44: Epävarmasta mielensäpahoittajasta oman tiensä kulkijaksi

Muutostarina – Epävarmasta mielensäpahoittajasta oman tiensä kulkijaksi | Viime viikkoina olen kirjoittanut kritiikkiin ja kritiikin sietämiseen liittyvistä aiheista.

Niin moni asia on omassa elämässäni helpottunut opittuani paremmin sietämään kritiikkiä, että haluan tehdä parhaani auttaakseni muitakin tässä asiassa.

Kuten aiemmissa postauksissa olen maininnut, kritiikin sietämisessä ei ole kyse esimerkiksi muiden ymmärtämisestä ns. omalla kustannuksella.

Kuitenkin ihmisten ajattelutapojen eroista oppiminen – ja siten lisääntyvä ymmärrys erilaisia ajattelutapoja kohtaan – on auttanut itseäni valtavasti. Siksi haluan kertoa näistä asioista sinullekin.

Luulenpa, että jos ’menneisyyden minä’ kohtaisi sen minän, joka olen nykyään, hän tuskin uskoisi, että olemme sama ihminen.

Ja tavallaan emme olekaan. Niin paljon voi muuttua, kun opimme uusia asioita ja kasvamme ihmisenä.

Muutostarina – Epävarmasta mielensäpahoittajasta oman tiensä kulkijaksi

Minä muutuin henkilöstä, joka herkästi pahoitti mielensä ja jonka oli vaikeaa kohdata eri mieltä olevia, ihmiseksi, jonka on paljon helpompaa olla ja elää omana itsenään siitä huolimatta, että maailmassa on hyvin eri tavalla ajattelevia ihmisiä.

Olen omakohtaisesti kokenut, että on mahdollista vahvistaa itseluottamustaan ja uskoaan siitä, että on ihmisenä arvokas ja hyväksyttävä siitä huolimatta, että kaikki eivät hyväksy sitä, mitä ajattelet tai teet.

Omalla kohdallani lisääntyvä ymmärrys ihmismielen toiminnasta ja siitä, miten monet asiat vaikuttavat reagointi- ja suhtautumistapoihimme, on ollut erityisen suureksi avuksi.

Viime vuosina vastaani on tullut tämän kaltaisia kommentteja:

”Helppohan sinun on sanoa, kun olet luonnostaan niin itsevarma ja oman tiesi kulkija.”

Koska tämä ei ole totta (vaikka ymmärränkin, että minut vasta viime vuosina tavannut henkilö voi näin ajatella), kerron sinulle nyt jotakin, mistä en ole aiemmin tainnut julkisesti puhua.

Tarina ensimmäisestä avioliitostani

Lukioikäisenä aloin seurustella sellaisen miehen kanssa, joka ei ollut minulle kovin hyvää seuraa.

Koulukiusaamiskokemukset olivat saaneet minut ajattelemaan, että ”ei minulla ole valinnanvaraa… minun on otettava puolisokseni se, joka minut huolii.”

Niinpä päädyin seurustelemaan tämän miehen kanssa, vaikka esimerkiksi arvomaailmamme oli hyvin erilainen.

Asuttuamme muutamia vuosia yhdessä hän alkoi painostaa minua avioliittoon.

Kuuntelin pitkän aikaa päivittäin sitä, että ”meidän täytyy mennä naimisiin, koska en voi liittyä seurakuntaan, koska elän synnissä, kun elän avoliitossa.”

Vaihtoehtona oli se, että hän jättää minut. Näin jälkikäteen ajatellen se olisi voinut olla hyvä vaihtoehto, mutta olin tuolloin henkisesti niin heikoilla, etten nähnyt tätä todelliseksi vaihtoehdoksi.

Tiesin avioitumisen virheeksi ja kuitenkin esimerkiksi itsetuntoni oli silloin niin heikko, että avioiduin silti.

Ajattelin papin edessä kotona järjestettävässä vihkitilaisuudessa, että tämä on vain väliaikainen juttu.

