Kesähaastattelu: Pi Liljelund - "Jos nää siirtyy tai peruuntuu niin taitaa ottaa ohraset paikat"

Kesähaastattelu: Pi Liljelund - "Jos nää siirtyy tai peruuntuu niin taitaa ottaa ohraset paikat"

Pääkallon kesähaastattelut jatkuvat ja tällä kertaa piinapenkkiin istahti suomalainen Kansainvälisen salibandyliiton (IFF) pääsihteeri John "Pi" Liljelund. Haastattelussa käydään läpi laajasti esimerkiksi IFF:n merkitystä, tavoitteita, koronahaasteita sekä tulevaisuuden visioita. Syyskaudella pitäisi pelata neljät MM-kisat ja varsinkin aikuisten arvokisojen järjestäminen on kattojärjestölle erittäin tärkeä paikka Liljelundin mukaan. Eri aihealueita on jaettu eri aikasegmentteihin, joista voi kaivaa itseä kiinnostavia aiheita helpommin. Haastattelu kestää noin 102 minuuttia ja haastattelijana toimii Joel Siltanen. Teknisenä tukena työskenteli Olli Taskinen. Haastattelu löytyy myös Pääkallon podcast-tililtä Spotifysta, Acastista ja Soundcloudista. --- 00.00-18.11 Alkulämmittelyt - Kesäkuulumiset - Mistä juontaa lempinimi "Pi"? - Salibandytausta? IFF - Miten IFF:n pääsihteerin ja puheenjohtajan välinen työnjako toimii? - Molemmat IFF:n johtohahmot ovat toimineet viroissaan hyvinkin pitkään. Mistä se johtuu? - Miksi on tärkeää, että lajin päämaja on Suomessa? --- 18.12-45.58 Koronapandemia ja sen vaikutus - Miten korona on näkynyt IFF:n toiminnassa? - Voidaanko joulukuussa pelata MM-kisat täyden katsomon edessä? - Miten korona on vaikuttanut IFF:n talouteen? - Onko maita joista salibandytoiminta on lakannut koronan vuoksi? Strategiatyö 2021-2032 - 8-10 huippumaata pelaa mitaleista, kuinka lähellä ollaan tätä tavoitetta? - Yli miljoona lisenssipelaajaa ja 5 miljoonaa harrastajaa? - 4 ammattilaisliigaa ja 400 ammattipelaajaa. Kuinka lähellä tätä ollaan? - Strategiatyön tärkeimmät tavoitteet --- 45.59-1.27.35 Olympialaiset ja lajin suunta - Miltä olympiaunelman toteutuminen vaikuttaa tällä hetkellä? - Minkälaisia signaaleja Tokion kisat antoi salibandylle? - Mitkä seikat ovat eniten olympiapaikan esteenä? - 4 vs. 4-peliin ja pienempiin kokoonpanoihin liittyvät kysymykset - Lajin tulevaisuus fyysisen pelin osalta? - Itään vai länteen? - Ovatko Suomi ja Ruotsi liian isoja pienellä lajille? --- 1.27.35-1.42.35 Arvokysymyksiä - Miltä salibandyn tilanne näyttää miesten ja naisten välisen tasa-arvon osalta? - Voiko salibandy katsoa läpi sormien esimerkiksi Kiinan ja Venäjän toimintaa? Loppusanat - Mistä voi olla ylpeä ja mitä on vielä saavutettavissa?

Episoder(329)

30. Kallocast: Heikki Luukkonen kovasta harjoittelusta: "Joskus vähän roiskahtaa yli"

30. Kallocast: Heikki Luukkonen kovasta harjoittelusta: "Joskus vähän roiskahtaa yli"

KalloCastin kakkoskauden ensimmäisenä vieraana on Esport Oilersin pääluotsi Heikki Luukkonen. Luukkoselta kysytään laajasti omasta valmennus- ja pelaajaurasta. KalloCastin isäntinä toimivat Joel Sil...

