42. Jari Simolin ja hankinta ruokakaupan menestyksen moottorina
Kaupan tila12 Aug 2025

42. Jari Simolin ja hankinta ruokakaupan menestyksen moottorina


”Ostamalla tehdään tulos,” muistuttaa Kaupan tila -podcastin tuore vieras Jari Simolin alan vanhasta viisaudesta. Jari teki pitkän uran S-ryhmässä, muun muassa hankintajohtajana. Sitä ennen Simolin ehti kuitenkin tehdä pitkän, 18 vuoden, uran Keskolla sekä käydä kääntymässä Nokialla ja Instru Optiikassa.

Jaksossa keskusteltiin hankinnan roolista, sen prosesseista sekä siitä miten kauppa ja teollisuus voisivat tehdä yhä parempaa yhteistyötä.

Lisäksi keskusteltiin käyttötavarakaupan hankinnasta, joka eroaa merkittävästi ruokakaupan dynamiikasta.

Kolmas aihe oli luonnollisesti, onhan Jari Simolin työskennellyt molemmissa ruokakaupan jäteissä, ruokakaupan keskittyminen. Simolin korosti, että keskittymisestä huolimatta kaupan sisällä tapahtuu paljon kilpailua. Hän myöskin korosti, että määräävän markkina-aseman voi nähdä sisältävän myös hyviä piirteitä.

Simolin kuvaa käyttötavarakauppaa ”hevonkaupaksi”, jossa valikoima ja hinnoittelu elävät jatkuvasti asiakkaiden tarpeiden mukaan. Vaikka Suomen ruokakauppaa hallitsee kaksi suurta toimijaa, kilpailu on hänen mukaansa silti kovaa. Määräävää markkina-asemaa ei Simolinin mukaan kannata nähdä yksinomaan negatiivisena – oikein käytettynä se voi tuottaa hyötyjä koko ketjulle. Valikoimahallinnassa analytiikka ja automaatio ovat nousseet keskeiseen rooliin, mutta ihmisten osaaminen ja tuotekehitys säilyvät kriittisinä menestystekijöinä.

Käy kuuntelemassa ja kerro mitä mieltä olit.

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(69)

68. Retail media: mistä oikeastaan on kysymys?

68. Retail media: mistä oikeastaan on kysymys?

Retail mediasta puhutaan paljon. Onko kuitenkaan kyse uudesta ilmiöstä vai uudesta nimestä kaupan omalle medialle?Tässä Kaupan Tila -podcastin jaksossa keskustellaan siitä mitä retail media käytännöss...

3 Jun 1h 19min

67. Ruokakaupan markkina Ruotsissa, Nils Bohlin, ICAn kauppiasyhdistys

67. Ruokakaupan markkina Ruotsissa, Nils Bohlin, ICAn kauppiasyhdistys

Ruotsin ruokakauppa on lähin verrokki kotimaiseen ruokakauppaan niin kilpailutilanteen, konseptien kuin myös kuluttajakäyttäytymisen näkökulmasta. Tässä Kaupan Tila -jaksossa syvennytään Ruotsin ruoka...

27 Mai 1h 24min

66. Apteekkimarkkina Suomessa, Kenneth Forssell

66. Apteekkimarkkina Suomessa, Kenneth Forssell

Yksi kaupan alan eniten keskustelua viime vuosina herättänyt toimiala on apteekkimarkkina. Alan myynnin vapautumisesta on puhuttu pitkään. Harvemmin keskustelussa on puhuttu siitä kuinka tiukasti apte...

18 Mai 1h 16min

65. New Coke: fiasko vai nerokas kampanja?

65. New Coke: fiasko vai nerokas kampanja?

Keväällä 1985 Coca-Cola ei pelkästään lanseerannut uuden tuotteen, vaan korvasi sillä ikonisen ja alkuperäisen juomansa.Vain 79 päivää myöhemmin yhtiö perääntyi ja toi alkuperäisen Coca-Colan takaisin...

7 Mai 1h 10min

64. Juuso Österman: sattumalta K-ruokakauppiaaksi, mutta erinomaiseksi sellaiseksi

64. Juuso Österman: sattumalta K-ruokakauppiaaksi, mutta erinomaiseksi sellaiseksi

Miten 25-vuotias, ilman pitkää kaupan alan kokemusta, nousee nopeasti yhdeksi Suomen kiinnostavimmista ruokakauppiaista?Tässä jaksossa K-supermarket Lippulaivan kauppias Juuso Österman kertoo matkasta...

24 Apr 1h 28min

63. Finnish Design Shop, Noora Tirkkonen

63. Finnish Design Shop, Noora Tirkkonen

Finnish Design Shop on yksi suomalaisen verkkokaupan rohkaisevimmista menestystarinoista – yritys, joka kasvoi kotimaisesta design-verkkokaupasta kansainväliseksi toimijaksi, jonka toiseksi suurin mar...

17 Apr 1h 7min

62. Hullut Päivät - kotimaisen kaupan 40-vuotias instituutio

62. Hullut Päivät - kotimaisen kaupan 40-vuotias instituutio

Hullut Päivät on kotimaisen kaupan suurimpia instituutioita. Kaupan Tila -podcastissa keskusteltiin Sami Törmän kanssa siitä mikä teki Hulluista Päivistä niin ainutlaatuisen.Hulluista Päivistä on palj...

9 Apr 51min

61. Halpakaupan hintavertailut: miten ketjujen konseptit ja hinnat eroavat toisistaan?

61. Halpakaupan hintavertailut: miten ketjujen konseptit ja hinnat eroavat toisistaan?

Halpakaupassa hinta on erityisen tärkeässä roolissa. Tämänkertaisessa jaksossa keskustellaan Jari Simolinin kanssa edellisiviikolla julkaistusta halpakaupan hintavertailusta.Hintavertailut ovat kaikke...

2 Apr 1h 4min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-skravla-gar
finansredaksjonen
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
rss-pa-konto
pengesnakk
morgenkaffen-med-finansavisen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
stormkast-med-valebrokk-stordalen
utbytte
lederpodden
rss-markedspuls-2
liberal-halvtime
okonomiamatorene