12 käsitettä maailmasta. Jakso 8: Peritty tilanne
BIOS-podcast8 Mai 2024

12 käsitettä maailmasta. Jakso 8: Peritty tilanne

Tässä jaksossa syvennytään yhtaikaa yksinkertaiseen ja vaikeaan asiaan. Elämme historiallisesti kehkeytyneessä ja kerrostuneessa maailmassa: kaikki nykyinen on siihen juurtunutta, ja kaikki tuleva ponnistaa tästä peritystä tilanteesta. Ympäristökysymyksissä tämä tarkoittaa, että ohjenuoraa ei löydy alkuperäisestä tai muuttumattomasta luonnosta. Ihmisyhteiskunnat ovat aiheuttaneet mittaamatonta vahinkoa muille eliöille, eikä tästä pääse yli eikä ympäri. Asian surkuttelu ei kuitenkaan auta näkemään tietä eteenpäin nykytilanteesta. Paluuta kun ei ole. Peritty tilanne koostuu niin rakennetuista infrastruktuureista kuin muokatuista ympäristöistä, niin syvään juurtuneista tavoista kuin yhteiskunnallisista instituutioista aina talousjärjestelmiin asti. Yhtäältä peritty tilanne rajoittaa: kaikki ei ole mahdollista. Realismin rajoja ei kuitenkaan tule ottaa annettuna. Toisaalta nimittäin olemme myös perineet uusia taitoja, ajatuksia ja tietoa, jolla maailmamme luutuneita rakenteita vastaan voi kamppailla. LISÄLUKEMISTOA: Haila & Dyke (toim.), How Nature Speaks https://www.dukeupress.edu/how-nature-speaks Ville Lähde, Niukkuuden maailmassa http://www.villelahde.fi/niukkuuden-maailmassa/ Yrjö Haila & Ville Lähde, Luonnon poliittisuus: mikä on uutta? http://www.villelahde.fi/wp-content/uploads/2013/09/Luonnon_politiikka_esipuhe.pdf

Episoder(52)

12 käsitettä maailmasta. Jakso 6: Väestö

12 käsitettä maailmasta. Jakso 6: Väestö

Ympäristökeskustelussa toistuu tiuhaan väite, että väestönkasvu on ongelmien alkujuuri. Usein valitetaan myös, että väestöstä ei puhuta, ja peräänkuulutetaan “kovia keinoja”. Tässä jaksossa pureudutaa...

4 Mar 20241h 45min

12 käsitettä maailmasta. Jakso 5: Ympäristöongelma

12 käsitettä maailmasta. Jakso 5: Ympäristöongelma

Ympäristökriisi on yhtaikaa ykseys ja moneus. Ympäristöongelmia on valtava kirjo, eikä niistä ole löydettävissä mitään yhtä kaikkia yhdistävää tekijää. Ne vaihtelevat paikallisista globaaleihin, ja he...

13 Feb 20241h 45min

12 käsitettä maailmasta. Jakso 4: Niukkuus

12 käsitettä maailmasta. Jakso 4: Niukkuus

Rajaton aineellinen kasvu rajallisella planeetalla on mahdotonta, mutta miten asiat oikeastaan käyvät niukoiksi? Arkisesti ajatellen niukkuus on sitä, että jokin loppuu kesken. Tankki on tyhjä, kaivo ...

9 Jan 20241h 41min

12 käsitettä maailmasta. Jakso 3: Tarpeet

12 käsitettä maailmasta. Jakso 3: Tarpeet

Vaurauden ympäristökuorma on raskas. Luonnonvarojen ja ympäristöongelmien virrat kulkevat maailmassa eriarvoisesti: hyötyä enemmän yksille, haittoja enemmän toisille. Tutkimus toisensa jälkeen osoitta...

5 Des 20231h 44min

12 käsitettä maailmasta. Jakso 2: Aineenvaihdunta

12 käsitettä maailmasta. Jakso 2: Aineenvaihdunta

Jokainen elävä olento, sekä jokainen ihmisyhteisö, tarvitsee ainetta ja energiaa ympäröivästä maailmasta elääkseen, uusiutuakseen – ja myös muuttuakseen. Tämä on aineenvaihduntaa, eli kirjaimellisesti...

1 Nov 20231h 35min

12 käsitettä maailmasta. Jakso 1: Elämä

12 käsitettä maailmasta. Jakso 1: Elämä

Mitä on elämä? Miksi planeetta, jossa on elämää, on niin ainutlaatuinen paikka? Elämä ei vain saavu jonnekin, vaan se muokkaa väistämättä ympäristöään ja ylläpitää oman olemassaolonsa edellytyksiä. Tä...

5 Okt 20231h 4min

BIOS-festivaali (puheohjelma)

BIOS-festivaali (puheohjelma)

Äänitallenne BIOS-festivaalin puheohjelmasta torstaina 13. lokakuuta 2022. Välisoitot Timo Lassy. 0t 0min Tervetuloa (Karoliina Lummaa) 0t 5min Maailman tila ja Suomi (Ville Lähde) 0t 25min Teollisen...

17 Okt 20223h 2min

Metsäpodcast 12: Metsasektorin kestävyys

Metsäpodcast 12: Metsasektorin kestävyys

Keskustelemassa europarlamentaarikot Miapetra Kumpula-Natri (SDP), Ville Niinistö (VIHR) ja videokommentilla Silvia Modig (VAS) sekä tieteen edustajana Tuotannon ja kulutuksen keskuksen johtaja, profe...

17 Sep 20221h 19min

Populært innen Vitenskap

fastlegen
tingenes-tilstand
jss
rekommandert
forskningno
sinnsyn
tomprat-med-gunnar-tjomlid
villmarksliv
rss-paradigmepodden
rss-nysgjerrige-norge
liberal-halvtime
nevropodden
fjellsportpodden
kvinnehelsepodden
diagnose
tidlose-historier
rss-inn-til-kjernen-med-sunniva-rose
psykopoden
nordnorsk-historie
rss-hoyt-lavt-med-ida-tonseth