monimuotoisuuskadon pysäyttämisen vaikutuksista metsäsektoriin. Keskustelemassa ovat Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Artti Juutinen ja projektipäällikkö Saija Kuusela Suomen ympäristökeskuksesta. Taustaa keskustelulle luo erityisesti EU:n uusi biodiversiteettistrategia, joka edellyttää Suomessa mittakaavaltaan merkittävää lisäsuojelua, jonka hintalappu voi Suomen Luontopaneelin mukaan nousta jopa yli kuuten miljadiin euroon. https://bios.fi/metsapodcast/ Kuva: Fanny Churberg, Metsänsisusta, 1871 - 1872. Wikimedia Commons/Kansallisgalleria.

20 Jan 20221h 17min

Metsäpodcast 5: Metsäsektori ja vetytalous (Jero Ahola, Jyrki Ovaska)

Metsäpodcast 5: Metsäsektori ja vetytalous (Jero Ahola, Jyrki Ovaska)

Viidennessä jaksossa keskustellaan vetytalouden ja metsäsektorin yhdistämisestä. Keskustelijoina ovat Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston (LUT) energiatehokkuusprofessori Jero Ahola ja UPM:n teknologiajohtaja Jyrki Ovaska. Molemmilla on pitkä kokemus vetyteknologian tutkimuksesta ja kehittämisestä niin Suomen kuin EU:n tasolla. https://bios.fi/metsapodcast/

30 Des 20211h 17min

Populært innen Vitenskap

fastlegen
tingenes-tilstand
rekommandert
jss
sinnsyn
rss-rekommandert
villmarksliv
rss-nysgjerrige-norge
tomprat-med-gunnar-tjomlid
forskningno
dekodet-2
rss-paradigmepodden
fremtid-pa-frys
fjellsportpodden
rss-overskuddsliv
doktor-fives-podcast
diagnose
abels-tarn
pod-britannia
vett-og-vitenskap-med-gaute-einevoll