7. Johtajan tehtävä koettelee ihmisen aitoutta – Lassi Määttä, Barona

7. Johtajan tehtävä koettelee ihmisen aitoutta – Lassi Määttä, Barona

Tämän Johtajana ihminen -podcast-jakson vieraan kanssa paljastuu, että heikkoina hetkinä toimitusjohtajakin voi yhyttää itsensä miettimästä, mitä oikeastaan on saanut aikaiseksi.

Baronan toimitusjohtaja Lassi Määtän ura ei ole ollut lineaarista etenemistä tai nousua huipulle. Elämä on kuitenkin kuljettanut hänet upseeriopinnoista yhden Suomen suurimman työnantajan toimitusjohtajaksi.

Jaksossa Lassi kertoo siitä, miten hän on päätynyt useamman kerran tarkkailemaan omaa itseään suhteessa ympäristöön ja sen tarjoamaan tulevaisuuteen. Itsereflektio on pakottanut vastaamaan vaikeisiinkin kysymyksiin mutta myös auttanut pysymään uskollisena itselleen. Kasvua ovat siivittäneet uskallus muutokseen ja usko tulevaan.

Miksi nuori upseeri päätti opinto- ja asuntovelallisena maksaa sakot koulutuksen keskenjättämisestä hypätäkseen liike-elämään? Entä miksi reilu nelikymppinen menestyvässä roolissa toimiva johtaja jättäytyi kokonaan liike-elämästä pariksi vuodeksi? Lassin mukaan suunnanmuutokset ovat osuneet tilanteisiin, joissa aika on tullut täyteen. Mutta miten on, onko mittakin joskus täyttynyt?

Omiksi supervoimikseen työssä Lassi nostaa aitouden, suoraselkäisyyden ja inhimillisen kohtaamisen taidon. Ne ovat kuitenkin koetuksella ison yrityksen toimitusjohtajana, etenkin muutostilanteissa, jolloin päätökset koskettavat monien ihmisten elämää. Miten Lassi pitää kiinni periaatteistaan? Katuuko hän jotain?

Työt eivät Lassin mielestä kuulu sänkyyn, oli rooli mikä tahansa, eikä hyvää johtajuutta voi olla, jos johtaja itse ei voi hyvin. Jaksossa kuullaan, mitä Lassi lupasi itselleen palatessaan tauon jälkeen työelämään ja onko hän pystynyt pitämään lupauksistaan kiinni.

Lassi Määtän kasvun paikkojen äärellä puhutaan myös luottamuksesta, keskeneräisyyden sietämisestä ja sattuman vaikutuksesta menestykseen.


Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(15)

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

Harri Sieppi on kulkenut poikkeuksellisen matkan vaatimattomista oloista menestyneeksi yrittäjäksi japörssiyhtiön toimitusjohtajaksi.Ensimmäisiä uravalintoja oli päättää, mennäkö paremmin palkatun työ...

11 Jun 53min

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

Mitä tapahtuu johtajalle, joka ei johda itseään? Ilona Ylinampa on yksi suomalaisen teknologia- ja IT-alan näkyvimmistä johtajista, vakiokasvona sadan vaikuttajan listoilla, vuoden myyntijohtajana pal...

4 Jun 45min

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

Voiko olla johtaja ilman alaisia?Johtajana Ihminen -podcastin tämänkertainen vieras on Jaajo Linnonmaa. Mediapersoona, sarjayrittäjä ja visionääri, jonka ura on rakentunut tarttumalla asioihin ennen k...

28 Mai 54min

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

Miksi pörssiyhtiöiden johtajiin liittyy edelleen jonkinlainen “keijupöly”?Johtajana Ihminen -podcastin vieraana on Samu Konttinen – kansainvälisen teknologia- ja liiketoimintakentän johtaja, joka on n...

21 Mai 50min

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

Mitä tapahtuu, kun kesken toimitusjohtajahaastattelun ymmärrät, ettet haluakaan tehtävää?Tässä Johtajana Ihminen -podcastin jaksossa vieraana on Marjaana Toiminen. Liiketoimintajohtaja, muutoskonsultt...

13 Mai 44min

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

Johtajana ihminen palaa uuden tuotantokauden parissa. Kauden ensimmäisessä jaksossa vieraana on Mikko Kärkkäinen. Mitä johtajuudesta oppii paineessa? Mikko on startup- ja scale-up -ammattilainen, enti...

7 Mai 45min

8. Suurin riski on jäädä paikalleen – Mia Sirkiä, Saari Partners

8. Suurin riski on jäädä paikalleen – Mia Sirkiä, Saari Partners

Onko alanvaihto rohkeaa riskinottoa vai työpaikanvaihto siinä missä muutkin? Pääomasijoittaja, toimitusjohtaja ja hallitusammattilainen Mia Sirkiä on vaihtanut kolmesti urallaan toimialaa: ensin korpo...

6 Nov 202543min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
rss-penger-polser-og-politikk
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
aftenbladet-intervjuer
rss-pa-konto
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
rss-skravla-gar
finansredaksjonen
utbytte
pengepodden-2
morgenkaffen-med-finansavisen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
lederpodden
okonomiamatorene
liberal-halvtime
pengesnakk
rss-politisk-preik