90: Maailman siistein maastopyöräkisa?

90: Maailman siistein maastopyöräkisa?

Jos olet maastopyöräilijä ja käytät jotain sosiaalisen median sovellusta, et ole voinut välttyä näkemästä materiaalia kisasta nimeltä Trans Madeira. Trans Madeira on nimensä mukaisesti Madeiran saarella käytävä kilpailu, jossa viisipäiväisen kilpailun ja usean erikoiskokeen aikana saaren eri kolkat tulevat tutuiksi. Lisämausteen kilpailuun tuovat ne seikat, että erikoiskokeet ajetaan sokkona, lihasvoimin siirtymää ja kiipemämistä tulee lievästi sanottuna aivan kohtuullisesti, ja yöpyminen tapahtuu telttamajoituksissa. Kuulostaako täydelliseltä? No, seikkailulta ainakin, ja koko komeuden kruunaavat huikea yhteishenki ja maailmanluokan reitit! Tänä vuonna kilpailussa mukana olleet Henri Lukinmaa ja Sampo Virmasalo ovat Bobin ja Sallan vieraana kertomassa Madeiran kokemuksistaan ja siitä, mikä tällaisessa kisassa tekee siitä maailman siisteimmän. Ota kuunteluun ja aloita säästäminen, nimittäin jakson kuuntelun jälkeen Trans Madeiran kutsu alkaa kuulumaan sinunkin korvissasi aina vain kovempaa ja selkeämmin!

Kuulumisten jälkeen keskustelussa vilahtaa Alpe d'Huezissa juuri ajettu Megavalanche. Siitä täytettä himopyöräilijän Bucket Listille?


Henkka instassa @himohenkka

Sampo instassa @schamppi


Cyclin TopTip: Merkkaa pyöräsi keulan alajalkoihin öljyjen tiedot nopeuttamaan alajalkahuoltoa.

----------------------------------------------------------------------------------

Kuraläppä Shop https://kuralappa.myspreadshop.fi/

Trek–Kuraläppäliiga https://m.pinkbike.com/contest/fantasy/dh/league/?leagueid=18073

Specialized–Kuraläppäliiga https://m.pinkbike.com/contest/fantasy/enduro/league/?leagueid=19263

Ota seurantaan meidän Instatili: https://www.instagram.com/kuralappa/

Liity Kuraläpän Strava-ryhmään: https://www.strava.com/clubs/764135

Kuraläpän YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCjgH8zI2QaK35t2KKUq1Q4g

Voit lähettää meille palautetta sähköpostiin kuralappamedia@gmail.com

Episoder(319)

68: Fillarivalot testissä

68: Fillarivalot testissä

Kevät etenee ja päivät pitenee, mutta siitäkään huolimatta ei ole myöhäistä puhua fillarivaloista! Bob, Mika ja Jere kerääntyvät yhteen puhumaan fillarivaloista ja jakamaan kokemuksia testatuista valo...

3 Feb 20221h 52min

67: Jousituksen perusteet

67: Jousituksen perusteet

Puhuttaisiinko hetki jousituksesta? No kyllä vain! Viimein saadaan tämä haluttu aihe tapetille ja sen tiimoilta Bob saa vieraakseen Jukka Mäennenän ja Henri Lukinmaan. Nämä herrat (Bobia lukuunottamat...

27 Jan 20221h 57min

66: Maastopyöräilijän kehonhuolto - vieraana Tuuli Lehtimäki

66: Maastopyöräilijän kehonhuolto - vieraana Tuuli Lehtimäki

Nyt kuulolla, sillä tästä jaksosta saa hyödyllisiä vinkkejä varmasti ihan jokainen! Kuraläppästudiolle on saapunut vieraaksi Tuuli Lehtimäki, joka on muun muassa maastopyöräilijä, liikunta-alan ammat...

20 Jan 20221h 38min

65: Alkuvuoden tiimiuutiset ja kovimmat huhut kuskien peliliikkeistä!

65: Alkuvuoden tiimiuutiset ja kovimmat huhut kuskien peliliikkeistä!

Vuoden vaihtuminen on maailman cupin tiimihuhujen kulta-aikaa! Tässä jaksossa paneudumme tämän hetken kutkuttavimpiin tiimivaihdosten huhuihin, juoruihin ja uutisiin. Kuka kuski on kertonut olevansa v...

13 Jan 20221h 43min

64: Vuoden parhaat...!

64: Vuoden parhaat...!

Kuraläpän Bob ja Mika jätetään pitkästä aikaa kahden Kuraläppästudiolle ja mitä siitä seuraakaan? No siinähän saattaa seurata ainakin sellaista, että herrat kertoo uudenvuoden kunniaksi omat mielipite...

6 Jan 20221h 14min

63: Kuvakisan palkitut ja pohdintoja talvipyöräilystä

63: Kuvakisan palkitut ja pohdintoja talvipyöräilystä

Rumpujen pärinää! Tässä jaksossa julkaisemme vihdoin Kuraläpän suuren kuvakisan tulokset! Kiitos kaikille jotka osallistuivat kisaan lähettämällä kuvia ja äänestämällä suosikkejaan. Palkintojen saajat...

23 Des 20211h 41min

62: Kuinka ilahduttaa pyöräilijää jouluna?

62: Kuinka ilahduttaa pyöräilijää jouluna?

Jakso 62, ja mistäs siitä muustakaan joulun alla puhuisi kuin joululahjoista! Salla, Mika ja Jere pohtivat aineellisia ja aineettomia lahjoja ja kuinka ilahduttaa läheisiä, mutta myös vaikka paikallis...

16 Des 20211h 33min

61: Onni Rainio – Suomen kovin alamäkikuski. Mitä luvassa vuodelle 2022?

61: Onni Rainio – Suomen kovin alamäkikuski. Mitä luvassa vuodelle 2022?

Tällä kertaa Bob ja Salla saavat linjojen päähän eittämättä tämän hetken kuumimman suomalaisen alamäkikuskin Onni Rainion. Onnilla on isoja uutisia kerrottavana ja samalla käydään läpi hieman sitä, ...

9 Des 20211h 34min

Populært innen Sport

fastlegen
rss-gukild-johaug
ballspark
fotballpodden-2
alt-fortalt
viaplay-premier-league-pod
tv-2-spiss-vinkel
rabona
fotballpreik
viaplay-motor-pod
unitedno
rotsekk-en-podcast-i-sort-hvitt
united-we-podkast
breaking-marathon-limits
lopeprat
fvn-fotball
viaplay-fantasy-premier-league
treningspodden
liverpoolno-pausepraten
rss-fantasypodden-med-wessel-og-vattoy