Omistaminen Suomessa Sami Miettinen #neuvottelija 63 ROAST

Omistaminen Suomessa Sami Miettinen #neuvottelija 63 ROAST

#neuvottelija -kanavan kehittäminen katsoja ja kuulijapalautteen mukaan jatkuu! Nyt kokeillaan ROASTAUSTA, tässä tapauksessa Ville Tolvanen, saakin kääntää pöydän toisinpäin ja kysellä Sami Miettiseltä mitä *hän* haluaa! Ville valitsi roastauksen aiheeksi oman yhteisönsä eli omistajuuden. Hän mm. grillaa Samia hänen työpaikkansa Translink Corporate Financen palveluista kulmalla ”Omistajalla töissä”, sekä puristaa kanavaisännästä faktoja suomalaisista omistajina.

Näitä on mm. se, että suomalaiset keräävät bruttoansiotuloina noin 130 miljardia vuodessa, mutta saavat pääomatuloina 10 miljardia euroa. Jopa eläkemaksut ovat noin kolminkertaiset yksityisen pääoman bruttotuloihin. Fiskaalikertymä eli suomalaisen pääoman tuoton verot ovat varsin mitättömiä, luokkaa 5% julkisista kulutusmenoista. Pientä kotimaista omistusta kompensoi ulkomaalaisomistus, joka onkin noin 60% suomalaisista pörssiyhtiöistä. Suomalaisten yksityinen pääoma, noin 700 miljardia euroa, on noin vain 3x bkt, kun Thomas Pikettyn mukaan kehittyneissä länsimaissa suhde on 5x. Ylivoimaisesti suurin suomalaisten omistusluokka on oma asunto ja muut kiinteistöt, ja vasta viime aikoina on mm. osakesäästötilin kautta saatu kansankapitalismia liikkeelle.

Matalan finanssivarallisuuden johdosta suomalaiset ovat myös riskinkarttajia. Olemme pitkälti menettäneet keskuspankkisosialismin luoman löysän rahan arvonnousuvaikutuksen osakkeisiin ja jopa reaalitappiota tuovat talletukset ovat yliedustettuja. Suomalaiset jättävätkin omistajina ruotsalaisia herkemmin yrityksen kasvun tukemisen kesken, koska osittainen omistuksen myynti tai leveämmät sijoitushartiat ovat vaihtoehtoina ja toteutuksena vaikeita kotimarkkinoilla. Yritykset myydään usein liian aikaisin ja saadut tulot vaihdetaan kiinteistöomistukseen.

Kierre voidaan katkaista, mutta se vaatisi suomalaisen yksityisomistuksen renessanssia ja määrätietoisia ponnistuksia saada kansalaiset laajamittaisemmin omistajiksi. Tero Luoma ja Lari Raitavuo ovat ansiokkaasti tuoneet omistamisen akateemiselle jalustalle kun Aalto-yliopisto perustaa lahjoitusvaroin professuurin Kauppakorkeakouluun. Se liittää omistajuuden kiinteäksi osaksi akateemista tutkimusta ja opetusta, vahvistaa suomalaista omistajaosaamista ja omistajuuden kulttuuria. Lisäksi se tuottaa tutkimustietoa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätösten tueksi. Omistajuus on kiinteä osa markkinataloutta ja sen ymmärtämisen merkitys korostuu pääomien kansainvälisen liikkuvuuden myötä.

Kiitokset Ville Tolvaselle ammattimaisesta juonnosta!

#sijoittajat #yritykset #neuvottelijat #ihminen #politiikka #myynti

#neuvottelijat-yhteisö neuvottelun tukena

Episoder(370)

Neuvotteluklubi Perintövero | Vanhala-Harmanen Valkonen Tupamäki | #neuvottelija 306

Neuvotteluklubi Perintövero | Vanhala-Harmanen Valkonen Tupamäki | #neuvottelija 306

Neuvotteluklubi Perintövero | Vanhala-Harmanen Valkonen Tupamäki | #neuvottelija 306. Neuvotteluklubi on Minna Vanhala-Harmanen, Ville Valkonen Binga Tupamäki ja Sami Miettinen.Oikeistohallituksen kir...

