Humanisti vastaa. Osa 11. Mikä on pohjoismainen näkökulma holokaustiin, Anna-Leena Perämäki?
Turun yliopisto25 Jan 2024

Humanisti vastaa. Osa 11. Mikä on pohjoismainen näkökulma holokaustiin, Anna-Leena Perämäki?

Anna-Leena Perämäki tavoitti juutalaisvainoista selvinneen Anita Meyerin Yhdysvalloista – yli 90-vuotias Meyer toivoo turkulaistutkijan tietokirjan julkaisua englanniksi Tutkija, FT Anna-Leena Perämäki Turun yliopistosta sanoo, että on tärkeä muistuttaa, mihin antisemitismi ja rasismi voivat johtaa. Toisen maailmansodan aikana vainottujen nuorten juutalaisten päiväkirjamerkintöjä tutkinut Perämäki toteaa, että historia näyttää jälleen toistavan itseään. Humanisti vastaa -podcastissa Anna-Leena Perämäki kertoo, että juutalaisvainojen kohteeksi joutuneet Anne Frank, Hélène Berr, Isabelle Jesion, Elisabeth Kaufmann ja Anita Meyer kirjoittivat päiväkirjaan sodan ja paljastumisen pelosta mutta myös toiveistaan. Frank ja Berr kirjoittivat, jotta maailma saa tietää, mitä on tapahtunut. Jesionin, Kaufmannin ja Meyerin päiväkirjoja ei ole toistaiseksi julkaistu. Väitöskirjaa tehdessään Perämäki sai yhteyden Yhdysvalloissa asuvaan, 1929 syntyneeseen Anita Meyeriin. Julkaistuaan 2022 tietokirjan Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa tutkija lähetti sen Meyerille, joka toivoo, että teos käännettäisiin englanniksi. Tällä hetkellä Perämäki tutkii miehitysajan Norjaa ja Tanskaa. Hän kertoo 18-vuotiaana Itävallasta paenneesta Ruth Maierista, joka saapui toiveikkaana Norjaan turvaan, oppi nopeasti kielen ja matkusti vapaaehtoistöissä eri puolilla maata. Hänet pidätettiin myöhemmin ja hän joutui Auschwitzin keskitysleirille, missä hän kuoli 22-vuotiaana. Pohjoismaisessa näkökulmassa holokaustiin on tutkijan mielestä paljon perattavaa. Tietokirja Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa syntyi kustantamon ehdotuksesta. Perämäki kokee, että markkinoinnissa tekijä jää kovin yksin ja jo vuodessa tietokirja siirtyy alelaariin. Tietokirjailijoiden asemaa heikentää hallituksen päätös leikata vähälevikkisen kirjallisuuden tukea. Se supistaa kirjastojen valikoimaa, mikä vähentää tekijöiden korvauksia. Humanisti vastaa -podcastin vierailta kysytään tänä vuonna kirjasuositusta. Perämäen valinta on Iida Rauman Hävitys. Podcastin toimittaa humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto ja tuottaa Turun yliopisto. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

Episoder(500)

Ympäristövastuu sosiaali- ja terveysaloilla

Ympäristövastuu sosiaali- ja terveysaloilla

Luontokato ja ilmastonmuutos herättävät vastuullisuuskysymyksiä myös sotesektorilla. Miten päästä tulipalojen sammuttamisesta kohti ennaltaehkäisevää ja ympäristövastuullista sotea? Aiheesta keskustelemassa post doc -tutkija Hanna Kallio Turun yliopiston hoitotieteen laitokselta ja väitöskirjatutkija Larissa Niemi Turun yliopiston johtamisen ja organisoinnin laitokselta. Podcastissa mainittu opas: Ympäristövastuun edistäminen sotessa: https://sites.utu.fi/sote/wp-content/uploads/sites/53/2024/02/Ymp.vastuun-edistaminen-perustason-sotessa-opas-Larissa-Niemi-1.pdf Tekstivastine: https://blogit.utu.fi/soteakatemia/?p=4376

23 Apr 202446min

Tieteen yhteiskuntavastuu: Yliopisto ja yhteistyö (jakso 1)

Tieteen yhteiskuntavastuu: Yliopisto ja yhteistyö (jakso 1)

