Humanisti vastaa. Osa 6. Mikä on humanistisen tutkimuksen asema Suomessa, Jaakko Suominen?
Turun yliopisto30 Aug 2023

Humanisti vastaa. Osa 6. Mikä on humanistisen tutkimuksen asema Suomessa, Jaakko Suominen?

Turun yliopiston valtti olisi tuoda monitieteisyys diplomi-insinöörikoulutukseen kansainvälisten huippuyliopistojen tapaan. Humanisti vastaa -podcastissa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani, digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen muistuttaa, että Euroopan ja Yhdysvaltojen johtavissa teknillisissä yliopistoissa on vahvat humanistis-yhteiskuntatieteelliset sisällöt. Monitieteisyyttä pidetään diplomi-insinöörien osaamisen kannalta keskeisenä. Jaakko Suomisen mukaan huippuyliopistoissa nähdään, että ratkaistaessa suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä asioiden taustat ja monimutkaisuus pitää tuntea. Tämä vaikuttaa esimerkiksi siihen, minkälaista teknologiaa kehitetään. Monitieteisessä Turun yliopistossa yhteistyötä tiedekuntarajojen yli tehdään jo, mutta ihmistieteellisen näkökulman tuominen vahvemmin tekniikan opintosisältöihin olisi etu verrattuna perinteiseen alan koulutukseen. Suomisen mukaan humanistisen tutkimuksen yleinen arvostus on Suomessa korkea. Hän tunnistaa kuitenkin uhan kyseenalaistaa kriittistä tutkimusta ja kiisteltyjä tutkimusaiheita ja korostaa sivistyksen tärkeyttä koko yhteiskunnan kannalta. Media- ja informaatioteknologian kulttuurihistoriaa tutkinut professori johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikköä, jossa Turun lisäksi ovat mukana Tampereen ja Jyväkylän yliopistot. Syyskuussa julkaistavassa Pajatsosta pöytätennikseen -teoksessaan tutkija käsittelee sotienvälisen Suomen pelejä ja pelikulttuuria. Hän yllättää paljastamalla, että 1918 joulumarkkinoille tuotiin useita vasta päättynyttä sisällissotaa käsitteleviä uutuuspelejä. Podcastissa Suominen kertoo myös, mitä ajatuksia Afrikan tähti -peli herättää ja miten kaupunkitilaa voisi tehdä viihtyisämmäksi pelillistämisen keinoin. Pikakysymyksissä humanistisen tiedekunnan dekaani saa valita, onko hänen sydäntään lähempänä hallinto vai opetus. Humanisti vastaa -podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Podcastin tekstivastine: http://utu.fi/humanisti-vastaa

Episoder(500)

7. Viaporin telakka

7. Viaporin telakka

Suomenlinnassa kaikuva kilke ja pirinä tulevat kuivatelakalta, joka on yksi maailman vanhimmista edelleen toiminnassa olevista telakoista. 1750-luvulta peräisin olevassa telakka-altaassa työskennellään edelleen ympäri vuoden. Telakkalaisten työtä tutkinut Niina Naarminen ja Viaporin telakka ry:n puheenjohta Jouni Wirta keskustelevat aiheesta vetäjä Riikka Huuskosen johdolla.

21 Apr 202031min

11.3.2020 Jaakko Järvi: Digitaaliset palvelut helpottavat ja haittaavat jokapäiväistä elämäämme

11.3.2020 Jaakko Järvi: Digitaaliset palvelut helpottavat ja haittaavat jokapäiväistä elämäämme

Kangertelevat ja vaikeakäyttöiset digitaaliset palvelut turhauttavat. Miksi sellaisia kuitenkin syntyy osaavien ohjelmistotekniikan ammattilaisten parhaista aikomuksista huolimatta? Miksi laadukkaiden tietojärjestelmien ohjelmointi on edelleen niin vaikeaa? Tietotekniikan professori Jaakko Järven professoriluennolla käsitellään ohjelmistotekniikan tutkimuksen roolia tulevaisuuden digitaalisten palvelujen laadun parantamisessa; esimerkiksi nostetaan käyttöliittymiä ja niiden ohjelmointia piinaavia ongelmia. Jaakko Järvi piti professoriluentonsa 11.3.2020. www.utu.fi/professoriluennot

15 Apr 202014min

Laivanrakennus - Tutkimus edellä

Laivanrakennus - Tutkimus edellä

Tutkimus edellä -podcastin toisessa jaksossa puhutaan turkulaisesta laivanrakennuksesta ja meriteollisuudesta laajemmin, kun yliopistonlehtori Matti Kamppisen vieraiksi saapuvat historioitsija Janne Tunturi sekä Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen erikoistutkija Tapio Karvonen.