17 Feb 202549min

Miljonääriksi optioilla ei perinnöllä | Asikainen | #neuvottelija 305

Miljonääriksi optioilla ei perinnöllä | Asikainen | #neuvottelija 305

Miljonääriksi optioilla ei perinnöllä | Asikainen | #neuvottelija 305. EVLI Growth Partnersin Riku Asikainen havainnoi että Suomi on onnistunut optioiden verotuksessa niin "hyvin" että valtio ei saa m...

12 Feb 202545min

Neuvotteluklubi Väisänen Enbuske Itäniemi Suomen lerpsahdus #neuvottelija 304

Neuvotteluklubi Väisänen Enbuske Itäniemi Suomen lerpsahdus #neuvottelija 304

Neuvotteluklubi Väisänen Enbuske Itäniemi Suomen lerpsahdus #neuvottelija 304. Neuvotteluklubi on Tuomas Enbuske, Kim Väisänen, Patrick Itäniemi ja Sami Miettinen. Jaksossa pohditaan miksi Suomen ta...

7 Feb 202549min

Neuvotteluklubi | Bitcoin Eläkkeet | #neuvottelija 303

Neuvotteluklubi | Bitcoin Eläkkeet | #neuvottelija 303

Neuvotteluklubi | Bitcoin Eläkkeet | #neuvottelija 303. Neuvotteluklubi on Petri Roininen, Antti Koskela, Topi Salin ja Sami Miettinen.Donald Trumpin hallinto on kryptomyönteinen ja Bitcoinia harkitaa...

3 Feb 202547min

Neuvotteluklubi | Tech Bros Rautio Leivo Omar | #neuvottelija 302

Neuvotteluklubi | Tech Bros Rautio Leivo Omar | #neuvottelija 302

Neuvotteluklubi | Tech Bros Rautio Leivo Omar | #neuvottelija 302. Neuvotteluklubi on Isak Rautio (Futucast), Leevi Leivo (Puheenaihe), Ali Omar ja Sami Miettinen. USA:n alustajättien miljardööriomist...

31 Jan 20251h 17min

Sattumahdollisuus | Copeland | #neuvottelija 301

Sattumahdollisuus | Copeland | #neuvottelija 301

Sattumahdollisuus | Copeland | #neuvottelija 301. Sattumahdollisuus on Matti Copelandin luoma sana serendipitylle. Sen laukeamista voi edistää virittämällä sille ansan, esim. X-Y-koordinaatistolle. Sa...

24 Jan 202551min

Neuvotteluklubi 300 | Juote Sammallahti Rostila | #neuvottelija 300

Neuvotteluklubi 300 | Juote Sammallahti Rostila | #neuvottelija 300

Neuvotteluklubi 300 | Juote Sammallahti Rostila | #neuvottelija 300. Neuvotteluklubin Leonidaksen pöydässä karjuvat "psyykkinen prioni" Otto Juote ja Sami. Arkadialaisten pöydässä senaattorit Tere Sam...

18 Jan 20251h 4min

Neuvotteluklubi | 10000€ kuussa 1m€ pankissa | #neuvottelija 298

Neuvotteluklubi | 10000€ kuussa 1m€ pankissa | #neuvottelija 298

Neuvotteluklubi | 10000€ kuussa 1m€ pankissa | #neuvottelija 298. Kymppitonni kuussa ja milli pankissa täyttää elämän tarpeet. Näin sanoin silloin SDP:ssä ollut Mikael Jungner vuonna 2011. Onko (yhä) ...

16 Jan 202544min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
finansredaksjonen
utbytte
pengesnakk
pengepodden-2
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
morgenkaffen-med-finansavisen
lydartikler-fra-aftenposten
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
okonomiamatorene
lederpodden
rss-markedspuls-2
rss-investering-gjort-enkelt
flypodden
shifter
rss-fa-makro