3. Nostalgiapaloja: Parviainen ja Parviainen - kaikkien aikojen parhaat

3. Nostalgiapaloja: Parviainen ja Parviainen - kaikkien aikojen parhaat

Jari Kinnusen luotsaama #nostalgiapaloja -podcast on edennyt kolmanteen jaksoonsa. Kolmososassa keskustellaan muun muassa erotuomaritoiminnasta. Jukka ja Iiro Parviainen olivat tienraivaajana uskottavan suomalaisen huippuerotuomaroinnin saralla. Ruotsalaiset olivat tottuneet olemaan aina parhaita oikeudenjakajia, mutta Jukka ja Iiro osoittivat osaamisellaan, että kyllä suomalaisetkin osaavat. Yhä edelleenkin moni haikailee, tai pikemminkin nostalgisoi Parviaisten perään. Parivaljakon uralle sattui monenmoisia sattumuksia sekä kansallisilla että kansainvälisillä areenoilla. Mutta antaa Mr. ja Mrs. Parviaisen itse kertoa omat tarinansa. Jälkipelissä Lasse Riitesuo ja Mikko Alanko harsivat erään legendaarisen taksimatkan palaset kasaan. Jakso 3 – sisällysluettelo: 00:00-1:16:56 Parviainen ja Parviainen - ”vaalee kuikelo veteli vasemmalta ja oikealta ohi” - Ilmainen vapaakortti kannusti - Iiro aiheuttaa kansainvälisen konfliktin - ”Oltiin samassa pelissä” - Erotuomari palvelee peliä - ”Mr. & Mrs. Parviainen parivuoteessa” - Miten lasitalosta pääsee ulos? - ”Maan parhaat erotuomarit kävi kylässä” - ”Olympiahaavetta ei kannata liian isolla tussilla piirtää” - ”Vieläks sä elät” 1:16:57-1:26:07 JÄLKIPELI: ”Legendaarinen taksimatka” - Mysteeriyhteensattuma - ”Kuulitteko, että joku teki 9 maalia yhdessä pelissä” - ”Yhtään et enää tee” - ”Johanssonin Samilla ei kypärä kestänyt” - ”Liisahan se oli”

Episoder(324)

71. Kelpaako piste: Mitkä joukkueet joutuvat vielä jännittämään sarjapaikkaansa? "Vantaa ja SaiPa on karsijat"

71. Kelpaako piste: Mitkä joukkueet joutuvat vielä jännittämään sarjapaikkaansa? "Vantaa ja SaiPa on karsijat"

Divarin runkosarjaa on jäljellä enää muutama ottelu ja Kelpaako piste äänitti jakson numero 71. Jaksossa kurkataan runkosarjan loppuhuipennukseen, jonka lisäksi vastaillaan kuulijakysymyksiin. TOP3:s...

17 Feb 1h 14min

70. Kelpaako piste: Idän ja lännen tähdistöt: "Lännen jätkiä tulee pistepörsin kärjessä enemmän vastaan"

70. Kelpaako piste: Idän ja lännen tähdistöt: "Lännen jätkiä tulee pistepörsin kärjessä enemmän vastaan"

Kelpaako pisteen? 70. jaksossa arvioidaan divarin alueelliset tähdistöt. Koko kolmikko paikalla sunnuntai-illan äänityksissä. Menneiden otteluiden lisäksi rakennettiin Inssi-Divarin itä vs länsi -jou...

2 Feb 1h 35min

69. Kelpaako piste: Listauksessa kauden 2026-27 kolme legendaarisinta pelaajaa: "Mieti sitä pelitapaa ja iloa siinä kaikessa"

69. Kelpaako piste: Listauksessa kauden 2026-27 kolme legendaarisinta pelaajaa: "Mieti sitä pelitapaa ja iloa siinä kaikessa"

Kelpaako pisteen? jaksossa numero 69 keskustellaan divarin ajankohtaisista aiheista. Jaksossa 69 Severin sairastumisen johdosta studiossa ainoastaan Atte ja Niklas. Tärkeiden kuulumisten perään kurkk...

26 Jan 1h 23min

68. Kelpaako piste: Kritiikkiä tuomarivaihdosta: "Niiden jälkeen kaikilla on paha mieli"

68. Kelpaako piste: Kritiikkiä tuomarivaihdosta: "Niiden jälkeen kaikilla on paha mieli"

Kelpaako piste? vuoden 2026 ensimmäinen jakso kirjataan ylös numerolla 68. Vuoden alun kuulumisten jälkeen siirrytään divarin maailmaan, jossa on tapahtunut sitten joulun ajan edellisen jakson. Jakso...

14 Jan 1h

49. Nostalgiapaloja: Tamperelainen graniittilohkare Vesa Punkari, osa 1

49. Nostalgiapaloja: Tamperelainen graniittilohkare Vesa Punkari, osa 1

Nostalgiapalojen 6. tuotantokausi käynnistyy tamperelaisen graniittilohkareen Vesa Punkarin tarinalla. Jaksossa museoidaan Vesa Punkarin upean ura. Tässä Punkarin tarinan ensimmäisessä osassa käydään...

7 Jan 1h 32min

67. Kelpaako piste: Joulutodistukset - "Itse annan suoran nelosen ja jäädään luokalle"

67. Kelpaako piste: Joulutodistukset - "Itse annan suoran nelosen ja jäädään luokalle"

Kelpaako piste? arvioi tuoreessa ja jo 67. jaksossaan divarin syyskautta. Perinteisten kuulumisten jälkeen käydään läpi syyskauden suoritukset divarista arvosanojen kautta. Tämän jälkeen Atte ja Nikl...

27 Des 20251h 57min

66. Kelpaako piste: Pikkujoulujaksossa naisia, salaisia lahjoja ja divaria

66. Kelpaako piste: Pikkujoulujaksossa naisia, salaisia lahjoja ja divaria

Kelpaako piste kaivoi parin viikon tauon jälkeen nauhurin esiin ja äänitti jakson 66 purkkiin. Jaksossa on vaihteeksi kosolti monivivahteisia kuulumisia ja kurkkaus myös päättyneisiin naisten MM-kiso...

20 Des 20251h 10min

Henkilökuva: Miksi kaksosia on niin paljon salibandyn huipulla?: "Olemme aina voineet kilpailla toisiamme vastaan"

Henkilökuva: Miksi kaksosia on niin paljon salibandyn huipulla?: "Olemme aina voineet kilpailla toisiamme vastaan"

Pääkallon Henkilökuva-podcastsarja herää henkiin Brnon ja Ostravan MM-kisojen tiimellyksessä, ja piinapenkkiin istahtivat maajoukkueen TPS-pelaajat Emilia ja Olivia Pietilä, 22. Kaksosista pääosin pu...

11 Des 202529min

Populært innen Sport

fastlegen
rss-gukild-johaug
ballspark
fotballpodden-2
tv-2-spiss-vinkel
viaplay-motor-pod
alt-fortalt
viaplay-premier-league-pod
rabona
fotballpreik
rotsekk-en-podcast-i-sort-hvitt
breaking-marathon-limits
unitedno
united-we-podkast
liverpoolno-pausepraten
lopeprat
fvn-fotball
viaplay-fantasy-premier-league
rss-fantasypodden-med-wessel-og-vattoy
treningspodden