Tieteen yhteiskuntavastuu -podcastin Yliopisto ja yhteistyö -jaksoissa keskitytään selvittämään, millaista yhteistyötä Turun yliopisto tekee. Jokaisessa jaksossa opiskelijat Noora ja Anniina haastattelevat uutta mielenkiintoista vierasta, joka kertoo omia kokemuksiaan yhteistyöstä. Ensimmäisessä jaksossa vieraana on Antti Nuutinen yliopiston Kumppanuus ja vaikuttavuus -tiimistä. Tieteen yhteiskuntavastuu on Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kurssikokonaisuus, jossa opiskelijat paneutuvat yhteiskunnallisesti merkittäviin haasteisiin ja siihen, miten niitä voitaisiin ratkaista tieteen avulla. Osa opiskelijoiden projektitöistä toteutuu podcastsarjoina, mutta työn alla on myös mm. lastenkirjoja. Seuraa siis opiskelijoiden tuotoksia ja pysy kärryillä tieteen vaikutusmahdollisuuksista! Sarjan tunnusmusiikkina toimii Scott Buckleyn Castles in the Sky. Musiikkia käytetään CC-BY 4.0. lisenssin mukaisesti. www.scottbuckley.com.au Tekstivastineet: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/tieteen-yhteiskuntavastuu

23 Apr 202437min

Vau, mikä vaikutus!: Miksi humanistisen tutkimuksen tulisi näkyä ja kuulua mediassa?

Vau, mikä vaikutus!: Miksi humanistisen tutkimuksen tulisi näkyä ja kuulua mediassa?

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on toimittaja ja media-asiantuntija sekä Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori Riitta Monto. Hänen kanssaan keskustellaan siitä, kenen ääni mediassa kuuluu ja miten erityisesti humanistisella tieteenalalla työskentelevien tutkijoiden olisi mahdollista olla aktiivisempia yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vaikutu tutkimuksen vaikuttavuudesta yhdessä Lauran ja Outin kanssa. Vau, mikä vaikutus! -podcastsarjassa käsitellään tutkimuksen vaikuttavuutta useista eri näkökulmista useiden eri henkilöiden kertomana. Podcastin www-sivut ja tekstivastineet: utu.fi/vaumikavaikutus

22 Apr 202431min

Tieteen yhteiskuntavastuu: Arvokas luonto (jakso 2)

Tieteen yhteiskuntavastuu: Arvokas luonto (jakso 2)

Toisessa jaksossa käsittelemme IPBESin luontoa koskevista maailmankuvista ensimmäistä, joka on vauraus ja toimeentulo. Keskustelemme muun muassa kaivostoiminnasta Suomessa, akkujen kierrätyksestä ja vihreästä siirtymästä. Tieteen yhteiskuntavastuu on Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kurssikokonaisuus, jossa opiskelijat paneutuvat yhteiskunnallisesti merkittäviin haasteisiin ja siihen, miten niitä voitaisiin ratkaista tieteen avulla. Osa opiskelijoiden projektitöistä toteutuu podcastsarjoina, jotka julkaistaan tällä alustalla. Työn alla on myös lastenkirjoja! Seuraa siis opiskelijoiden tuotoksia ja pysy kärryillä tieteen vaikutusmahdollisuuksista! Sarjan tunnusmusiikkina toimii Scott Buckleyn Castles in the Sky. Musiikkia käytetään CC-BY 4.0. lisenssin mukaisesti. www.scottbuckley.com.au

16 Apr 202428min

Eläinavusteinen toiminta hyvinvoinnin tukena

Eläinavusteinen toiminta hyvinvoinnin tukena

Millaista pientilan eläinavusteinen toiminta on? Miten eläinavusteinen toiminta voi lisätä ihmisen hyvinvointia? Entä eläimen? Marjaana Raukola-Lindblom haastattelee aiheesta Tyynelän tilan Maria Siutlaa. Podcast julkaistaan Sote-akatemian ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyössä tuottamalla uudistuneella Luontoperustainen hyvinvointi MOOC-kurssilla. Tekstivastine: https://blogit.utu.fi/soteakatemia/elainavusteinen-toiminta-hyvinvoinnin-tukena/

11 Apr 202428min

Vau, mikä vaikutus!: Mihin yrittäjyydentutkimuksella voidaan vaikuttaa?

Vau, mikä vaikutus!: Mihin yrittäjyydentutkimuksella voidaan vaikuttaa?