9 Okt 20192h 2min

29. KalloCast: "Jos nyt ei mahduta samaan pöytään niin mahdutaanko kohta enää samaan halliin"

29. KalloCast: "Jos nyt ei mahduta samaan pöytään niin mahdutaanko kohta enää samaan halliin"

Jakson sisältö 1. Erä 00.00-20:05 Ajankohtaiset aiheet - TPS:n "kriisi" - Alkukauden onnistujia ja epäonnistujia - Veteläinen ja Karvonen 2. Erä 20:06-36:05 Kurinpito - Case-tapauksia kuten Hankkio-...

2 Okt 20191h 16min

7. Profeetat: Syynissä A-poikien SM-sarjan kausi 2019-2020

7. Profeetat: Syynissä A-poikien SM-sarjan kausi 2019-2020

Profeettojen seitsemäs jakso syynää läpi A-poikien SM-sarjan kauden 2019-2020. Sisältö: 0.00 – 3.42 Alkulämmittely 3.42 – 5.54 Pohjustus A-poikien ennakkoon 5.54 – 10.49 Sija 12 10.49 – 17.53 Sija 11...

2 Okt 20191h 17min

3. Ilmaveivi: NLB-spesiaali - "Pirkat tulee varmasti olemaan hyvä"

3. Ilmaveivi: NLB-spesiaali - "Pirkat tulee varmasti olemaan hyvä"

Feliks Heikkisen luotsaamassa Ilmaveivi-podcastissa on edetty kolmanteen jaksoon. Tällä viikolla erityishuomiossa on tänä vuonna lanseerattu naisten liigan B-lohko (NLB). Jakson vieraina ovat ÅIF:n m...

26 Sep 201927min

28. KalloCast: "Ollaanko me samalla hiekkalaatikolla vaipat jalassa kuin nämä muut lajit?"

28. KalloCast: "Ollaanko me samalla hiekkalaatikolla vaipat jalassa kuin nämä muut lajit?"

KalloCastin jakso numero 28 julkaistaan uudenlaisella formaatilla. Jakso on jaoteltu uudella tavalla, ja myös äänimaailmaa on kohennettu. Ensimmäisessä erässä keskustellaan eritoten ajankohtaisista a...

25 Sep 201955min

6. Profeetat: B-poikien uusintaottelu, nuorten pelaajien esiinmarssi ja SäbäCorner

6. Profeetat: B-poikien uusintaottelu, nuorten pelaajien esiinmarssi ja SäbäCorner

Profeetat on edennyt kauden kuudenteen jaksoonsa. Tämänkin viikon jaksoon osui kolme erilaista aihetta. Alkuun Jari Nissinen ja Tommi Manninen keskustelivat B-poikien kuohuttaneesta karsintapelistä H...

24 Sep 201921min

2. Ilmaveivi: "Naurettavaa, että hallitsevan mestarin yhtään kotipeliä ei televisioida"

2. Ilmaveivi: "Naurettavaa, että hallitsevan mestarin yhtään kotipeliä ei televisioida"

Ilmaveivin kakkosjaksossa ennakoidaan alkavaa naisten liigan kautta. Studion vieraina ovat SB-Pron Ina Leminen sekä EräViikinkien Daniela Westerlund. Podcastin isäntä Feliks Heikkinen kyseli kaksikol...

19 Sep 201933min

27. KalloCast: Kausiennakon sijat 1-8 - "Olisi vaatinut sen, että olisi tullut mestaruuslippiksessä"

27. KalloCast: Kausiennakon sijat 1-8 - "Olisi vaatinut sen, että olisi tullut mestaruuslippiksessä"

KalloCastin jakso numerolla 27 jatkaa edellisen jakson peruja. Vuorossa ovat liigaennakon kahdeksan parasta joukkuetta. Keskiviikkona julkaistussa jaksossa parivaljakko kävi läpi sijat 9-14. Pohjana ...

19 Sep 20191h 11min

Populært innen Sport

fastlegen
ballspark
fotballpodden-2
rss-gukild-johaug
tv-2-spiss-vinkel
fotballpreik
alt-fortalt
viaplay-premier-league-pod
breaking-marathon-limits
rabona
unitedno
rotsekk-en-podcast-i-sort-hvitt
liverpoolno-pausepraten
united-we-podkast
lopeprat
treningspodden
rss-tv-2-snakk-sport
viaplay-motor-pod
rss-aftenball
rss-pod-position