Jakso 30 - "Mikkelistä maailmalle"
50100-podcast4 Apr 2025

Jakso 30 - "Mikkelistä maailmalle"

Länsi-Savon 50100-podcast käy perjantaisin läpi Mikkelin seudun polttavia puheenaiheita. 30. jakso julkaistiin tänään.


Podcastin toimittavat Ali Elkharam ja Tommi Ollikainen. Vieraina piipahtavat Race Across the World -ohjelmassa matkailevat mikkeliläiset Eemeli Heikkinen ja Joonas Kääriäinen, joka osallistuu podcastiin etänä Teneriffan lomaltaan.

Heikkinen ja Kääriäinen kertovat heiluttaneensa ohjelmassa ahkerasti Mikkelin lippua. Jaksossa julkistetaankin Mikkelin lipun suunnittelukilpailu. Ei muuta kuin mietintämyssy päähän ja piirtämään!


Edellä mainitun kaksikon lisäksi Mikkelistä maailmalle on lähtenyt myös Heini Hyvönen, joka lähtee kesällä tuomaroimaan naisten EM-kisoja.
Pelikaanit päätyivät turbiiniin ja Jukurit piti Liiga-paikkansa playout-sarjassa. Tätä urotekoa kiitellään podissa.
Mikkelin kaupunki tykitti viime vuonna ennätystuloksen. Taustalla on tietysti energiayhtiö Esen osuuden myyminen sijoitusyhtiö Aberdeenille.

Podcastia pääset kuuntelemaan Youtubesta, Spotifystä tai Applen podcasteista.
Uusi jakso on kuunneltavissa Länsi-Savon verkossa ja suoratoistopalveluissa joka viikko aina perjantaiaamusta alkaen.
Ohjelmaan voit lähettää Whatsapp-viestejä numeroon 040 354 6034 tai sähköpostia 50100@lansi-savo.fi.


(00:00) Intro

(03:00) Kusti polkee!

(09:50) Pelikaania turbiinissa

(11:30) Viikon papukaijamerkki

(19:06) Mikkelistä maailmalle

(41:20) Ennätystuloksia, vappusatanen ja vaalit

(48:57) Se on kesä nyt!

(57:43) Mikä lie Mikkelin ilmanlaatu?

(01:00:34) Viikon köpsä

(01:05:40) Heini Hyvönen tuomaroi EM-kisoissa

(01:08:55) Näpy näpy - tekstiviestipalstan parhaat

(01:14:45) Mikkeli seu'u viikonloppu

(01:20:30) Outro





Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(80)

Jakso 79 - "Joukkosukupuutto"

Jakso 79 - "Joukkosukupuutto"

Mikkeliläiselle elävälle musiikille viikko on surullinen, kun Dinosaurockin konkurssiuutiset tulivat julki. Festari kyykkäsi, kun tarpeeksi moni ei lippuja ostanut.(22:28)Kaupunginhallitus ajaa itäist...

30 Okt 1h 1min

Jakso 78 - "Museoiden Yo!"

Jakso 78 - "Museoiden Yo!"

Suurin osa jaksoa äänitettiin poikkeuksellisesti livenä Kaukolaan tulevalla nuorisokulttuuritalo Sähkiksellä. Spektaakkeli oli osa perjantaina alkavan Museoiden yön etkoja.Viime viikolla kerrottiin, e...

23 Okt 1h 16min

Jakso 77 - "Johan on markkinat"

Jakso 77 - "Johan on markkinat"

150-vuotias perheyritys Optikko Laitinen lopettaa Mikkelissä. Kilpailu silmälasikauppaketjujen puristuksessa on ollut liikaa, mutta jääpä muistojen lisäksi eloon ainakin nimikkodrinkki. (19:27)Eepin G...

16 Okt 1h 12min

Jakso 76 - "Kaverikuva"

Jakso 76 - "Kaverikuva"

Tällä viikolla 50100-podcast sukeltaa syvälle sukupuoliroolien suohon ja yrittää selvittää, kenen pitäisi maksaa treffeillä. 
(19:13) Treffi- ja muiden kulujen tasaaminen hoituu jatkossa Vipps-sovellu...

9 Okt 1h 16min

Jakso 75 - "Alibi kunnossa"

Jakso 75 - "Alibi kunnossa"

Länsi-Savon 50100-podcastin kauden neljäs jakso on täällä.Savisillan pohjoispuolelle kaavailtu teollisuusalue ei ole paikallisten mieleen. 50100-podcast esittää teollisuusalueen siirtämistä Mikkelin l...

2 Okt 1h 1min

Jakso 74 - "Kulttimaineessa"

Jakso 74 - "Kulttimaineessa"

Länsi-Savon 50100-podcastin kauden kolmas jakso on täällä! Uusi jakso julkaistaan aina perjantaisin. Ohjelman toimittavat Tommi Ollikainen ja Ali Elkharam.Veturitallien kauppakeskus ottaa pieniä askel...

25 Sep 1h 14min

Jakso 73 - "Korkki kiinni ja katkaisuun"

Jakso 73 - "Korkki kiinni ja katkaisuun"

Päämajakaupungissa sattuu ja tapahtuu. Datakeskuksia rakennetaan ja kaavoitetaan sinne tänne ympäri kaupunkia.(20:55) Mäntyharjusta karannut emu jatkaa pakomatkaansa Repoveden erämaissa.(42:21) Mikkel...

18 Sep 52min

Jakso 72 - "Kolmenkympin kriisi"

Jakso 72 - "Kolmenkympin kriisi"

Tänään on juhlapäivä: 50100-podcast on täällä taas! Kesätauko on lusittu ja podcastin juontajat Ali Elkharam ja Tommi Ollikainen palaavat (rikos)paikalle laittamaan Mikkelin tuoreimmat kuulumiset järj...

11 Sep 1h 10min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden-usa
aftenpodden
stopp-verden
forklart
popradet
det-store-bildet
fotballpodden-2
nokon-ma-ga
rss-espen-lee-usensurert
rss-gukild-johaug
hanna-de-heldige
aftenbla-bla
dine-penger-pengeradet
rss-ness
rss-utenrikskomiteen-med-bogen-og-grasvik
frokostshowet-pa-p5
rabona
rss-penger-polser-og-politikk
rss-optimisten-pessimisten-realisten