32. Ensin innostumme energiantuotantomuodosta, sitten tuomitsemme sen. Mikä nyt on hyvää, mikä ei?

32. Ensin innostumme energiantuotantomuodosta, sitten tuomitsemme sen. Mikä nyt on hyvää, mikä ei?

Ympäristökeskustelua käydään sekä ilmastonmuutoksen että luontokadon näkökulmasta. Mahtuuko keskusteluun energiapolitiikasta ja energiantuotannostakin vain yksi asia kerrallaan? Turve oli ensin hyvä, sitten ei. Tuuli oli hyvis, nyt se alkaa olla myös pahis. Miksi aurinkovoima on nyt pinnalla ja mikä juju siihen sisältyy? Entä hypetetäänkö vetyä sittenkin ihan liikaa?

Jaksossa Tere Vadén BIOS-tutkimusyksiköstä sekä ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen Helsingin yliopistosta pohtivat myös, onko olemassa likaista energiaa ja vähemmän likaista energiaa. Onko puhdas energia sittenkin vain illuusio?

Ohjelman juontavat Harri Moisio ja yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuusjohtaja Riitta Larnimaa Pohjolan Voimasta.


Episoder(53)

 27. Mikä rooli ydinvoimalla on suomalaisessa energiajärjestelmässä?

27. Mikä rooli ydinvoimalla on suomalaisessa energiajärjestelmässä?

Miten ydinvoima eroaa muista energiantuotantomuodoista päästöjen suhteen? Kun ydinvoimalaitoksissa syntyy vaarallisia jätteitä, mitä niille tehdään? Miksi suhtautuminen ydinvoimaan on erilaista Euroop...

10 Okt 202340min

26. Vihreä siirtymä - heti vai hetken päästä?

26. Vihreä siirtymä - heti vai hetken päästä?

Onko meillä varaa vihreään siirtymään? Vai onko meillä oikeastaan varaa olla siirtymättä rivakasti? Mitkä ovat keskeisiä haasteita tai jopa esteitä siirtymän osalta ja mitä hallitusohjelma tarkoittaa ...

26 Sep 202332min

25. Vedyn ABC: vety pelastaa – vai pelastaako?

25. Vedyn ABC: vety pelastaa – vai pelastaako?

Onko vetytalous hypeä vai jo hetken päästä realismia? Onko toiveiden tynnyri ladattu liian täyteen? Miksi vetyä pidetään potentiaalisena ratkaisuna teollisuudessa, energiantuotannossa ja liikenteessä?...

13 Sep 202335min

24. Tyhjästä on paha nyhjästä - miten maapallon luonnonvarat saadaan riittämään?

24. Tyhjästä on paha nyhjästä - miten maapallon luonnonvarat saadaan riittämään?

Erilaisten metallien ja mineraalien tarve kasvaa kun maailma sähköistyy. Metalleja tarvitaan muun muassa akuissa, aurinkopaneeleissa ja kännyköissä. Eurooppa kuluttaa noin neljäsosan maailman metall...

11 Apr 202336min

23. Pärjääkö taviskin energiaa säästävien älylaitteiden kanssa?

23. Pärjääkö taviskin energiaa säästävien älylaitteiden kanssa?

Miten digitalisaation avulla voi lähes joka kodissa säästää energiaa? Ja samalla tietysti pienentää sähkölaskuaan? Oulun yliopiston professorin Mika Ruususen ja Paltan elinkeinopolitiikan asiantunti...

4 Apr 202332min

22. Kyllähän Suomessa vettä riittää, vai riittääkö?

22. Kyllähän Suomessa vettä riittää, vai riittääkö?

Vesi on elintärkeää kaikelle elolliselle. Meille suomalaisille vesi tulee puhtaana hanasta, eikä sen merkitystä aina huomaa. Sitä kuluukin suomalaiselta keskimäärin 120 litraa joka päivä. Kuitenkin pe...

28 Mar 202337min

21. Stop luontokato!

21. Stop luontokato!

Luontokadon mukanaan tuomiin ongelmiin on herätty vauhdilla. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on seurausta ilmastonmuutoksesta ja uhat ovat ihmisellekin mittavat. Tarvitsemme puhdasta ilmaa, vet...

22 Mar 202337min

20. Lämpö patteriin tulee yhä useammin jättimäisistä sähkökattiloista

20. Lämpö patteriin tulee yhä useammin jättimäisistä sähkökattiloista

Sähköä, sähköä. Sitran selvityksen mukaan sähköstä tulee suurin yksittäinen energiamuoto vuoteen 2050 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös lämmitys sähköistyy ihan uusille leveleille. Lämpö tu...

15 Mar 202334min

Populært innen Teknologi

lydartikler-fra-aftenposten
romkapsel
teknisk-sett
smart-forklart
energi-og-klima
rss-ki-praten
nasjonal-sikkerhetsmyndighet-nsm
rss-impressions-2
shifter
tomprat-med-gunnar-tjomlid
elektropodden
rss-praktisk-proptech
hans-petter-og-co
rss-ki-til-kaffen
teknologi-og-mennesker
i-loopen
pedagogisk-intelligens
rss-for-alarmen-gar
rss-digitaliseringspadden
rss-ai-forklart