2. Nostalgiapaloja: "Nevö foget EM95" – Suomen ensimmäinen arvokisakulta

2. Nostalgiapaloja: "Nevö foget EM95" – Suomen ensimmäinen arvokisakulta

Jari Kinnusen #Nostalgiapaloja-podcastissa on vuorossa historian toinen jakso. Podcastia julkaistaan osana Salibandymuseon toimintaa. Ennen vuotta 1995 Suomi ja Ruotsi olivat kohdanneet miesten maaotteluissa kaikkiaan 20 kertaa. Noista peleistä Ruotsi oli poistunut 18 kertaa voittajana, Suomi ainoastaan kahdesti. Juuri kukaan ulkopuolinen ei uskonut Suomen mahdollisuuksiin järjestyksessään toisissa Euroopan mestaruuskisoissa, jotka pelattiin Sveitsissä 1995. Kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti kuitenkin Suomi kukisti EM-finaalissa Ruotsin rangaistuslaukauskisan jälkeen ja juhli yllätyksellistä suorastaan sensaatiomaista Suomen ensimmäistä arvokisakultaa. Tuota unohtumatonta Suomen kultaista kevättä museo-ukko Jari Kinnusen kanssa muistelee EM-kultajoukkueen valmentajakaksikko Antti Ruokonen ja Kalle Punto. Toisen jakson jälkipelit nostalgisoidaan tuon EM-kultajoukkueen pelaajien Janne Tähkän sekä Juha ja Petri Kettusen kanssa. Jakso 2 –”Nevö foget EM-95 – Suomen ensimmäinen arvokisakulta” 00:00 – 50:25 ”EM94 kisoissa Ruotsi voitettiin väärään paikkaan” Kisaprojektin startti: Sveitsiltä kuokkaan ja Ruotsilta turpaan Joensuun mafia Kenraaliharjoitus: Helsinki All Starsilta pataan Tolppa sisään, tolppa ulos… JOUKKUE, ei lauma yksilöitä Legendaariset pukukoppibileet Minne katosi finaalin ottelupöytäkirja? Swissair juhlii Suomen EM-kultaa Ilman järkeä ei voi voittaa, mutta ilman tahtoa sitä ei ole järkeä edes yrittää Ruotsin lippu puolitangossa ja litran Karhu ”Maajoukkuevalmentajan homma on äärettömän helppoa” 50:49 – 1:12:20 Jälkipelit: Hallitsevat Euroopanmestarit 50:49 – 1:01:04 Janne Tähkä: Kaukishokkarit naulaan ja salibandyn maajoukkueeseen ”Ota ilo irti hetkestä” ”Päälle jäi vain pelishortsit” Mystinen vedonlyönti päävalmentaja Ruokosen kanssa 1:01:04 -1:12:20 Juha ja Petri Kettunen: ”Perkele, nytkö se tapahtui?” ”Ruotsalaiset on sittenkin voitettavissa” Pukukoppibileet: ”karu meininki” ”Parasta mitä kansainväliselle salibandylle on tapahtunut”

Episoder(329)

56. KalloCast: F-liigakauden ennakko- "Näissä joukkueissa on mulle eniten kysymysmerkkejä"

56. KalloCast: F-liigakauden ennakko- "Näissä joukkueissa on mulle eniten kysymysmerkkejä"

KalloCastin jaksossa numero 56 perataan liigaennakoita ja tulevan kauden lähtökohtia. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson teknisenä toteutt...

19 Sep 20201h 12min

55. KalloCast: MM-kisojen siirto, kauden alku koronan ikeessä, Menestyksen tie ja siirtomarkkinat

55. KalloCast: MM-kisojen siirto, kauden alku koronan ikeessä, Menestyksen tie ja siirtomarkkinat

KalloCast palaa kesätauon jälkeen. Jaksossa numero 55 keskustellaan muun muassa ajankohtaisista aiheista, miesten F-liigan siirtomarkkinoista ja brandytyöryhmä ratkoo isompia aiheita. KalloCastin isä...

10 Sep 20201h 10min

54. F-KalloCast: "Miten tuo farssi alkaa äffällä?"

54. F-KalloCast: "Miten tuo farssi alkaa äffällä?"

KalloCastin viikon tuotos perkaa kolme isoa aihetta ja kruunaa jakson numero 54 jatkoajan brandytyöryhmällä. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. J...

22 Mai 20201h 22min

53. KalloCast: "Salibandy on Patrik Laineen avovaimo"

53. KalloCast: "Salibandy on Patrik Laineen avovaimo"

KalloCastin jakso numero 53 on julkaistu. Aihealueina on ajankohtaista pajatusta sekä tuomaritoiminnan tehostamisesta. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" L...

18 Apr 202045min

52. KalloCast: Huhumaan perkausta - "Oli pakko siirtyä parempaan joukkueeseen"

52. KalloCast: Huhumaan perkausta - "Oli pakko siirtyä parempaan joukkueeseen"

KalloCastin 52. jakso käsittelee salibandyn sääntökeskustelua sekä alkuviikosta julkaistua Huhumaata. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson t...

10 Apr 20201h 15min

51. KalloCast: "Tää oli viestinnällisesti erittäin heikko esitys"

51. KalloCast: "Tää oli viestinnällisesti erittäin heikko esitys"

KalloCast jatkaa puksutustaan koronaviruksesta huolimatta. Jaksossa numero 51 keskitytään Salibandyliiton raha-avustuksiin sekä kauden 2019-2020 liigakauden pakentointiin. KalloCastin isäntinä toimiv...

3 Apr 202047min

50. KalloCast: "Käännettiin selkä, pistettiin säleverhot kiinni ja laitettiin vielä lasku perään"

50. KalloCast: "Käännettiin selkä, pistettiin säleverhot kiinni ja laitettiin vielä lasku perään"

KalloCastin 50. jakso pureutuu päivänpolttaviin aiheisiin. Eritoten perjantaina linjatut kauden 2019-2020 sarjapaikkojen jaot sekä päätös siitä, että tämän kauden sarjamaksuja ei palauteta, mutta ensi...

28 Mar 202031min

Haastattelu: Mikä oli gonzosta ammentanut ReeoTV?

Haastattelu: Mikä oli gonzosta ammentanut ReeoTV?

ReeoTV:n takana olivat aikoinaan salibandymedioissa pitkään vaikuttanut Reeo Tiiainen sekä Mikko Nurminen. Tiiainen toimi ohjelman juontajana. Vuonna 2004 kuvatuissa ohjelmissa haastatellaan muun muas...

27 Mar 20208min

Populært innen Sport

fastlegen
ballspark
rss-gukild-johaug
fotballpodden-2
tv-2-spiss-vinkel
fotballpreik
viaplay-premier-league-pod
alt-fortalt
unitedno
viaplay-motor-pod
rabona
united-we-podkast
breaking-marathon-limits
liverpoolno-pausepraten
rotsekk-en-podcast-i-sort-hvitt
rss-tv-2-snakk-sport
rss-aftenball
lopeprat
treningspodden
rss-fantasypodden-med-wessel-og-vattoy