4. Mitä liittyy energiatasapainoon
Aamupore7 Sep 2020

4. Mitä liittyy energiatasapainoon

Joskus meillä on hyvin nuutunut ja vetämätön olo, mutta hetken päästä olo muuttuu pirteäksi kun on jutellut ystävän kanssa tai leikkinyt koiran kanssa. Toisinaan olo voi olla huolista sekaisin, mutta pieni liikunta saattaa hetkellisesti auttaa. On tärkeää oppia havainnoimaan omia energiatasojaan, jotta ymmärtää itseään paremmin. Stressitohtori Sanna Leino nostaa esille systeemisen energian ulottuvuudet.

Episoder(224)

4. Nainen on toiselle naiselle tuki

4. Nainen on toiselle naiselle tuki

Mitäs jos nainen ei olisikaan toiselle naiselle susi vaan tuki? Sanna pohtii ikään liittyviä paineita. Nuoret naiset kaipaavat tukea ihan yhtä paljon kuin vanhenevat. Kuinka tärkeää olisikin, että nai...

13 Mar 202323min

2. Asiaa rakkauselämästä

2. Asiaa rakkauselämästä

Kuulija kysyi mitä Sannan rakkauselämään kuuluu. Pitkä vastaus, joka laittaa pohtimaan yhteiskunnan luomaa ahdasta kuvaa. Mutta samalla Sanna paljastelee myös pieniä yksityiskohtia.

1 Feb 202328min

1. Matkusta yksin ja kasva ihmisenä

1. Matkusta yksin ja kasva ihmisenä

Pienen loman jälkimainingeissa. Sanna kertoo ajatuksiaan lomasta ja miten se teki tehtävänsä. Yksin matkustaminen tuo perspektiiviä ja vahvistaa.

26 Jan 202330min

12. Herkkyyden kuukausi

12. Herkkyyden kuukausi

Herkkyys nostaa pintaan muistoja ja niistä jääneitä tunteita. Ne triggeröityvät erilaisista tilanteista, joita ei välttämättä osaa edes varoa. Siksi muiden tulisi olla herkän tukena.

19 Des 202223min

11. Pohdintoja suhdemalleista sairastuvalla

11. Pohdintoja suhdemalleista sairastuvalla

Sanna sairastaa edelleen. Ja nyt on ollutkin aikaa pysähtyä pohtimaan omaa elämää monelta kantilta. Myös mono- tai monisuhteisuudesta.

7 Des 202228min

10. Säikähdys triggeröi möröt

10. Säikähdys triggeröi möröt

Sanna sairastui pahasti ja säikähti allergisesta reaktiosta. Säikähdys kaivoi esille vanhat pelot, jotka pitivät otteessaan.

21 Nov 202224min

9. Älä jakele neuvojasi kysymättä

9. Älä jakele neuvojasi kysymättä

Jos lauot omia neuvojasi toisille ymmärtämättä toisen ihmisen taustaa, voit mennä pahasti pieleen. Jokaisella meistä on omanlaisia kokemuksia, joista et välttämättä tiedä mitään. Siksi neuvominen on v...

10 Nov 202227min

8. Reflektointi on tärkeää

8. Reflektointi on tärkeää

Meidän on voitava reflektoida omia tuntemuksia tai ajatuksia toisen ihmisen kanssa, jotta oma kehittyminen edistyy. On tärkeää saada jakaa asioita toisen kanssa, ilman että kokee arvostelua.

24 Okt 202222min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
treningspodden
rss-sunn-okonomi
foreldreradet
jakt-og-fiskepodden
takk-og-lov-med-anine-kierulf
merry-quizmas
sinnsyn
smart-forklart
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
rss-kunsten-a-leve
hverdagspsyken
gravid-uke-for-uke
level-up-med-anniken-binz
rss-kull
fryktlos
hagespiren-podcast