12 käsitettä maailmasta. Jakso 9: Kehitys ja edistys
BIOS-podcast5 Jun 2024

12 käsitettä maailmasta. Jakso 9: Kehitys ja edistys

Moderni ajatus jatkuvasta edistyksestä kohti hohtavaa tulevaisuutta on historiallisesti omaleimainen ajatus, mutta se ei ole kummunnut tyhjästä. Tässä jaksossa kaivaudutaan ensin kehityksen ja edistyksen ajatusten historiaan: miten yhtäältä on nähtävissä ideoiden jatkumoa ja toisaalta niiden muovautumista radikaalisti yhä uudelleen, kun kokemus maailmasta muuttuu. Fossiilisten polttoaineiden ja peräkkäisten teknologisten vallankumouksien myötä tuli mahdolliseksi edistysajattelun nykyinen muoto, joka äärimmillään uskoo ihmiskunnan katkaisevan siteensä aineelliseen luontoon, jopa kuolevaisuuteen. Ympäristöajattelussa tätä kuvastaa toistuva ajatus, että “kaikki menee koko ajan paremmin”, joten elämme siksi “parasta mahdollista aikaa”. Tällaiselle pohjalle rakentuu yhä uudelleen yksinkertaistava ja poissulkeva vastakkainasettelu optimismin ja pessimismin välillä. Uusi maailmanaika kuitenkin vaatii tämän vastakkainasettelun ylittämistä. Lopuksi käsitellään sellaisia historiankäsityksiä, jossa edistyksen sijaan uskotaan ikuiseen kamppailuun vallasta ja ylemmyydestä. Kuten yksisilmäisessä edistysajattelussa, niissäkin unohtuu historia: maailman mullistuminen ihmisten ja muiden olentojen toiminnan tuloksena. Ilja Lehtinen ja Ville Lähde, Kirjeenvaihto tulevaisuudesta https://netn.fi/artikkelit/kirjeenvaihto/ Jeremy Lent, Steven Pinkerin optimistinen kertomus ihmiskunnan edistyksestä on pahasti pielessä https://netn.fi/artikkelit/steven-pinkerin-optimistinen-kertomus-ihmiskunnan-edistyksesta-on-pahasti-pielessa/ Ville Lähde, “Ei hötkyillä, sillä meillä menee paremmin kuin koskaan” https://wiseproject.fi/ei-hotkyilla-silla-meilla-menee-paremmin-kuin-koskaan/ Ville Lähde, Sitkeä edistysusko ja murtumien maailmanpolitiikka https://bios.fi/sitkea-edistysusko-ja-murtumien-maailmanpolitiikka/ Ville Lähde, Optimismi on vaikea laji https://bios.fi/optimismi-on-vaikea-laji-hannah-ritchien-teos-not-the-end-of-the-world-puntarissa/ Ville Lähde, Saako ilmastonmuutoksella pelotella? https://netn.fi/artikkelit/saako-ilmastonmuutoksella-pelotella/ Ville Lähde ja Tero Toivanen, Meneekö maailmassa kaikki paremmin https://soundcloud.com/biosresearch/meneeko-maailmassa-kaikki-paremmin Mara van der Lugt, Katse kohti pimeää https://netn.fi/artikkelit/katse-kohti-pimeaa/

Episoder(49)

Tulevaisuuden tilannehuone (Paavo Järvensivu, Katariina Numminen, Janne I. Hukkinen)

Tulevaisuuden tilannehuone (Paavo Järvensivu, Katariina Numminen, Janne I. Hukkinen)

Erikoisjaksossa pureudutaan WISE-tutkimusprojektin piakkoin valmistuvaan Tulevaisuuden tilannehuone -harjoitukseen, jonka avulla kuntapäättäjät ja -asiantuntijat pääsevät harjoittelemaan kriittistä pä...

15 Okt 202156min

Siirtymäpolitiikasta Vallisaaressa (vieraana Ville Niinistö)

Siirtymäpolitiikasta Vallisaaressa (vieraana Ville Niinistö)

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr.) vieraili elokuun lopussa BIOS-tutkijoiden livepodcast-vieraana Helsingin Vallisaaressa, jossa on kesällä 2021 järjestetty nykytaidetapahtuma Helsinki Bienna...

7 Sep 20211h 23min

Irtikytkennästä

Irtikytkennästä

Irtikytkentä herättää jatkuvasti kiinnostusta ilmiönä ja käsitteenä, tutkimusta julkaistaan koko ajan enemmän. Esimerkiksi ilmastopäästöissä näkyy siellä täällä laskua samaan aikaan kun talous kasvaa ...

7 Apr 202158min

Energiaelvytys

Energiaelvytys

Koronakriisin vaikutuksia yhteiskuntaan on hillittävä nopeilla julkisen sektorin interventioilla. Miksi energiantuotannon järjestelmällinen muutos on hyvä keino elvytykselle? Kuudennessa BIOS-podcast...

18 Mai 20201h 7min

Koronakriisin taloudellinen hallinta

Koronakriisin taloudellinen hallinta

Miten koronakriisin taloudellisia vaikutuksia voidaan hallita? Millaisia toimenpiteitä Suomen talouden elvyttämiseksi ja ylläpitämiseksi olisi kannattavaa tehdä ja millaisia toimia tulisi välttää? Ne...

4 Mai 20201h 7min

Ekologista jälleenrakennusta epävarmassa maailmassa

Ekologista jälleenrakennusta epävarmassa maailmassa

Millaisen näkökulma ekologinen jälleenrakennus tarjoaa koronakriisiin? Miten nopeasti ilmestynyt kriisi ja pidemmän tähtäimen ekologinen jälleenrakennus liittyvät toisiinsa? Neljännessä BIOS-podcasti...

10 Apr 202059min

Ilmastovaalit, onko niitä?

Ilmastovaalit, onko niitä?

BIOS-podcastin ilmastopoliittinen eduskuntavaalijakso Ilmastonmuutos on nostettu onnistuneesti kevään 2019 eduskuntavaalien tärkeäksi teemaksi. Mutta miten puolueet ovat tähänastisesta ilmastokeskust...

5 Apr 201959min

Meneekö maailmassa kaikki paremmin?

Meneekö maailmassa kaikki paremmin?

”Ihmiset luulevat, että maailman tila on yhä huonompi, mutta se onkin todellisuudessa koko ajan parempi”. Väite on viime aikoina toistunut useasti suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Syytä huoleen...

15 Feb 201955min

Populært innen Vitenskap

fastlegen
tingenes-tilstand
rekommandert
jss
rss-nysgjerrige-norge
rss-rekommandert
sinnsyn
forskningno
rss-paradigmepodden
villmarksliv
vett-og-vitenskap-med-gaute-einevoll
fjellsportpodden
nordnorsk-historie
smart-forklart
rss-overskuddsliv
diagnose
abid-nadia-skyld-og-skam
aldring-og-helse-podden
pod-britannia
tidlose-historier