Humanisti vastaa. Osa 15. Mitä hyötyä on ranskan kielen taidosta, Marjut Johansson
Turun yliopisto30 Mai 2024

Humanisti vastaa. Osa 15. Mitä hyötyä on ranskan kielen taidosta, Marjut Johansson

Suomalaisten vieraiden kielten taito vähenee hälyttävästi – englanti ei avaa kaikkia ovia Suomalaisten ranskan, saksan ja venäjän osaaminen heikkenee. Vapaavalintaisen kielen kokeeseen osallistuvien määrä ylioppilaskirjoituksissa on lyhyessä ajassa romahtanut alle puoleen. Ranskan kielen professori Marjut Johansson sanoo, että olemme kuplautuneet ajatukseen, että englanti riittäisi kaikkialla. Marjut Johansson korostaa, että laajaa vieraiden kielten taitoa tarvitaan takaamaan yhteiskunnan tiedon huoltovarmuus. Yhteiskunnallisista ja poliittisista kehityskuluista Euroopassa ja laajemminkin maailmalla suomalaisten pitää pystyä hankkimaan tietoa suoraan ensi käden lähteistä. On tärkeää, että Suomella on kielitaitoisia asiantuntijoita kansainvälisissä tehtävissä. Johansson muistuttaa, että Euroopan unionissa on kolme työskentelykieltä: englanti, ranska ja saksa. Natossa englannin ohella toinen virallinen kieli on ranska. Turun yliopiston Kieli- ja käännöstieteiden laitoksen johtajan mielestä Suomessa pitää laatia strateginen vieraita kieliä koskeva kielikoulutuspolitiikkaa. Nyt kieliä koskeva päätöksenteko on hajanaista ja heikennyksiä on tehty paljon. Kuntien ryhmäkokovaatimukset kaventavat koululaisten kielivalintoja. Etäopetus kuntarajojen yli antaisi paremmat mahdollisuudet. Ruotsissa kokeiluja on viety eteenpäin. Uusi väline kielten opetuksessa on sosiaalinen robotti, jonka kanssa oppilaat pääsevät harjoittelemaan lauluja, loruja, ääntämistä ja lauseiden toistamista. Tutkimusryhmä on havainnut, että lapsista on hauska harjoitella kaveriksi kokemansa robotin kanssa. Pienikokoisen Nao-robotin eri väreissä välkkyvät karkkisilmät välähtävät aina, kun lapsi vastaa oikein. Pikatehtävässä selviää, että ranskankielisen uutuusromaanin ranskan professori lukee alkukielellä mutta ostaa suomennoksia, koska haluaa tukea käännöskirjallisuutta. Lukusuosituksena hän tarjoaa marokkolaisen, Ranskassa asuvan Leïla Slimanin kolmiosaisen Toisten maa -sukutarinan toista osaa, joka kuvaa marokkolaista yhteiskuntaa yhden perheen kautta. Lotta Toivasen suomennosta Johansson kehuu erinomaiseksi ja muistuttaa, että suomentajat ovat tärkeitä välittäjiä kulttuurityössä. Humanisti vastaa -podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Podcastin tuottaa Turun yliopisto. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

Episoder(500)

Humanisti vastaa. Osa 30. Pitääkö suomen kielestä olla huolissaan, Heidi Salmi?

Humanisti vastaa. Osa 30. Pitääkö suomen kielestä olla huolissaan, Heidi Salmi?

Yliopisto-opettaja Heidi Salmi: suomen asemaa tieteen kielenä pitää vahvistaa Suomen kielen yliopisto-opettaja, dosentti Heidi Salmi korostaa, että suomen kielen pitää olla tieteen ykköskieli Suomes...

16 Des 202539min

Vau, mikä vaikutus!: Mitä opimme vaikuttavuudesta syksyn aikana?

Vau, mikä vaikutus!: Mitä opimme vaikuttavuudesta syksyn aikana?

Tässä jaksossa Turun yliopiston kehittämisasiantuntijat Laura Niemi ja Outi Nurmela kertaavat lyhyesti syksyn aikana kuultua ja opittua sekä paljastavat hiukan mitä keväällä on odottettavissa. Jakso o...

15 Des 202526min

Lääkekehityksen lokikirjat. Jakso 6. Velvoitevarastointi – ei mikään pölyinen reliikki

Lääkekehityksen lokikirjat. Jakso 6. Velvoitevarastointi – ei mikään pölyinen reliikki

Kun koronapandemia iski, näimme suomalaisen, ehkä hieman pölyttymään päässeen velvoitevarastoitijärjestelmän aivan uusin silmin. Samoilla silmillä näimme myös, että monen maan tavoitteena oli varmista...

12 Des 202529min

Vau, mikä vaikutus!: Voiko tieteen avoimuus edistää vaikuttavuutta?

Vau, mikä vaikutus!: Voiko tieteen avoimuus edistää vaikuttavuutta?

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston erikoistutkija Juuso Repo INVEST-lippulaivasta. Hänen kanssaan keskustellaan tutkimuksen vaikuttavuuden ja avoimen tieteen välisestä yhteyde...

1 Des 202525min

Lääkekehitykset lokikirjat. Jakso 5. Podcast-unelmia: yliopistokampukselle kohoaa lääkeyrityksen tutkimuskeskus

Lääkekehitykset lokikirjat. Jakso 5. Podcast-unelmia: yliopistokampukselle kohoaa lääkeyrityksen tutkimuskeskus

Työelämäprofessoreillamme on unelma: että Turun yliopiston kampuksella nousisi suuren kansainvälisen lääkeyrityksen kehityskeskus, jossa akatemia ja yrityselämä kohtaisivat kauniisti luoden samalla tu...

27 Nov 202539min

LATUA! -podcastsarja. Osa 3: Generatiivisen tekoälyn käyttö oppimisessa

LATUA! -podcastsarja. Osa 3: Generatiivisen tekoälyn käyttö oppimisessa

LATUA! -podcastin kolmannessa jaksossa keskustellaan generatiivisen tekoälyn käytöstä oppimisessa. Aiheesta keskustelemassa on kasvatustieteen opiskelija Victoria Luovikari, joka on myös aktiivinen ...

20 Nov 202523min

Statistiikan aalloilla: Tilastollinen oppiminen

Statistiikan aalloilla: Tilastollinen oppiminen

Tilastollinen oppiminen voidaan määritellä menetelmäkokonaisuudeksi, jolla voidaan mallintaa ja ymmärtää monimutkaisia aineistoja. Käytännössä tämä tarkoittaa monesti perinteisten tilastollisten menet...

19 Nov 202535min

Humanisti vastaa. Osa 29. Mihin haluat vaikuttaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, Jukka Sarjala?

Humanisti vastaa. Osa 29. Mihin haluat vaikuttaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, Jukka Sarjala?

Kulttuurihistorioitsija Jukka Sarjala kaipaa yhteiskunnalliseen keskusteluun rakentavaa erimielisyyttä vastakkainasettelun sijaan Kulttuurihistorioitsija, Turun yliopiston dosentti Jukka Sarjala san...

18 Nov 202538min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
foreldreradet
mikkels-paskenotter
treningspodden
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
rss-bisarr-historie
jakt-og-fiskepodden
rss-sunn-okonomi
hverdagspsyken
sinnsyn
ukast
rss-kunsten-a-leve
fryktlos
rss-bak-luftfarten
rss-kull
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
gravid-uke-for-uke
level-up-med-anniken-binz