Alumnisohvalla Aleksis Salusjärvi

Alumnisohvalla Aleksis Salusjärvi

Aleksis Salusjärvi - lukutaidon puolestapuhuja Aleksis Salusjärvi on espoolainen kirjallisuuden asiantuntija, joka innostui lukemisesta ja kirjoittamisesta jo nuorena. Hän päätyi Jyväskylään opiskelemaan, sillä lukion äidinkielen opettaja näki hänen kirjallisen lahjakkuutensa. Aleksis opiskeli ensin Oriveden opistolla sanataidetta ja suoritti tämän jälkeen maisteriopintonsa Jyväskylän yliopistossa, jossa hän perehtyi kirjallisuuteen, taidehistoriaan ja taidekasvatukseen. JYU tuntui Aleksista rajattomien mahdollisuuksien paikalta. Hän kuvailee opiskelijakaupungin uteliaisuutta ja kiinnostusta täynnä olevaa energiaa lumoavaksi, ja kokee olevansa etuoikeutettu saadessaan osallistua tämän ylläpitämiseen. Uran suhteen Aleksiksella ei ollut tarkkoja suunnitelmia. Hän korostaa, että mahdollisuudet syntyvät usein sattumalta, mutta niiden taustalla ovat yleensä vahvat ihmissuhteet ja yhteisöllisyys - kuten kahvilassa yhdessä kirjojen lukeminen työntekijöiden sekä opiskelijaystävien kanssa. Hän päätyi onnekkaiden sattumien kautta tekemään sitä, mikä todella tuntuu omalta – kirjoittamista ja lukutaidon edistämistä. Nykyään Aleksis työskentelee lukutaidon parissa, erityisesti nuorten ja syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden kanssa, kuten vankiloissa ja erityisluokilla. Hän uskoo lukutaidon voivan auttaa ihmisiä löytämään paikkansa yhteiskunnassa ja muuttamaan elämänsä suunnan. Hän kertoo tuntevansa usean rikostaustaisen henkilön, joka on halunnut tehdä elämänmuutoksen ja on onnistunut siinä - tässä prosessissa olennaisena osana oli nimenomaan lukutaidon oppiminen. Opittuaan artikuloimaan itseään, he ovat onnistuneet saamaan esimerkiksi koulupaikan ja oman kodin. Aleksis kokee lukutaidon merkityksen erityisen tärkeänä juuri tämänkaltaisten elämäntarinoiden myötä. Aleksiksen mukaan opiskelun tarkoituksena tulisi olla tiedonhalun tyydyttäminen pelkän tutkinnon sijaan. Hän kuvailee Jyväskylän yliopistoa nuorekkaaksi, vanhaksi ja elämännälkäiseksi paikaksi. “Olen osa tätä yhteisöä, joka pitää sivistystä yllä ja se on elämän ja kuolemankin kysymys monessakin suhteessa meille valtiona. Ja se vaatii kyllä yliopistotaustan.” Työ ei ole hänelle vain toimeentuloa, vaan hän kokee sen osaksi elämänsä suurempaa tarkoitusta.

Episoder(152)

AamukahvIT - Alumnihaastattelussa Kirsi Hakaniemi

AamukahvIT - Alumnihaastattelussa Kirsi Hakaniemi

Kesän alumnihaastattelut jatkuvat! Mediatalo Keskisuomalaisen digijohtaja Kirsi Hakaniemi kertoo alumnihaastattelussaan muun muassa opinnoistaan Jyväskylän yliopistossa, vaihdosta Pariisissa, urapolu...

24 Jun 202043min

AamukahvIT - KesärastIT

AamukahvIT - KesärastIT

Emma, Emilia, Minna ja Tuomo jakavat kokemuksiaan KesärastIT -tempauksen järjestämisestä ja omista lempipaikoistaan Jyväskylässä. KesärastIT järjestettiin 1.-14.6.2020 ja rasteiksi oli valittu 18 kaun...

11 Jun 202023min

AamukahvIT - Alumnihaastattelussa Laura Pajula

AamukahvIT - Alumnihaastattelussa Laura Pajula

AamukahvIT aloittaa alumnitarinoiden julkaisemisen. Kesän aikana kuullaan useampi IT tiedekunnasta valmistuneen alumnin tarina. Ensimmäisenä kuulemme Laura Pajulan tarinan tietotekniikan opiskelijast...

27 Mai 202034min

AamukahvIT - Miten pelejä ja pelillisyyttä opiskellaan?

AamukahvIT - Miten pelejä ja pelillisyyttä opiskellaan?

AamukahvIT on Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnan oma podcast. Podcastissa murretaan myyttejä IT-alalla opiskelusta sekä ratkotaan opiskelijoiden päivän polttavia pulmia hyvässä s...

13 Mai 202047min

AamukahvIT - Ainejärjestöt

AamukahvIT - Ainejärjestöt

Jaksossa on mukana IT-tiedekunnan ainejärjestöt Cogito, Dumppi ja Linkki kertomassa toiminnastaan sekä miten siihen pääsee mukaan. AamukahvIT on Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekun...

29 Apr 202044min

AamukahvIT - Vinkkejä etäopiskeluun

AamukahvIT - Vinkkejä etäopiskeluun

Lisätietoja vertaisryhmistä: https://www.jyu.fi/it/fi/opiskelu/vertaisryhmat-etaopiskeluun AamukahvIT on Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnan oma podcast. Podcastissa murretaan my...

15 Apr 202035min

AamukahvIT - Alumnihaastattelussa Sara Norja ja Heini Kannisto

AamukahvIT - Alumnihaastattelussa Sara Norja ja Heini Kannisto

Alumnihaastattelussa Sara Norja (kognitiotiede) ja Heini Kannisto (tietojärjestelmätiede) kertovat muistoja opiskeluajoiltaan ja työelämään siirtymisestä. AamukahvIT on Jyväskylän yliopiston Informa...

18 Mar 202030min

AamukahvIT - Jyväskylä

AamukahvIT - Jyväskylä

AamukahvIT on Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnan oma podcast. Podcastissa murretaan myyttejä IT-alalla opiskelusta sekä ratkotaan opiskelijoiden päivän polttavia pulmia hyvässä s...

5 Mar 202028min

Populært innen Vitenskap

fastlegen
tingenes-tilstand
jss
forskningno
liberal-halvtime
rekommandert
sinnsyn
rss-paradigmepodden
villmarksliv
rss-nysgjerrige-norge
fjellsportpodden
tidlose-historier
diagnose
kvinnehelsepodden
rss-inn-til-kjernen-med-sunniva-rose
nevropodden
nordnorsk-historie
tomprat-med-gunnar-tjomlid
rss-overskuddsliv
rss-hoyt-lavt-med-ida-tonseth