Tämä jakso kertoo mitä ihmiset oikeasti ajattelevat sinusta - Ja mitä voit tehdä ollaksesi välittämättä siitä?
Elämänkoulu25 Mai 2023

Tämä jakso kertoo mitä ihmiset oikeasti ajattelevat sinusta - Ja mitä voit tehdä ollaksesi välittämättä siitä?

Vastaus: eivät juuri mitään. Noin, siinäpä tiivistettynä tämän viikon Elämänkoulu-jakson anti. Ihmiset eivät ajattele sinua, koska he ovat liian kiireisiä ajatellessaan sitä, mitä muut ajattelevat heistä. Joten kukaan ei lopulta välitä, teitpä mitä vain. Mutta jos haluat hieman syventää, niin tässä tulee. Minua “enää en ajattele, mitä muut ajattelevat”-julistukset häiritsevät. Ymmärrän toki, mitä tällä haetaan: miellyttämiskierteestä irtisanoutumista ja väärän kiltteyden lopettamista. Mutta elämässä on paljon tilanteita ja kohtaamisia, joissa sen miettiminen mitä muut meistä ajattelevat on todella fiksua - ja ennen kaikkea ystävällistä. Terve omanarvontunto ja rajojen vetäminen on aivan eri asia kuin röyhkeä tai tyly käytös. Mutta tietenkin muiden märinöiden kuunteleminen voi myös aidosti asettua esteeksi meidän ja haluamiemme asioiden väliin. On traagista jättää itselle olennaisia asioita kokeilematta vain siksi, että joku muu jossain voi ajatella siitä jotain. Jaksosta saat monta heti käyttöön otettavaa, käytännön vinkkiä, joiden avulla opit erottamaan toisistaan ne tilanteet, jolloin muiden ääntä kannattaa kuunnella ja milloin taas eiOpit olemaan välittämättä niistä turhemmista. Kuuntele elämä kivemmaksi!<3 AnnaPS. Jos sinulla on ystävä, jonka arvelet hyötyvän tällaisesta sisällöstä, forwardoi tämä kirje myös hänelle, niin saadaan kaveri mukaan porukkaan. PPS. Kevätkauden viimeinen ohjelma tulee olemaan Q´s & A´s - lähetä oma kyssäleesi hyvissä ajoin palautekanaviin, osoitteet tuossa alla!PALAUTEPalautetta voi lähettää osoitteeseen info@annaperho.fi tai Whatsapp-numeroon (050) 549 5094 (mieluiten ääniviestit!). HUOM. Kerrothan viestissä, jos sitä EI saa käyttää osana ohjelmaa! Kiitos. SOMEIG on mun somen pääseinä, ja se on täällä: https://www.instagram.com/annaperho/…ja mun taloa voi seurata täällä:https://www.instagram.com/olipa_kerran_talo/LinkedIn issä kirjoittelen silloin tällöin työelämäjuttuja…ja TikTokia harjoittelen nimellä (yllätyys!) @annaperho TAPAHTUMATArvostatko aikaasi? Haluaisitko sitoa sitä enemmän sen ympärille, mikä on aidosti arvokasta? Haluatko auttaa tiimiäsi oppimaan kestävämpiä työtapoja ja keskittymään oleelliseen? Antisäätäjä-valmennus voisi olla siinä tapauksessa sinun tai porukkasi heiniä - kurkkaa täältä ja tule mukaan 6.6. Helsingin tapahtumaan. Huomautus: Elämänkoulu on asiaviihdeohjelma. Ohjelmassa tai uutiskirjeissä mainitut harjoitukset ja näkökulmat eivät korvaa medikaalista hoitoa, psykologin, terapeutin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen apua. Mielenterveyden pulmissa suosittelemme hakeutumaan ammattilaisen vastaanotolle, tai esimerkiksi mieli.fi-sivustolle, josta löydät linkkejä ja keskusteluapua. Apua kannattaa aina hakea. Et ole koskaan yksin.Ja tässä tylsä mutta oleellinen pienellä painettu informaatio: Podcastin tuottaja Blonde Ambition Oy kerää podcastiin osallistuvalta yleisöltä tietoina heidän nimensä, puhelinnumeronsa, sähköpostiosoitteensa sekä henkilön podcastiin antaman kommentin. Tietojen keruu perustuu henkilön vapaaehtoiseen osallistumiseen podcastiin. Tietoja ei luovuteta ulos eikä niitä säilytetä EU:n ulkopuolella. Podcastissa voidaan käyttää henkilön suostumuksella hänen nimeään tai henkilön niin halutessa henkilön kommentit voidaan esittää anonyymisti. Omat tiedot voi tarkistaa sähköpostilla osoitteesta info@annaperho.fiSee Privacy Policy at https://art19.com/privacy and California Privacy Notice at https://art19.com/privacy#do-not-sell-my-info.

