Onko Raamattu sensuroitu? Osa 1

Onko Raamattu sensuroitu? Osa 1

Kustannusosakeyhtiö Otavan on julkaissut Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin kirja ”Sensuroitu” - Raamatun muutosten

vaiettu historia.


Otsikko esittää siis, että 1) Raamattua on sensuroitu ja että nämä 2) Raamattuun sensuurin seurauksena tulleet muutokset

olisivat jotain josta on vaiettu, jotka eivät olisi yleisesti tiedossa.

Aika salamyhkäistä!


Kirjoittajat kertovat olevansa akateemisen tekstikriittisen tutkimuksen harjoittajia ja esittävät, että kirjan sisältä kumpuaa suurelta osin tästä

tutkimuksesta. Tutkijalta voisi siis odottaa neutraalia lähestymistapaa aiheeseen, mutta jo kirjan esittelyteksti osoittaa, että kirja on kaikkea muuta

kuin neutraali.


Kirjan esittelytekstissä sanotaan näin:

”Raamatun teksteissä alun perin ilmennyttä monijumalaisuutta on sensuroitu ja

naisten asemaa toimijoina on häivytetty. Kuningas Daavidista tehtiin uskonnollisesta

näkökulmasta katsoen sankari, jonka väärinkäytöksiä vähäteltiin. Sotien

oikeuttaminen Jumalan tahtona on ollut politiikan ja propagandan työkalu kautta

aikojen. Jeesuksen erikoinen elämä on myös käsikirjoitettu uskonnon oppeja

silmällä pitäen.”


Siinä oli nyt väitettä kerrakseen.


Lähdetään nyt yhdessä tutkimaan tämän kirjan keskeisiä väittämiä ja sitä miten meidän tulisi suhtautua tämän kaltaiseen

kirjallisuuteen. Tässä ensimmäisessä osassa käyn ensin läpi sitä mikä Raamattu on ja miten olemme saaneet Raamatun. Toisessa osassa käymme läpi kirjassa

esitettyjä väitteitä. Toisen kerran lopussa kerron erän hyvin erikoisen yksityiskohdan Sensuroitu-kirjasta.


Opetus Veli-Pekka Joki-Erkkilä

info(at)precept.fi

......

Musiikki Pixabay Eyes of Glory

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(93)

Älä itke – ylösnousemus muuttaa kaiken

Älä itke – ylösnousemus muuttaa kaiken

Jeesuksen ylösnousemus muuttaa kaiken. Kuolema ei saanut viimeistä sanaa, sillä Juudan leijona voitti – ja valtaistuimen keskellä seisoo teurastettu Karitsa.Tässä pääsiäissaarnassa tarkastelemme Ilmes...

7 Aug 27min

Kun omat voimat loppuvat - Jumalan työ ei

Kun omat voimat loppuvat - Jumalan työ ei

Oletko joskus ollut tilanteessa, jossa olet ajatellut: “En jaksa enää”? Uupumus, loppuunpalaminen, hengellinen väsymys, ahdistus ja toivottomuus koskettavat monia kristittyjä. Tässä opetuksessa tutkim...

2 Jun 36min

Kuninkaan voitto - Osa 3 Markuksen evankeliumi (luvut 11-16)

Kuninkaan voitto - Osa 3 Markuksen evankeliumi (luvut 11-16)

MARKUKSEN EVANKELIUMI – OSA 3KUNINKAAN VOITTO(Markus 11–16)Miten Jeesuksen kuolema ristillä muuttui historian suurimmaksi voitoksi?Tässä opetuksessa sukellamme Markuksen evankeliumin huipennukseen:– J...

22 Mai 1h 15min

Erilainen Kuningas - Osa 2 Markuksen evankeliumi (8:31-10:52)

Erilainen Kuningas - Osa 2 Markuksen evankeliumi (8:31-10:52)

Markuksen evankeliumi – Osa 2 (Mark. 8:31–10:52): Erilainen KuningasKuka Jeesus todella on – ja mitä hänen seuraamisensa tarkoittaa?Tässä opetuksessa sukellamme Markuksen evankeliumin käännekohtaan, j...

3 Mai 51min

Kuka Jeesus todella on? - Osa 1 Markuksen evankeliumi (1:1-8:30)

Kuka Jeesus todella on? - Osa 1 Markuksen evankeliumi (1:1-8:30)

Kuka Jeesus oikeasti on? Ei mitä sinulle on kerrottu, vaan mitä Markuksen evankeliumi itse sanoo.Tämä on elämän tärkein kysymys koska se määrittää, miten ymmärrät Jumalan, pelastuksen ja oman elämäsi ...

23 Apr 59min

Pitääkö kristinuskon muuttua tai kuolla? Wille Riekkisen radikaalit näkemykset puntarissa (osa 2)

Pitääkö kristinuskon muuttua tai kuolla? Wille Riekkisen radikaalit näkemykset puntarissa (osa 2)

Mitä tämä video sisältää? Tässä opetussarjan toisessa osassa tarkastelemme emerituspiispa Wille Riekkisen keskeisiä näkemyksiä kristinuskosta kriittisesti ja analyyttisesti.Keskitymme kolmeen ratkaise...

15 Apr 36min

Tekikö kirkko Jeesuksesta Jumalan? Wille Riekkisen radikaalit näkemykset puntarissa.

Tekikö kirkko Jeesuksesta Jumalan? Wille Riekkisen radikaalit näkemykset puntarissa.

Tekikö kirkko Jeesuksesta Jumalan – vai oliko Jeesus Jumala alusta asti?Emerituspiispa Wille Riekkinen esittää, että Jeesus ei pitänyt itseään Jumalana ja että kristinusko on kehittynyt vähitellen nyk...

1 Apr 39min

Helvetti: ikuinen kärsimys vai olemassaolon lakkaaminen (annihilaatio)?

Helvetti: ikuinen kärsimys vai olemassaolon lakkaaminen (annihilaatio)?

Helvetti: ikuinen tietoinen rangaistus vai annihilaatio? Mitä Raamattu todella opettaa kuolemasta, kadotuksesta ja toisesta kuolemasta? Tutkimme keskeiset jakeet ja teologiset perustelut.Kristittyjen ...

17 Feb 35min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
rss-strid
rss-bisarr-historie
foreldreradet
treningspodden
jakt-og-fiskepodden
rss-orjasater
takk-og-lov-med-anine-kierulf
rss-kunsten-a-leve
mikkels-paskenotter
hverdagspsyken
smart-forklart
level-up-med-anniken-binz
sinnsyn
branncast
rss-var-forste-kaffe
gravid-uke-for-uke
rss-impressions-2