Paakallo-extra: 1990-luvun ikäkausimaajoukkueiden ranking

Paakallo-extra: 1990-luvun ikäkausimaajoukkueiden ranking

Pääkallo-extra on sivuston extra-tuotantoa, jossa ensinnäkin käydään aihepiiriä läpi podcastin muodossa ja sittemmin keskustelusta julkaistaan vielä tekstiartikkeli. Extran aiheena on Suomen 1990-luvun poikien ikäkaudet välillä 1990-1999. Ne on jaoteltu kahden vuoden lohkoihin kuten U19-ikäluokat. Pääkallon Joel Siltanen ja Jaakko Tiira tekivät näistä omat ihannekokoonpanot joissa oli yksi maalivahti ja kaksi kentällistä eli (1+10). Näistä hyökkäys, puolustus ja maalivahti pisteytettiin ja sen perusteella ikäkausia laitettiin myös paremmuusjärjestykseen. Jakson tuottajana toimi maisteri Tiira. Löydät jakson Pääkallon podcasteista, jota julkaistaan Soundcloudin lisäksi muun muassa iTunesissa, Spotifyssa ja Acastissa. Jakson sisältö: 1. Osa: Ikäluokat 00.00-55.59 1990-1991 - Arviossa hyökkäys, puolustus ja maalivahtiosasto 1992-1993 - Arviossa hyökkäys, puolustus ja maalivahtiosasto 1994-1995 - Arviossa hyökkäys, puolustus ja maalivahtiosasto 1996-1997 - Arviossa hyökkäys, puolustus ja maalivahtiosasto 1998-1999 - Arviossa hyökkäys, puolustus ja maalivahtiosasto 2. Osa: Jälkipuintia 56.00-1.30.27 - Minkälaisia erilaisia teitä huipulle voi olla? - Miltä pelaajavirta näyttää nykyisin? - Miksi pelaajia lähtee aiempaa vähemmän ulkomaille?

Episoder(324)

103. KalloCast: Tuottajan erikoistilanneanalyysi - "Oilershan oli ihan v***n p***a alivoimalla"

103. KalloCast: Tuottajan erikoistilanneanalyysi - "Oilershan oli ihan v***n p***a alivoimalla"

KalloCastin jaksossa numero 103 pääpaino on miesten välierissä. Jakso on nauhoitettu torstaina ennen kuudetta Classic-TPS-sarjan välieräpeliä. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltane...

15 Apr 20221h 13min

102. KalloCast: Neljän joukkueen liigan aika - "Suomessa on yks laadukas jengi ja jenkeissä viis"

102. KalloCast: Neljän joukkueen liigan aika - "Suomessa on yks laadukas jengi ja jenkeissä viis"

KalloCastin jaksossa numero 102 ollaan pudotuspelimoodissa. Avauserässä käydään läpi puolivälieriä ja Peter Kotilaisen tilannetta. Kakkoserä käsittelee pääosin välieriä. Ei kannata kuitenkaan missata...

2 Apr 20221h 13min

28. Intohimopalloilija Kassu Saarinen - osa 2

28. Intohimopalloilija Kassu Saarinen - osa 2

Salibandymuseon ja Jari Kinnusen nostalgiapalojen jaksossa numero 28 nostalgisoidaan erään legendaarisen pelaaja numero 28:n tarinaa. Eli tarina jatkuu siitä, mihin Katriina ”Kassu” Saarisen kanssa jä...

18 Mar 20221h 18min

99,1: KalloCast: Pudotuspeliennakoita - “Eiks tää oo vähän niin kuin rikkaat vastaan köyhät”

99,1: KalloCast: Pudotuspeliennakoita - “Eiks tää oo vähän niin kuin rikkaat vastaan köyhät”

KalloCastin jakso 99,1 tai 101 sisältää pääosin perjantaina alkavien miesten F-liigan puolivälierien ennakkospekulointeja. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtav...

17 Mar 20221h 3min

99. KalloCast: Suoraa puhetta Suomisarjasta - "Meni kyllä niin päin v****a kun vaan voi"

99. KalloCast: Suoraa puhetta Suomisarjasta - "Meni kyllä niin päin v****a kun vaan voi"

KalloCastin jaksossa numero 99 käsitellään Suomisarjan kuohuja, sääntömuutoksia ja tietysti F-liigan loppulaukkaa. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjö...

10 Mar 20221h 16min

27. Nostalgiapaloja: Intohimopalloilija Kassu Saarinen - osa 1

27. Nostalgiapaloja: Intohimopalloilija Kassu Saarinen - osa 1

Salibandymuseon nostalgiapaloja-podcastin jakso numero 27 on julki. Salibandymuseon nostalgiapalojen tuoreessa jaksossa nostalgisoidaan maailmanmestarin ja kahdeksankertaisen Suomenmestaripelaajaleg...

25 Feb 20221h 4min

98. KalloCast: "Tuu meille pelaan niin sun ei tartte maksaa kuin huntti"

98. KalloCast: "Tuu meille pelaan niin sun ei tartte maksaa kuin huntti"

KalloCastin jakso 98 sisältää paljon keskustelua F-liigasta. Miesten liigan osalta arvioidaan runkosarjan loppua, ja naisten liigan osalta puhuttaa eritoten sarjauudistus kaudelle 2023-24. KalloCasti...

24 Feb 20221h 10min

97. KalloCast: Vuorisaarnan arviointia - "Pekka näki palavan pensaan siinä Alakiventien edessä"

97. KalloCast: Vuorisaarnan arviointia - "Pekka näki palavan pensaan siinä Alakiventien edessä"

KalloCastin jaksossa numero 97 käydään läpi ajankohtaisia salibandyaiheita. Aiheina ovat F-liiga, Salibandyliiton vuoden parhaat, tapaus Loisto-Classic ja lisenssipelaajien lasku. Lisäksi brandytyöry...

12 Feb 20221h 13min

Populært innen Sport

fastlegen
rss-gukild-johaug
ballspark
fotballpodden-2
alt-fortalt
viaplay-premier-league-pod
viaplay-motor-pod
tv-2-spiss-vinkel
unitedno
united-we-podkast
rabona
fotballpreik
breaking-marathon-limits
rotsekk-en-podcast-i-sort-hvitt
liverpoolno-pausepraten
lopeprat
viaplay-fantasy-premier-league
treningspodden
puckpodden
fantasyradet