11. Lindan kolmannen lapsen vapaasynnytystarina

11. Lindan kolmannen lapsen vapaasynnytystarina

Tässä jaksossa pääset kuulemaan vierailijani Lindan kaikki kolme synnytystarinaa.


Linda synnytti esikoisena korona-aikaan ja meni synnytykseensä asenteella, että "kyllä ne kätilöt siellä sairaalassa kertoo". Lapsivesien menon jälkeen synnytys käynnistettiin lääkkeellisesti ja kokemus oli ensisynnyttäjälle hurja.


Toisen lapsensa raskausaikana Linda tutustui kotisynnytykseen, mutta koki etteivät he miehensä kanssa olleet vielä valmiita ottamaan sitä askelta. Toinen lapsi syntyi sairaalassa lääkkeettömästi, mikä ei kuitenkaan ollut korjaava kokemus.


Ennen kolmannen lapsen syntymää Linda tilasi Siunattu Syntymä-oppaan ja ahmi sen yhdessä illassa (ja kuten käy myöhemmin ilmi, tasan tarkkaan vuoden päästä tästä hän synnytti vauvansa vapaasti kotona). Raskausaikana hän osallistui Marian järjestämään valmennukseen, jonka aikana sai tukea pelkojensa purkamiseen sekä varmuutta ja luottamusta tulevaan vapaasynnytykseensä. Kolmas lapsi syntyi kotiin, useamman päivän jälkeen lapsivesien menosta, vain Lindan ja hänen miehensä läsnäollessa.


Kiitos Linda huikean kasvumatkasi ja äitiyden polkusi jakamisesta!


Seuraa meitä instagramissa: @juurimama


Osta Siunattu Syntymä-opas: https://www.juurimama.fi/offers/keHRr45g/checkout


Osta Synnytysaffirmaatiot:

https://www.juurimama.fi/offers/H9DHkWnm/checkout


Liity sähköpostilistalle:

https://www.juurimama.fi/signup

Episoder(26)

25. Fysiologisen synnytyksen hyödyt

25. Fysiologisen synnytyksen hyödyt

Miksi joku haluaa fysiologisen, luonnollisen synnytyksen? Tässä jaksossa kuulet mitä hyötyjä luonnollisesta ja häiriöttömästä synnytyksestä on sekä äidille että vauvalle. Toisin kuin ehkä moni luulee,...

24 Apr 14min

24. Mikä tekee synnytyksestä turvallista

24. Mikä tekee synnytyksestä turvallista

Fysiologinen synnytys on puhututtanut viime viikkoina somessa. Mitä se edes tarkoittaa? Voiko fysiologinen synnytys tapahtua sairaalassa?Ja onko sen tavoittelu edes tarpeellista? Entä onko Suomi todel...

14 Apr 19min

23. Saaristolaisen vapaasynnytys: Ainin synnytystarinat

23. Saaristolaisen vapaasynnytys: Ainin synnytystarinat

Tänään podcastissa pääsee ääneen Aini, Kökarin saaristossa asuva kahden lapsen äiti. Aini kiinnostui äitiydestä jo ennen esikoisen raskausaikaa ja muutettuaan kumppaninsa kanssa Ahvenanmaalle päätös p...

8 Apr 1h 21min

22. Ajatuksia vapaasynnytys- ideologioista ja sen idealisoinnista

22. Ajatuksia vapaasynnytys- ideologioista ja sen idealisoinnista

Viime päivinä synnytyskentällä on kuhissut The Guardian lehden Yhdysvaltalaista vapaasynnytys-brändiä kritisoiva artikkeli.Tämä on kirvoittanut tärkeää keskustelua, johon myös yhdyn tässä podi-jaksoss...

27 Nov 202522min

21. Kumppanin rooli postpartumissa - vieraana Misha Aronson

21. Kumppanin rooli postpartumissa - vieraana Misha Aronson

Tässä jaksossa pääsette jälleen kuulemaan miehen ja isän näkökulmaa tällä kertaa synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyen. Vieraana on neljän kotona syntyneen lapsen isä Misha Aronson, joka kertoo omist...

25 Nov 202532min

20. Postpartumin realismi

20. Postpartumin realismi

Tässä jaksossa luvassa realistista puhetta postpartumin ääreltä vauvantuhinan säestämänä. Maria jakaa ajatuksia ja oivalluksia tuoreesta synnytyksen jälkeisestä ajasta sekä vinkkejä miten hän on toteu...

12 Nov 202525min

19. Loppuraskauden tunnelmia

19. Loppuraskauden tunnelmia

Tässä jaksossa Maria jakaa oman neljännen loppuraskautensa tunnelmia. Kuulet minkälaisia ajatuksia lasketun ajan lähestyminen herättää sekä henkilökohtaisesti että tässä yhteiskunnassa, jossa synnytyk...

14 Okt 202516min

18. Kumppanin rooli kotisynnytyksessä- vieraana Misha Aronson

18. Kumppanin rooli kotisynnytyksessä- vieraana Misha Aronson

Kauan odotettu ja toivottu jakso kumppanin roolista kotisynnytyksessä! Tässä jaksossa vieraana on Misha Aronson, joka on osallistunut jo kolmen lapsensa vapaasynnytykseen. Misha kertoo kokemuksistaan ...

24 Sep 202540min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
mikkels-paskenotter
foreldreradet
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
treningspodden
rss-bisarr-historie
jakt-og-fiskepodden
takk-og-lov-med-anine-kierulf
sinnsyn
rss-sunn-okonomi
hverdagspsyken
tomprat-med-gunnar-tjomlid
gravid-uke-for-uke
fryktlos
rss-bak-luftfarten
ukast
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
level-up-med-anniken-binz