#32 Kieli solmussa ja ajatus hukassa? Miksi kieli on ihmisen ajattelun ja vuorovaikutuksen perusta.

#32 Kieli solmussa ja ajatus hukassa? Miksi kieli on ihmisen ajattelun ja vuorovaikutuksen perusta.

Olet todennäköisesti käyttänyt kieltä jo moneen otteeseen tämänkin päivän aikana. Olet ehkä kertonut aamun kuulumiset työkaverille, soittanut puhelun, lähettänyt sähköpostin, osallistunut palaveriin. Mutta myös lohduttanut kollegaa sydänsuruissa tai pyytänyt esihenkilöltä palkankorotusta. Me tuotamme ja ymmärrämme kieltä niin helposti, että pidämme sitä itsestäänselvyytenä. Joskus kielen käyttöön tulee kuitenkin särö. Oma ajattelu takkuaa tai tuntuu, että puhuu täysin eri kieltä kuin muut. Tämän jakson myötä opit kielen merkityksestä (symbolien käytöstä) meidän ihmisten kanssakäymiselle, mutta myös omalle ajattelullesi ja oppimisellesi! Kerron myös kuuromykän Helen Kellerin tarinan. Hänestä tuli maailmankuulu aktivisti, kirjailija ja esiintyjä, mutta vasta sen jälkeen, kun hän oli ensin voittanut kieleen liittyvät haasteet.

Episoder(112)

#31 Ammatillinen itsetunto, psykologinen joustavuus ja oppiminen / Arto Pietikäinen, psykoterapeutti

#31 Ammatillinen itsetunto, psykologinen joustavuus ja oppiminen / Arto Pietikäinen, psykoterapeutti

Tuntuuko toisinaan siltä, että itsetunto voisi kaivata lisäpotkua? Epävarmuus omasta osaamisesta kalvaa tai oppiminen ja uusien asioiden kokeilu ahdistaa. Tässä jaksossa keskustellaan kouluttajapsykot...

22 Mar 202234min

#30 Ketterä kehittäminen osana arkista oppimista ja työssä kehittymistä. / Mirette Kangas, KONE

#30 Ketterä kehittäminen osana arkista oppimista ja työssä kehittymistä. / Mirette Kangas, KONE

Keskustellaan Mireten kanssa siitä mitä on ketterä kehittäminen ja mitä hyötyä siitä on muillekin kuin ohjelmistokehittäjille. Kuinka jokainen meistä voi hyödyntää ketteriä menetelmiä osana arkipäivää...

15 Mar 202242min

#29 Muistin rajat - kuinka muistia voi kehittää?

#29 Muistin rajat - kuinka muistia voi kehittää?

Millainen on ihmisen muisti ja kuinka sitä voi kehittää? Tässä jaksossa avaan muistin mekanismeja ja kerron miten jokainen voi oppia muistamaan paremmin. Kuinka keskusteluista, kirjoista ja arkisista...

8 Mar 202233min

#28 Menestyminen työssä ei vaadi erityislahjoja, vaan yhteistä oppimista / Vilma Mutka, Mukamasin tj

#28 Menestyminen työssä ei vaadi erityislahjoja, vaan yhteistä oppimista / Vilma Mutka, Mukamasin tj

Oppiminen on työelämän kuuma peruna. Se on sekä yksilön, että yrityksen menestyksen kulmakivi. Mutta mitä se varsinaisesti tarkoittaa? Koulutukset ovat enää vain pieni osa oppimista ja suurin osa oiva...

1 Mar 202238min

#27 Oppiminen ei tapahdu oman pään sisällä, vaan tiimeissä / Outi Sivonen, Solitan henkilöstöjohtaja

#27 Oppiminen ei tapahdu oman pään sisällä, vaan tiimeissä / Outi Sivonen, Solitan henkilöstöjohtaja

Oppiminen on teknologiafirmassa olennainen osa arjen tekemistä. Solitan henkilöstöjohtaja Outi Sivonen tarjoaa erinomaisen ikkunan tähän arkeen. Miten oppimisesta puhutaan tiimeissä ja miten sitä tuet...

22 Feb 202243min

#27 Uteliaisuuden taito / Hanna Siefen Kirjapodin vieraana. (Kauden päätösekstra)

#27 Uteliaisuuden taito / Hanna Siefen Kirjapodin vieraana. (Kauden päätösekstra)

Tässä jaksossa kuullaan Oppimisen psykologia -podcastin hostin, psykologi Hanna Siefenin vierailu Kirjapodissa. Hanna kertoo Uteliaisuuden taito -kirjansa taustatarinaa ja keskeiset tärpit arkiseen os...

30 Nov 202135min

#26 Vuorovaikutustilanteet ja tunnereaktiot osana oppimista / Iida mäkikallio, pariterapeutti

#26 Vuorovaikutustilanteet ja tunnereaktiot osana oppimista / Iida mäkikallio, pariterapeutti

Keskustellaan Iidan kanssa siitä miksi vuorovaikutustilanteet ovat keskeinen osa arjen oppimista ja mitä niiden dynamiikasta on jokaisen hyödyllistä ymmärtää. Miksi vuorovaikutusongelmien syyt eivät ...

23 Nov 202143min

#25 Onko oppiminen vain vanhan viilaamista vai uskallatko innovoida?/Alf Rehn, innovaatioprofessori

#25 Onko oppiminen vain vanhan viilaamista vai uskallatko innovoida?/Alf Rehn, innovaatioprofessori

Jutellaan Alfin kanssa siitä mitä innovatiivisuus todella tarkoittaa, kuinka uteliaisuus on usein innovaation taustalla ja kuinka jokainen meistä voi oppia olemaan innovatiivisempi. Mutta miksi innov...

16 Nov 202143min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengepodden-2
pengesnakk
finansredaksjonen
rss-politisk-preik
utbytte
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
morgenkaffen-med-finansavisen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
stormkast-med-valebrokk-stordalen
rss-markedspuls-2
rss-sunn-okonomi
lederpodden
rss-pa-konto
okonomiamatorene