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana ovat Turun yliopiston yrittäjyyden erikoistutkijat Tommi Pukkinen ja Pekka Stenholm. Heidän kanssaan pohditaan yrittäjyydentutkimuksen roolia yhteiskunnassa ja sitä, minkälaisia kanavia pitkin tutkittua tietoa voidaan saattaa yhteiskunnan hyödynnettäväksi. Vaikutu tutkimuksen vaikuttavuudesta yhdessä Lauran ja Outin kanssa. Vau, mikä vaikutus! -podcast-sarjassa käsitellään tutkimuksen vaikuttavuutta useista eri näkökulmista useiden eri henkilöiden kertomana. Kuuntele SoundCloudissa, Apple Podcastsissa tai Spotifyssa! Podcastin www-sivut ja tekstivastineet: utu.fi/vaumikavaikutus

8 Apr 202436min

Alumni Insights: Episode 3 – Entrepreneurship in Finland

Alumni Insights: Episode 3 – Entrepreneurship in Finland

The third Alumni Insights episode welcomes Megha Goswami who works as a Marketing Coordinator at Hidex while developing her career as a Content Creator. The second guest is Tolga Karayel, a co-founder of the company Preloved Coffee and a Research Assistant at the Finland Futures Research Centre. Together with the host Noemie Hueber, Megha and Tolga discuss the status of entrepreneurs, the start-up field in Finland and how to combine running a business with a full-time job. Transcript: https://www.utu.fi/en/news/podcast/alumni-insights

2 Apr 202444min

Humanisti vastaa. Osa 13. Miksi 140 miljoonaa venäläistä sallii sodan Ukrainassa, Pia Koivunen?

Humanisti vastaa. Osa 13. Miksi 140 miljoonaa venäläistä sallii sodan Ukrainassa, Pia Koivunen?

Venäjä-asiantuntija Pia Koivunen pitää Ukrainasta kaapattujen lasten venäläistämistä kansanmurhana Euroopan ja maailman historian yliopistonlehtori Pia Koivunen Turun yliopistosta luonnehtii Venäjälle siepattujen ukrainalaislasten kohtaloa järkyttäväksi. Lastenkodeista vietyjen orpojen tilanne on tutkijan mielestä lohduttomin, koska lapsilla ei ole lähiomaisia vaatimassa palauttamista. Jos lasten henkilöllisyys muutetaan ja heidät venäläistetään, he katoavat. FT Pia Koivusen mielestä kyseessä on eräänlainen kansanmurhan muoto. Hän muistuttaa, että Venäjän sota on brutaali hyökkäys Ukrainan kansaa kohtaan ja pyrkimyksenä on kitkeä ukrainalaisuus. Venäjän historian dosentti Pia Koivunen kävi ensimmäisen kerran Venäjällä koululaisena, sitten opiskelijana ja väitöskirja-aineistoa keräävänä tutkijana. Viimeinen vierailu on vuodelta 2019. Autoritäärisen valtion sananvapauden tila on hänestä surullisen huono. Venäjästä voi Koivusen mielestä puhua diktatuurina, koska presidentti Putin näyttää tehneen päätöksen Kiovaan hyökkäämisestä ja sotatoimista. Äärinationalistit tukevat sotaa. Iso massa on passiivinen, koska Putinin kausilla kansalaisten oikeudet ovat kaventuneet ja ihmiset ovat vieraantuneet poliittisesta toiminnasta. Sotaa vastustavia tutkija arvelee olevan julkisuudessa nähtyä enemmän, mutta mielenosoittajien vankilatuomiot hiljentävät tehokkaasti. Pia Koivunen on tutkijana aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Hänen kokemuksensa mukaan some on hyvä kanava tiedeviestintään, jos osaa tarjota näkemykset tiiviinä täkyinä. Tutkija voi tuoda ajankohtaiseen keskusteluun asiantuntemusta, ja somessa on kätevä tiedottaa uusista julkaisuista, tapahtumista ja tutkimuksista. Podcastin pikatehtävässä haastateltava joutuu vastaamaan, kumpi pysäyttää lukemaan uutisen, toteava vai raflaava otsikko. Lukusuosituksissa Koivunen nostaa esiin ruotsalaisen Bengt Jangfeldtin teoksen Panoksena elämä: Vladimir Majakovski ja hänen piirinsä. Tietokirja tarjoaa ajankuvan 1920-luvun Neuvostoliitosta ja valtavasta utopiainnostuksesta. Humanisti vastaa -podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Podcastin tuottaa Turun yliopisto. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

27 Mar 202437min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
hanna-de-heldige
fryktlos
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
treningspodden
foreldreradet
dypdykk
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
jakt-og-fiskepodden
tomprat-med-gunnar-tjomlid
sinnsyn
hverdagspsyken
rss-kunsten-a-leve
rss-sunn-okonomi
gravid-uke-for-uke
mikkels-paskenotter
doktor-fives-podcast
rss-mann-i-krise-med-sagen
historietimen