Jokin minussa tiesi jo, että kuulun muualle, en tähän parisuhteeseen.

En kuitenkaan ollut riittävän rohkea sanomaan tätä ääneen kenellekään ja kieltäytymään naimisiin menosta.

Mietin, mitä ihmisetkin sanoisivat, kun ovat jo tulossa meille pieneen hääjuhlaan…

Niinpä pidin ajatukseni omana tietonani, kunnes eräänä päivänä koin riittävästi vahvistuneeni ja totesin mielessäni, että elämäni ja oloni ei tästä helpotu, jos jatkan tässä parisuhteessa.

Siltikään en kertonut täyttä totuutta edes ystävilleni.

Siihen aikaan lähipiirissäni oli monia, joiden ajattelin pitävän avioliittoa sillä tavalla pyhänä asiana, että siitä ei voi erota.

Siksi sanoin monille muuttaessani erilleen tästä ex-puolisostani, että muutan hetkeksi aikaa itsekseni, vaikka tiesin jo, että lopullinen päätös tämä oli, eikä väliaikainen ratkaisu.

Joten se siitä luonnostaan itsevarmasta ja oman tiensä kulkijasta…

On totta, että voin vaikuttaa nykyään siltä. Isona tekijänä tässä on nimenomaan se, että olen oppinut ihmisten ajattelutapojen eroista ja arvostamaan paitsi muiden erilaisia ajattelutapoja ja eri tavalla ajattelevia, myös omaa tapaani ajatella ja itseäni ihmisenä.

Ajattelutapojen erojen ymmärtäminen auttaa arvostamaan myös itseäsi enemmän.

Erityisherkkyys – taakasta vahvuudeksi

Toinen omassa elämässäni tapahtunut iso muutos, jota pidän sen ansiona, että olen viime vuosina oppinut ihmismielen toiminnasta niin valtavan paljon, liittyy erityisherkkyyteen.

’Erityisherkkyys’ on sanana kenties vähän hankala. Siitä voi tulla sellainen mielikuva, että ’erityisherkät’ olisivat jotenkin ’erityisempiä’ ihmisiä kuin muut. Englanninkielinen termi ’highly sensitive person’ kenties toimii paremmin.

Kyseessä on siis psykoterapeutti Elaine Aronin kehittämä termi, jolla hän kuvaa ihmisiä, jotka reagoivat tavallista herkemmin ulkoisiin ärsykkeisiin.

’Erityisherkkyys’ on terminä tullut minulle tutuksi vasta sen jälkeen, kun olin jo oppinut ihmismielen toiminnasta ja ajattelutapojen eroista.

Tunnistin itseni kuvauksesta erityisherkkyydestä lukiessani, ja tajusin sen selittävän monia hankaluuksia, joita olin elämässäni aiemmin kokenut.

Nämä hankaluudet olivat kuitenkin jo helpottaneet mm. siitä syystä, että arvostukseni ja ymmärrykseni erilaisiin ajattelutapoihin liittyen oli kasvanut huomattavasti.

Erityisherkkyys oli muuttunut omalla kohdallani taakasta vahvuudeksi jo ennen kuin osasin kuvailla sitä tällä termillä.

Kun nämä asiat olivat minulle mahdollisia, niin millähän tavoin sinun elämäsi voi muuttua, kun opit lisää ihmisten ajattelutapojen eroista ja siitä, miten on mahdollista, että meitä on niin eri tavoin ajattelevia olemassa tässä maailmassa?

Millä tavalla sinun elämäsi helpottuu, kun opit arvostamaan omaa itseäsi siitä huolimatta, että joku muu on ajatuksistasi tai toiminnastasi eri mieltä?

Tule mukaan Valjasta kritiikki voimavaraksi -verkkokurssille, niin otetaan asiasta selvää!

The post 44: Epävarmasta mielensäpahoittajasta oman tiensä kulkijaksi appeared first on Astetta parempi elämä.