Kisapapin juttusilla urheilija on suorituksesta vapaalla alueella – Leena Huovisen työ on ihmisten kohtaamista
OlympiaCast7 Apr 2021

Kisapapin juttusilla urheilija on suorituksesta vapaalla alueella – Leena Huovisen työ on ihmisten kohtaamista

Leena Huovinen tarttuu kisamatkalla tarvittaessa vaikka silitysrautaan, mutta pääasiallinen tehtävä hänellä on toimia joukkueessa hengellisenä ja henkisenä huoltoasemana, kuten kisapapin huoneentaulussa sanotaan. Kuten huoltoasemallekin, myös Huovisen juttusille tullaan tankkaamaan uutta virtaa.

- Papin työ on ihmisten kohtaamista. Saan kuunnella heitä ja olla avuksi. Huoltoasema on aika hyvä termi, koska toivon, että niistä kohtaamisista saisi helpotusta ja toivoa matkaan, kertoo Huovinen.

Kisapappeuden historia ulottuu 1970-luvulle, jolloin Münchenin olympialaisten järjestäjät pyysivät kirkkojen johtajia lähettämään kisoihin yhden urheilusta kiinnostuneen papin. Arkkipiispa Martti Simojoki pyysi tehtävään Hampurin merimieskirkon merimiespappia Göran Hellbergiä. Münchenin kisojen jälkeen Suomen Olympiakomitea ja Urheiluliitto halusivat jatkaa toimintaa. Mukaan tuli myöhemmin myös Suomen hiihtoliitto.

Göran Hellberg oli Suomen joukkueen mukana vuoden 1972 kesäolympialaisista aina vuoden 2003 loppuun asti. Leena Huovinen valittiin hänen seuraajakseen maaliskuussa 2004.

Työn monet roolit

Kisapappi on kisamatkoilla ja leireillä tukena paitsi urheilijoille, niin myös joukkueen taustahenkilöille. Papin työstä kumpuava kokemus ja vahva osaaminen kriisitilanteissa tekevät Huovisesta peruskallion, joka ei vähästä hätkähdä. Eikä hyvä huumorintaju ja hersyvä naurukaan ole haitaksi. Huovinen on ihminen, jota on todella helppo lähestyä.

- Ihminen haluaa tulla kuulluksi ja saada kokemuksen, että hän on arvokas sinänsä, ilman mitään tekoja ja suorituksia. Hienoimmat keskustelut syntyvät monesti yllättävissä tilanteissa. Yhtäkkiä urheilija saattaakin huomata, että tuon kanssahan voi puhua vaikka mistä. Olen lanseerannut käsitteen, että tarjoan suorituksesta vapaan alueen niin urheilijoille kuin taustahenkilöillekin. He tietävät, että kaikesta voi puhua ja asiat eivät leviä minulta minnekään, sanoo Huovinen.

Huovinen toteaa, että alkuun ihmisillä voi olla myös ennakkoluuloja, eikä luottamus aina synny helposti. Yleensä käy kuitenkin niin, että luottamuksen lisääntyessä myös ennakkoluulot häviävät.

- Olen tottunut siihen, että yhä moninaisemmassa ja monikulttuurisemmassa maailmassa on ihan relevanttia kysyä, mitä kirkko tekee huippu-urheiluyhteisössä. Itse ajattelen sen niin, että ihminen on kokonaisuus ja meissä monessa on hengellinen puoli, joka näkyy toisilla vahvemmin ja toisilla se on enemmän piilossa. Tämä työ on kokonaisvaltaista palvelua ihmisille. Papin työn kautta tulevalle kokemukselle ja osaamiselle on kysyntää ja ammattiin liittyy paljon muutakin: olen välillä työnohjaaja, työyhteisökonsultti tai sovittelija ja kaikilla niillä taidoilla on valtavasti käyttöä tuossa työyhteisössä, joka on välillä tosi kummallinen. Kisatilanne on vähän kuin pienoismaailma, jossa kaikki elämän ilmiöt näyttäytyvät lyhyessä ajassa.

Episoder(100)

Esa Hynynen

Esa Hynynen

OlympiaCastin vieraana Esa Hynynen – miten Tokion olympiakisojen piinaaviin olosuhteisiin varaudutaan? Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Esa Hynynen. Teemana on Tokion olympiakisoissa odottavie...

26 Feb 202053min

Leena Paavolainen

Leena Paavolainen

OlympiaCastin vieraana Leena Paavolainen – valmistelut Tokion olympiakisoihin aloitettiin jo viisi vuotta sitten. Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Leena Paavolainen, joka on tehnyt taustalla t...

19 Feb 202058min

Laura Salminen

Laura Salminen

Laura Salminen on nykyaikainen 5 ottelija, joka on satsannut kaikkensa urheilulle peruskoulun jälkeen. Parhaita saavutuksia on Maailman cup osakilpailussa 11. sija. Viime vuoden kirkisian olympiakarsi...

12 Feb 202040min

Leo-Pekka Tähti

Leo-Pekka Tähti

Leo-Pekka Tähti on porilainen paraurheilija, joka talvehtii Espanjan fuengirolassa parempien olosuhteiden takia. Lepe on voittanut neljissä eri paralympiakilpailuissa viisi kultamitalia ja yhden prons...

29 Jan 202048min

Jenna Laukkanen

Jenna Laukkanen

Jenna Laukkanen on olympiauimari Sotkamosta. Lukion jälkeen hän päätti laittaa kaiken peliin urheilun suhteen ja tulosta tuli saman tien. Toki myös eriäviä mielipiteitä oli ilmassa samoihin aikoihin. ...

22 Jan 202033min

Arvi Savolainen

Arvi Savolainen

Neljäs tuotantokausi starttaa vauhdikkaasti, kun Arvi Savolainen kertoo oman tarinansa painin parissa ja tämän hetken tilanteen suhteessa Tokion olympialaisiin. Arvi aloitti jo pienenä poikana painin....

15 Jan 202031min

Emil Ruusuvuori

Emil Ruusuvuori

OlympiaCastin vieraana Emil Ruusuvuori – vuoden 2019 tennissensaatio hyppäämässä maailman eliittitasolle   OlympiaCastin syyskauden päätösjaksossa vieraana on yksi vuoden 2019 suomalaisista huippu-urh...

11 Des 201952min

Tommi Martikainen

Tommi Martikainen

Kurkistus ammattipyöräilyn ihmeellisen maailmaan – OlympiaCastin vieraana Tommi Martikainen   Tällä viikolla OlympiaCastissa puhutaan ammattipyöräilyn kiehtovasta maailmasta, kun vieraana on Tommi Mar...

4 Des 201959min

Populært innen Sport

fastlegen
alt-fortalt
fotballpodden-2
rss-gukild-johaug
ballspark
viaplay-motor-pod
viaplay-premier-league-pod
breaking-marathon-limits
rotsekk-en-podcast-i-sort-hvitt
fotballpreik
lopeprat
rss-fantasypodden-med-wessel-og-vattoy
rabona
liverpoolno-pausepraten
studio-a
tv-2-hockeyprat
rss-aftenball
treningspodden
rss-studio-glimt
loperadet