15 Apr 202029min

6. Taide maailmanperintökohteessa

6. Taide maailmanperintökohteessa

Saaristo tarjoaa inspiroivan ympäristön taiteen tekijöille. Vetäjien Oonan ja Riikan vieraana studiolla on keraamikko ja pitkän linjan suomenlinnalainen Minna Hanhivaara, joka on tehnyt myös opinnäytetyön Suomenlinnan taidekäsityöläisistä. Lisäksi kuullaan tutkija Laura Seesmerin taiteellista lähestymistapaa hyödyntävistä tutkimusmenetelmistä.

14 Apr 202030min

11.3.2020 Anna Sivula: Historia, kulttuuriperintö ja yhteisön identiteetti

11.3.2020 Anna Sivula: Historia, kulttuuriperintö ja yhteisön identiteetti

Miten yhteisöt käyttävät menneisyyttä koskevaa tietoa? Miksi osaa menneisyyden jäljistä suojellaan, mutta osa hävitetään? Kulttuuriperinnön tutkimuksen professori Anna Sivula kertoo professoriluennollaan, miten yhteisöt muistavat, mitä ne unohtavat ja kuinka historiallinen identiteetti rakentuu. Sivulan keskeisimpiä tutkimusaiheita ovat historiankirjoituksen historia, metodologia ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus, kulttuuriperintö ja jälkiteolliset kulttuuriperintöyhteisöt sekä merelliset yhteisöt. Anna Sivula piti professoriluentonsa 11.3.2020. www.utu.fi/professoriluennot

9 Apr 202017min

Studycast: Yliopisto-opiskelijoiden lomakaudet

Studycast: Yliopisto-opiskelijoiden lomakaudet

Millaisia lomakausia yliopisto-opiskelijoilla on? Utulähettiläät Juuso ja Fanny-Sofia pohtivat opiskelun, loman ja työn yhdistämistä sekä vapaa-aikaa. Lisäksi käsittelyssä ovat erilaiset kurssien suoritusvaihtoehdot.

8 Apr 202015min

Sivistys - Tutkimus edellä

Sivistys - Tutkimus edellä

Mitä on sivistys tänä päivänä? Tutkimus edellä -podcastin ensimmäisessä jaksossa uskontotieteen yliopistonlehtori Matti Kamppinen uppoutuu sivistyksen saloihin vierainaan integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson sekä kasvatustieteiden apulaisprofessori Ulpukka Isopahkala-Bouret.

7 Apr 202029min

5. Vedenalaista Suomenlinnaa tutkimassa

5. Vedenalaista Suomenlinnaa tutkimassa

Suomenlinnan ympärillä on lukuisia hylkyjä. Mitä vedenalaisesta maailmasta tiedetään ja miten sitä voidaan tutkia? Podcastin vetäjä Riikka Huuskonen sukeltaa pinnan alle maisemantutkija Laura Seesmerin ja meriarkeologi Minna Koivikon kanssa. Lisäksi jaksossa väitöskirjatutkija Sanna Lehtinen kertoo oikeusfilosofian näkökulmasta tulevien sukupolvien oikeudesta kulttuuriperintöön.

7 Apr 202038min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
hanna-de-heldige
fryktlos
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
treningspodden
foreldreradet
dypdykk
jakt-og-fiskepodden
tomprat-med-gunnar-tjomlid
rss-sunn-okonomi
rss-kunsten-a-leve
hverdagspsyken
sinnsyn
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
mikkels-paskenotter
takk-og-lov-med-anine-kierulf
gravid-uke-for-uke
historietimen
rss-mann-i-krise-med-sagen