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Episoder(97)

Rauhoittuminen on p*aa - Vapaudu hitauden tyranniasta

Rauhoittuminen on p*aa - Vapaudu hitauden tyranniasta

Trigger warning!!! Big time!!! Tätä ohjelmaa kuunnellessa sinulle voi mennä tölkillinen herneitä sieraimiin (Jos menee, lähetäthän palautetta info@annaperho.fi tai Whatsappilla (050) 549 5094. Istuin ...

28 Sep 20231h 8min

Välitunti: Upeaa palautetta ja löysän peukutuksen lanseeraus

Välitunti: Upeaa palautetta ja löysän peukutuksen lanseeraus

Sain aivan käsittämättömän hienoa palautetta, jossa vaikea elämäntilanne on kääntynyt valon puolelle, kun Elämänkoulu on inspiroinut toimintaan. Muutoksen on tietenkin tehnyt palautteen lähettäjä itse...

26 Sep 202320min

Näin saat lisää rohkeutta:  Tee pelolle tilaa

Näin saat lisää rohkeutta: Tee pelolle tilaa

Miten sä uskalsit on kysymys, jonka olen kuullut kymmeniä kertoja sinä aikana, kun olen rempannut Taloa (josta kertova kirja siis ilmestyi maanantaina Storytel-palvelussa). No siten, että eteen tarjou...

21 Sep 202357min

Välitunti: Yllätyskirja!

Välitunti: Yllätyskirja!

Anna yllättyy, kun saa tietää, että hänen kirjansa on jo julkaistu. Kirja kertoo Talon rempasta sekä Annan nuoruudesta liitukaudella, jolloin ei ollut internettiä eikä turvallisia tiloja. Eetua tämä e...

19 Sep 202317min

Sänky pedattu, mieli järjestyksessä - kodin psykologiaa

Sänky pedattu, mieli järjestyksessä - kodin psykologiaa

Tämä jakso on kotinörteille, sillä Elämänkoulun tuore jakso käsittelee kodin psykologiaa. Törmäsin käsitteeseen sisustusarkkitehti ja kirjailija Maaretta Tukiaista kirjassa Hyvän mielen koti , joka up...

14 Sep 20231h 5min

Välitunti: Kirjavinkkejä (liian) kilteille

Välitunti: Kirjavinkkejä (liian) kilteille

Tätä on Välitunti: Anna lukee kehuvia palautteita ja hymisee niille, Eetu yrittää pitää realismia pelissä. Analysoimme myös studion tuoksumaailmaa. (!)Palaamme vielä kiltteysjakson tunnelmiin ja käymm...

12 Sep 202314min

Liian kiltti? - näin vedät rajan ja opit sanomaan ei

Liian kiltti? - näin vedät rajan ja opit sanomaan ei

Kiltteys on lähtökohtaisesti viisasta, ja hyödyt siitä itse. Muut haluavat olla ensisijaisesti tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat hyväntahtoisia ja toimivat hyveistä käsin. Sama ajatus muuttuu my...

7 Sep 20231h 14min

Välitunti: Elämänkoulu is bäk!

Välitunti: Elämänkoulu is bäk!

Kesä on ohi, ja olemme palanneet Eetun kanssa studiohommiin. Luemme muutaman palautteen kesäkaudelta, ja käymme läpi Elämänkoulun kuuntelijapaneelin satoa. Keitä olette ehdottaneet vieraaksi? Suositui...

5 Sep 202316min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
treningspodden
foreldreradet
dopet
merry-quizmas
jakt-og-fiskepodden
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
sinnsyn
sovnlos
podme-bio-3
hverdagspsyken
rss-kull
gravid-uke-for-uke
tomprat-med-gunnar-tjomlid
rss-kunsten-a-leve
fryktlos
level-up-med-anniken-binz
rss-var-forste-kaffe