Joonan luvut 1-4.

Joonan luvut 1-4.

Elia aloittaa Raamatussa profeettojen sarjan. Hän on toinen niistä VT:n henkilöistä, jotka pääsivät Kirkastusvuorelle lähettämään Jeesusta hänen kärsimystielleen. Elia uskalsi sanoa valtaapitäville, mitä seurauksia synneistä tulee kansakunnan elämään – ja joutui ankaran vainon kohteeksi. Tämähän alkaa olla ajankohtainen aihe meidänkin päiviämme. Vainon priimusmoottorina toimi – kuinka ollakaan – nainen: Isebel, foinikialainen prinsessa, joka oli päässyt Israelin kuningattareksi. Kuuntele seuraavat kolme luentoa, niin pääset selville, kuka tämän taistelun loppujen lopuksi voitti. Luennot pohjautuvat kirjaani: ”Valtakunta etsii taistelijoita. Elia”.

Episoder(462)

 Maan ääriin asti - Herra kutsuu Joonan suurkaupunkilähetiksi (2. Kun. 14:23-27 ja Joona 1:1-3)

Raamattupiirisarja Maan ääriin asti käsittelee Apostolien tekoja ja on kuin seikkailukertomus. Seuraa kanssamme kristillisen kirkon syntyä ja sen uskomatonta leviämistä 35 vuodessa koko Rooman valtakuntaan – vastustuksesta ja vainoista huolimatta. Ihastu Paavaliin, tuohon seurakunnan vainoojaan, josta Jeesuksen kohtaaminen teki innosta palavan pakanain apostolin.

22 Mar 20240s

Kuninkaita ja kuninkaantekijöitä - Daavidin kuolema (1. Kun. 1-38-2-9 ja 1. Aik. 29-26-30)

Julkaisemme podcastina Radio Patmoksessa äänitetyn raamattupiirisarjan Samuelin kirjoista. Sarjan nimi on Kuninkaita ja kuninkaantekijöitä, ja siinä käsitellään Samuelin, Saulin ja Daavidin vaiherikkaita elämäntarinoita. Sarjassa on 53 osaa. Jos kuuntelet yhden osan, kuntelet varmasti kaikki osat - ja opit paljon uusia asioista Raamatusta.

15 Mar 20240s

Kuninkaita ja kuninkaantekijöitä - Kruununperijä ratkeaa (1. Kun. 1-1-37)

8 Mar 20240s

Kuninkaita ja kuninkaantekijöitä - Daavidin viimeiset laulut (2. Sam. 22-1-23-7)

1 Mar 20240s

Kuninkaita ja kuninkaantekijöitä - Viimeinen taistelu ja viimeiset vuodet (2. Sam. 20, 1. Aik. 22-1-5)

23 Feb 20240s

Kuninkaita ja kuninkaantekijöitä - Daavid palaa Jerusalemiin (2. Sam. 19)

16 Feb 20240s

Kuninkaita ja kuninkaantekijöitä - Absalomin traaginen loppu (2. Sam. 18)

9 Feb 20240s

Kuninkaita ja kuninkaantekijöitä - Absalomin neuvonantajat (2. Sam. 17, Ps. 22-1-20)

2 Feb 20240s

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
hanna-de-heldige
fryktlos
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
treningspodden
foreldreradet
dypdykk
jakt-og-fiskepodden
tomprat-med-gunnar-tjomlid
rss-sunn-okonomi
rss-kunsten-a-leve
hverdagspsyken
sinnsyn
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
mikkels-paskenotter
takk-og-lov-med-anine-kierulf
gravid-uke-for-uke
historietimen
rss-mann-i-krise-med-sagen